Korrpution monet kasvot

Paitsi että olen profiloitunut kylähulluna, niin luultavasti myös hulluna yleensäkin. Vaikka tukkani on jo hieman ohentunut, en ole kuitenkaan onnistunut välttämään ajattelua, joka tuo päähäni milloin minkinlaisia "älynväläyksiä". Olen joskus jopa pahoillani siitä, että jään koukkuun nimenomaan niihin epäkohtiin, joita näen yhteiskunnassa. Eikä tämä nyt ihan pelkästään siitä johdu, että tarkastelisin vain suomalaista yhteiskuntaa, vaan myös siitä että minulla on vertailukohta moneen muuhunkin yhteiskuntaan. Ei ehkä saisi sanoa, mutta kokemukseni mukaan me emme asu maailman parhaassa valtiossa. Jos minulta kysytään, niin emme ihan lähelläkään parasta, vaikka kaikista epäkohdista huolimatta tämä harvalukuinen joukko on onnistunut täällä pesimään.

Ankeissa olosuhteissa lohdutamme itseämme kaiken maailman perättömillä väitteillä. Nämä maailman parhaat kätilötkin ovat kuulemma saattaneet ihmisiä ilokaasuhumalaan ja samalla nauttineet siitä itsekin. Onhan se ennen kuulumatonta, mutta kun julistettu on, että ovat maailman parhaita, niin ei muuta kuin painamaan villaisella. Mitään perusteitahan tuolle väitteelle ei löydy, mutta eipä löydy monelle muullekaan asialle.

Maailman perättömin väite on mielestäni se, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Rehellistä korruptiota, jossa rahalla ostetaan mielipiteitä ja ääniä, ei Suomessa kovin paljon ole. Ehkä enemmän sitäkin kuin monessa muussa maassa. Suomalainen korruptio on jotenkin hienommin piilotettua ja siten onnistunut jotenkin välttymään tilastoilta.

 

Meillä on maanlaajuinen hyväveliverkosto, joka joissakin tapauksissa ohittaa jopa lain. Vapaamuurareiden toiminnastakin olen sen verran perillä, että tiedän tapauksia, joissa näin todella on käynyt. Poliittiset "lehmänkaupat" eivät myöskään päädy tilastoihin, vaikka oli suorastaan maan tapa, että joihinkin virkoihin antoi puolueen jäsenkirja suuremman pätevyyden kuin minkäänasteinen tutkinto tai ammattikokemus. Demareiden valtakaudella jopa siivoojien paikkoja täytettiin jäsenkirjojen avulla, eikä voimasuhteiden muuttuessa tyyli ole muuttunut.

Joissakin tapauksissa, tosin hyvin harvoin, saattoi jäsenkirjan antaman pätevyyden ohittaa urheilussa saavutettu menestys. Toki huippu-urheilu on nykyisin jo niin ammattilaistunut, että eivät urheilijat enää työpaikkoja haekaan. Monia ovia se kuitenkin yhä edelleen aukoo, ja tavalliselta sorvarilta nuo ovet pysyvät suljettuina. Tästäkin etuoikeudesta olen pienen murun saanut lohkaistua, mutta silloin en sitä edes tajunnut.

Toinen korruption muoto, johon itsekin olen törmännyt, on kiitollisuudenvelka.

Joku on joskus menneisyydessä tehnyt sinulle palveluksen, josta olet todella kiitollinen. Myöhemmässä elämässä joudut tekemään päätöksiä, jotka kenties ovat tämän sinua auttaneen ihmisen etujen kanssa ristiriidassa. Tosi kovaa kanttia vaaditaan, että toimit niin kuin oikeaksi näet, täysin riippumatta siitä, loukkaako se tuon kyseisen ihmisen etua. Jotenkin humaaniahan tuollainen ajattelu on, mutta jos se on kokonaisuuden etujen vastaista, niin... Kyllä se korruptiota on, vaikka kukaan siihen osallistunut ei sitä ehkä huomaa.

Kaiken tuon vastapainona ovat ihmiset, jotka purevat sitä kättä, joka on niitä auttanut. En tiedä johtuneeko pelosta jäädä kiitollisuudenvelkaan ja sitä kautta tulee sekoitetuksi korruptioon, mutta...

Yhä edelleen aion auttaa avun tarpeessa olevia, mutta en enää ikinä edistääkseni jonkin uraa. En myöskään tarvitse vastalahjaa.

Jos todella meidän korruptoitunutta järjestelmää päästäisiin avoimesti tutkimaan, arvioisin, että maamme sijoittuisi näissäkin tilastoissa suunnilleen puolivälin paikkeille. Aivan samoin kuin useimmissa muissakin tilastoissa.