Terrori-iskut Helsinkiin

Ei terrori Suomessakaan täysin tuntematon asia ole, sillä kyllä Neuvostoliiton tapa aloittaa talvisota siviiliväestöön kohdistuvilla ja Helsinkiin suunnatuilla pommituksilla oli terroriteko, jota voidaan hyvin verrata ISIS:in nykyisiin iskuihin. Tämä idän terrori sai kaikki länsimaat kauhistelemaan tapahtunutta, sillä siihen aikaan ei Euroopassa oltu totuttu moiseen raakalaisuuteen, joka nimenomaan kohdistui siviiliväestöön. Vaatimus Suomen auttamiseksi johti Ranskassa kansanliikkeeseen, joka vaikuttikin pääministeri Edouard Daladierin linjaan niin, että hän päätti lähettää 30 hävittäjää Suomen avuksi. Koneet saatiin tositoimiin vasta helmikuussa, mutta kaiken kaikkiaan tämä ulkomaalainen apu joudutti välirauhan syntymistä.

Olen pitänyt itseäni keskinkertaista parempana sotahistorian tuntijana, mutta kyllä minullakin on ulkomaalaisten avun suhteen ollut aukkoja tiedoissa. Nyt selville saamaani ulkomaalaisten avun suuruutta en minäkään ole osannut arvata. Johtuneeko sitten suomalaisten huonosta itsetunnosta, kun me lähes kaikessa, jossa pääsemme keskitason paremmalle puolelle, julistaudumme olevamme maailman parhaita. Tosiasia lienee, että olemme lähellä maailman kärkeä vain väkivaltatilastoissa sekä sydänkuolleisuudessa.

  

Talvisodanhenkeä on hehkutettu niin, että minunkin tapainen sotahistorian harrastaja on onnistunut kuvittelemaan, että suomalaisten kova puolustustahto mursi Neuvostoliiton selkärangan. Melkein masennuin, kun Yliopistolehden sivuilta luin Osmo Pekosen kirjoituksen ulkovaltojen avusta talvisodassa ja sen ratkaisevasta vaikutuksesta sodan päättymiseen.

Jostakin syystä ihminen on niin rakennettu, että kiinnostus menneisyyteen vähenee sitä mukaa, kun sen vaikutus omaan elämään vähenee. En siis enää ihmettele, ettei sodan jälkeen syntynyt sukupolvi tiedä mitään Karjalan pakolaisista. Vähäiset tuntuivat minunkin tietoni olevan talvisodasta, koska en silloin ollut vielä syntynyt. Pekosen kirjoitus pääsi yllättämään minut täysin, ja päätin välittömästi tilata Henrik Talan teoksen ”Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat.”

 

Tarina jatkuu. 

Ranskalaisten hävittäjien lisäksi Ranska oli valmis auttamaan Suomea enemmänkin. Kun Ranskan satamiin alettiin koota alppijääkäriprikaateja ja muukalaislegioonaa valmiiksi Suomeen lähettämistä varten, alkoivat Stalinin housutkin vapista. Stalin ehdotti Suomelle rauhanneuvotteluja, ja talvisota loppui vuonna 1940. Sota loppui siis juuri oikealla hetkellä, hieman ennen Suomen armeijan täydellistä luhistumista.

Suomi pelastui, mutta Ranskan hallitus kaatui. Väitöskirjaansa perustuen Henrik Tala kertoo tarinan, joka unohdettiin välittömästi sen jälkeen, kun Ranska joutui miehitetyksi. Tala asettaakin kyseenalaiseksi monet tavisodan historian tutkimukset .

Vaikka ranskalaisten apu oli täysin ratkaiseva talvisodan päättymisen suhteen, olivat Saksa ja Ranska kuitenkin vastakkaisilla puolilla toisessa maailmansodassa. Jatkosodassa Saksan apu Suomelle oli merkittävä, joten ehkä tuohon aikaan ei kovin paljon haluttu puhua ranskalaisten vahvasta panoksesta talvisodan ratkaisuissa. Suomessahan ei varsinaisesti ollut ranskalaisia maajoukkoja.

En halua asettaa kyseenalaiseksi ”talvisodan henkeä”, mutta se ei siis todellakaan ollut ratkaisevassa roolissa sodan päättymisen syynä.