keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Listavaalit

Ruotsissahan on käytössä ns. listavaalit, joka tarkoittaa sitä, että puolue asettaa ehdokkaat haluamansa järjestykseen ja kansa saa sitten päättää, mistä kohden lista pannaan poikki. Osa kansasta liputtaa tuon systeemin puolesta, mutta kaikkia se ei miellytä. Näinhän se yleensä on, olipa kyse asiasta kun asiasta. Listavaaleja vastustetaan yleensä siksi, että puolueisiin ei luoteta edes sen vertaa kuin nigerialaiskirjeisiin tai someen. Kun puolueen pomot määrittelevät listalle pääsevät ja listan järjestyksen, on selvää, että kansalaisten vaikutusmahdollisuudet vähenevät.



Rohkenen kuitenkin väittää, että kyseessä olisi todella huima parannus Suomen järjestelmään verrattuna. Uskon, että niin eduskunnan kuin valtuustojenkin taso nousisi eikä porukkaan mahtuisi kovinkaan monia pellejä ja huutelijoita.

Listavaaleissa eduskunnasta ja valtuustoista karsiutuisivat monet turhakkeet. Tuskinpa niissä nähtäisiin missejä, urheilusankareita ja törppöileviä kylähulluja. Nykyisissä luottamuselimissähän nämä ovat vieneet monen pätevämmän paikan.

Olen keskustellut asiasta monenkin ihmisen kanssa ja en suinkaan ole yksin ajatusteni kanssa. Koska en ole minkään puolueen jäsen, en halua keskittyä vain yhteen puolueeseen näitä turhakkeita etsiessäni. Onhan julkkiksissakin joitakin aivan täyspäisiä ja menevät hyvinkin siellä muun porukan seassa, mutta..... Kysyn vain mitä hyötyä tälle kansalle on jostakin jääkiekkomaalivahdista, hiihtäjästä, joka ei huomaa eroa puusuksella ja lasikuitulujitetulla muovisuksella, tai sitten vain jostakin muusta kylähullusta. Puhumattakaan jostakin pohjoissuomalaisesta rasistista, joka ei koskaan ole elämänsä aikana onnistunut missään hankkeessaan ja saanut eduskunnassakin vain oman puolueensa hämilleen. Näyttääpä siellä olevan lähes joka puolueessa niitä suu auki kuuntelijoita, joiden ainut ansio on, että ovat joltakin paikkakunnalta, jossa ovat kantaneet joitakin banderolleja.

En tiedä, mikä vaikutus tuolla olisi äänestysintoon, mutta ainakin minä olen vakavasti harkinnut siirtyä nukkuvien puolueeseen, siitä yksinkertaisesta syystä, että nykyjärjestelmässä minun ääneni saattaa hyvinkin mennä sellaiselle ihmiselle, jota en missään nimessä haluaisi mihinkään elimeen. Nämä ovat juuri noita luettelemiani ihmisiä, jotka todennäköisesti listavaaleissa olisi karsittu pois listan kärkipäästä. Kyllä minä uskon, että äänestysaktiivisuus nousisi, kun ihmiset alkaisivat luottaa järjestelmään. Ei olisi varmaa, että juuri se ihminen pääsisi eduskuntaan, jota olen äänestänyt, mutta luultavasti sinne ei ääneni turvin nousisi myöskään kukaan "turhake" tai kylähullu. Paikallisvaaleissa on kyllä edelleen ongelma, sillä tällähän saattaa olla jopa niin, että joku kylähullu on tekemässä niitä listoja. Se on kuitenkin se pienempi paha, politiikan kokonaisuutta ajatellen. Onhan se niin, että mikään ei tapahdu hetkessä.

Tässä on sitten pakko taas puuttua tuohon jo niin monesti esiin ottamaani asiaan. Ymmärrän kyllä, että hallitus tekee aloitteita ja ehdotuksia. Se tekee poliittisia päätöksiä, mutta en silti käsitä sitä, miksi me kynsin hampain pidämme kiinni siitä, että mitään ammattitaitoa ei tarvita, koska siellä on takana ministeriö, jossa on tätä ammattitaitoa. Kyllä ministerin pitäisi sen verran alastansa ymmärtää, että ymmärtäisi edes, mitä ei ymmärrä.

Vastustan myös sitä, että ministeri voi olla samalla eduskunnan jäsen. Ihan vähintä olisi se, että häneltä ainakin evättäisiin äänioikeus äänestettäessä hallituksen luottamuksesta ja hallituksen tekemistä aloitteista. Parasta olisi, että kun kansanedustaja tulee valituksi ministeriksi, hänen tilalleen eduskuntaan nousee vaaleilla valittu varamies.

Kylähulluista puhuttaessa - olen kuullut että myös minua pidetään jonkin sortin kylähulluna. Johtuneeko se siitä, että olen rakennuttanut "kirkon", vaiko siitä, että taistelen tuulimyllyjä vastaan ja kirjoitan tätä blogia. Näinhän se on, mutta jos olen kylähullu, olen luultavasti hyvin koulutettu ja useammankin ammatin osaava kylähullu. Osittain kylähulluus johtuukin siitä, että näen ja tiedän asioita, joista ei monellakaan ole mitään tietoa.

Toki joskus olen ollut politiikassa mukana, mutta aina vain pyydettäessä suostunut. Sen verran turhauttavaa politiikka on, että minkäänlaista pyrkyä en ole siihen koskaan tuntenut. Heittelenpähän tässä mielipiteitä ja ihmettelen, että miksi niihin ei reagoida, vaikka näin kylähullusta ne vaikuttaisivat selkeiltä parannuksilta. Jos olette samaa mieltä, niin levittäkääpä tätä blogia, sillä ei lukijamääräni todellakaan ole suuri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti