lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ovatko rasistit vallanneet "persut"?

Selasin tässä päivänä muutamana suomi24-keskustelusivuja ja kas vain. Hämmästykseni oli suuri, kun joku rasisti oli saanut sinne ujutettua kirjoituksia, jotka olivat suunnattu nimenomaan Kalajoen perussuomalaisia vastaan, koska puheenjohtaja on ulkomaalaistaustainen ja sihteeri tunnettu maahanmuuttokoordinaattori.

Toinen on kaupunginvaltuutettu ja oli "persujen" ääniharava, ja toinen vain haluaa hoitaa tehtävänsä, johon on tullut valittua.

En minä tuossa mitään mörköjä näe, enkä oikein edes usko että Kalajoki on ainut paikkakunta, jossa johtopaikoilla istuu ns. suvakki. Ei suvakin tittelissä mitään hävettävää ole, päinvastoin kun rasistin arvonimessä. Ei ole olemassa esimerkiksi suvakkirikoksia, mutta on sen sijaan rasistisia rikoksia.

En tosin tiedä, onko muutamien rasistien ulostulo edes tämän kirjoituksen arvoinen, mutta kun itsekin olen joutunut samantapaisten syytösten kohteeksi, tiedän miltä se tuntuu, kun ihminen joutuu perättömän panettelun kohteeksi. Rikollistahan tuollainen kirjoittelukin on, mutta taitaa olla poliisille liian rasittavaa penkoa noita juttuja, sillä täysin selvää on, että ei perusrasisteilla ihan jokainen ruuvi ole kireällä.

Luultavaa on, että nuo jutut ovat lähtöisin nimenomaan Kalajoelta, eikä ole kovin vaikeaa arvata, mistä sylttytehtaasta ne ovat lähtöisin. Saatan kuvitella, että kyseessä ovat samat ihmiset, joista sain minäkin aikoinani esimakua. Minä tosin luulin, että heillä on vielä kovasti työtä etsiessään edes pientä näyttöä väitteilleen, joihin tuskin uskovat itsekkään. Ehkäpä sillä ei ole väliäkään, sillä luultavaa on, että molempien poliittinen ura on ohi. Toisen ei oikein koskaan ennättänyt alkaakaan, ja tuskin tuollaiset herjakirjoitukset sitä mitenkään vievät eteenpäin. Selvää olisi, että pallo kalahtaisi jalkaan, jos nuo parjatut tekisivät asiasta rikosilmoituksen ja poliisi todella tutkisi asiaa.


Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia en pidä rasistina, vaikka hän joutuu taiteilemaan nyt kahden linjan välillä. Onhan totta, että "persuihin" on pesitynyt rastinen siipi, jota Soini tavalla tai toisella yrittää tyynnytellä, samalla kun kristillisen kirkon jäsenenä koettaa myös säilyttää suvakkien äänet. Sääliksi käy, ei se ole helppoa, kun vielä samanaikaisesti täytyisi hyväksyä hallituksen linjaukset.

On totta, että Perussuomalaisista on nyt vierinyt melkoinen joukko ihmisiä pois, niin puolueesta kuin puolueen kannattajistakin. Minä uskon, että varmasti osa on tosiaan pettynyt puolueen toimintaan hallituksessa, mutta ihan haastattelemieni ihmisten kertomuksien mukaan myös rasismi on vaikuttanut siihen, jopa hallitustaivalta enemmän.

Jos nyt ei ihan odotettua jytkyä täällä Kalajoella viime kunnallisvaaleissa saatukkaan, niin kyllä kai me jotenkin typerästi meneteltiin myös vaalien jälkeen. En niihin asioihin enää halua puuttua, mutta on kai se jotenkin outoa, että valtuustoon jäi vain yksi "persu" ja hänkin ulkomaalaislähtöinen. Toinen valtuutettu ja kaikki lautakuntien jäsenet ovat eronneet puolueesta. Ei se oikein hyvää lupaa.

Voin olla väärässä, niin kuin usein olen, mutta jotenkin uskallan väittää, että perussuomalaisten on äärettömän vaikea säilyttää edes tuo yksi paikka, ellei satu niin, että kalajokiset alkavat joukolla kapinoimaan noita trolleja ja muita valheiden kylväjiä vastaan.

Vaikeaa on varmaan saada edes ehdokkaita seuraaviin kunnallisvaaleihin. Minä tuskin uniani menettäisin vaikka ei kyseinen puolue saisi ainuttakaan edustajaa, asun varmuudella jo silloin muualla. Ehdottomasti näin myös käy, jos paikallisjärjestön puheenjohtaja, sympaattinen ja ahkera Lek Pernu luopuu tehtävästään. En tiedä, liekö sihteeri enää käytettävissä, mutta luulen, että hän olisi toinen ääniä keräävä ihminen. Saattaa kuitenkin olla niin, että hänkään ei asu enää silloin Kalajoella.

Joskus uskoin, että perussuomalaiset pelastavat Suomen politiikan, mutta en usko enää. Jos puolue ei karsi joukostaan rikollisia ja rasisteja, ei ole mitään mahdollisuutta. Ehdotin kerran paikallisjärjestön kokouksessa, että ei hyväksytä puolueen jäseniksi ketään, jolla on rikosrekisteri. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, sillä sanottiinhan puolueen säännöissä, että puolue hyväksyy jäsenikseen ainoastaan hyvämaineisia kansalaisia. Hyvämaineisena en voi pitää rikollisia.

Silloin en tosin tiennyt, että puolueessa oli jo rikosista tuomittuja, mutta tuskinpa olisin mieltäni muuttanut, vaikka olisin sen silloin tiennytkin.

Sen verran uskon edelleen Suomen kansaan, että täältä löytyy kulloinkin tarvittava määrä ihan "tolkun ihmisiä".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti