torstai 28. huhtikuuta 2016

Kannatuksia ja vastustuksia

Sellaistahan se elämä on: toisia asioita kannatetaan ja toisia vastustetaan. Monet meistä ottavat kantaa asioihin varsin tunneperäisesti, ilman suurempaa tietoa koko asiasta. Ne ovat eräänlaisia ismejä, jotka saattavat joskus hipoa jopa uskonnon kaltaista olotilaa. Joillekin näille olenkin antanut ihan omia nimityksiä, kuten esimerkiksi "tuulivoimauskovaiset". Se tarkoittaa porukkaa, johon eivät mitkään faktat pure. Sehän on yhteinen piirre kaikille niille, jotka todella uskovat johonkin. Heidän mielestään asia on niin ja sillä siisti... mitään tutkimuksia ei tarvita.

Ei tämä aivan harvinaista ole tiedemiespiireissäkään: kieltäydytään tekemästä jotain ratkaisevaa koetta, koska se saattaisi todistaa heidän mieliteoriansa aivan vääräksi.

Kyllä minä toivoisin tälle blogilleni hieman laajempaa lukijakuntaa, sillä jotenkin minulla on aihetta olettaa, että nämä kirjoitelmani eivät ole päätyneet tietyn piirin ulkopuolelle, vaikka ovat kaikkien nähtävillä täällä netissä. En vain ole niitä erityisesti mainostanut, vaikka toivonkin tiedon leviävän.

Tiedän täysin, että minut on leimattu rasismin vastaiseksi "suvakiksi", tuulivoiman vastustajaksi ja ydinvoiman kannattajaksi. Onpa joskus joku jukuripää yrittänyt väittää minua epäisänmaalliseksikin, kun olen arvostellut tämän maan politiikkaa ja epärealistisia "maailman parhaita".

Saattaahan toki olla, että siellä joskus on vilahtanut sekaan joitakin mielipiteitä, mutta pääasiallisesti kyse on selvistä tosiasioista, jotka voidaan poimia aika helposti hieman arvostetuimmistakin tietolähteistä. Tunnustan, että en minä keksinyt suhteellisuusteoriaa enkä muitakaan luonnon lakeja. Niin ne, kuin tämän blogini tiedot olen itsekin joutunut poimimaan minua viisaampien ihmisten laatimista lähteistä. Siksi rohkenenkin sanoa, että "toivon tämän tiedon leviävän."

Mielipiteilleni voitte viitata kintaalla, mutta vaivautukaa nyt edes tarkistamaan faktat, joista kirjoitusteni runko muodostuu.

Sanoin tuossa aiemmin, että minut on leimattu myös ydinvoiman kannattajaksi. Ihan tarkasti ottaen minä en sitä ole, mutta olen kyllä vastustamisen vastustaja. En näe nimittäin vastustamiselle mitään järkevää perustetta, ja niin kauan kuin ei ole mitään yhtä ympäristöystävällistä vaihtoehtoa, jolla olisi jotain todellista merkitystä meidän energiatalouteen, aion myös vastustaa vastustamista.

En näe kovin hyvänä kehityksenä, että jotkut terroristit tunkeutuvat luvatta toisten työmaalle ja rikkovat laitteita ja työkoneita. Kyllä siinä kyse on puhtaasti rikollisesta toiminnasta, jota pitäisi kaikkien kunnon ihmisten vastustaa. Jotenkin tuo toiminta on yhdistetty vihreään liikkeeseen. 

 


Nyt heitän sitten oman uskomukseni. Uskon nimittäin, että puoletkaan tuosta porukasta ei tiedä mitä he vastustavat... kunhan rettelöivät. Se toinen puoli, joka tietää noiden mellakoiden syyn, ei tiedä mitään ydinvoimasta ja ydinvoimaloista.

Toivottavasti tuollaisella liikehdinnällä ei ole mitään tekemistä vihreän politiikan kanssa, sillä antaisihan se kovasti surkean kuvan meidän kansan tilasta, jos joku eduskuntapuolue saisi kannatuksensa rikollisjoukolta.

Mitään en ole väittänyt, mutta jos....

"Rikos on teko, josta laissa on määrätty rangaistus." On siis täysin perusteltua kutsua tuota joskus melko suurtakin porukkaa rikollisjoukoksi.

Kaikilla ydinvoimalapaikkakunnilla - joihin Pyhäjokikin on laskettava - ainoat merkittävät häiriöt ovat syntyneet nimenomaan tuon häirikköjoukon toiminnasta. Loviisa ykkönen täyttää pian viisikymmentä vuotta, joten voitanee sanoa, että kokemusta on. Luultavaa on, että joskus aikanaan myös Olkiluoto saavuttaa tuon miehen iän ja paljon meidän kuolemamme jälkeen myös Pyhäjoen laitokset. No voi olla, että joku meistä senkin näkee, olinhan minäkin jo ihan aikuinen, kun Loviisaa rakennettiin, ja nyt näyttää todennäköiseltä, että pääsen juhlimaan voimalaitoksen syntymäpäiviä.

Varmuutta hipovalla todennäköisyydellä uskallan väittää, että nykyisin rakennetuista tuulimyllyistä ei yksikään ole pystyssä enää parin vuosikymmenen päästä, niin että moni nykynuorikin pääsee osallistumaan niiden hautajaisiin. En tiedä, ovatko Suomen komeimmat hautajaiset, mutta varmasti kalleimmat.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti