Ennakkoluulojen ahdistamana

Olen katsellut ja kuunnellut Päivi Räsäsen kananottoja ja olen varmasti ollut ennakkoluulojen ahdistamana lähinnä siksi, että nainen on kristillisdemokraatti, eikä siis minun mielestäni kuulu oikein mihinkään puolueeseen. Kristillisyys kun on arvo, jonka pitäisi kuulua kaikille puolueille, eikä sitä mikään puolue saisi omia itselleen.

No eihän tuo meno oikein kristilliseltä vaikuta, kun katselee eduskunnan kyselytunteja. Melkein yhtä järkeviä puheenvuoroja kuulee varmasti ravintola Kultakalassa heti puolenyön jälkeen. Ehkä se Päivi on sittenkin tehnyt oikean ratkaisun hakeutuessaan turvaan porukkaan, jossa on ainakin joitakin samanmielisiä.

Rupesin ajattelemaan Räsäsen persoonaa, kun olin pakotettu yhtymään jälleen kerran hänen mielipiteisiinsä. Tällä kertaa pakolaisten kotouttamisasiassa.

 

Räsänen sanoo suoraan, että turvapaikanhakijoista pystytään kotouttamaan vain noin puolet. Näin siitäkin huolimatta, että hyvin hoidettu kotouttaminen tuo siihen käytetyt rahat moninkertaisesti takaisin.

Jos ette tiedä mitä se tarkoittaa, niin tässä esimerkki:

Kun pakolaisten kotouttamiseen sijoitetaan vaikkapa 100 miljoonaa euroa, se ehkä riittää tälle porukalle. Tämän porukan työllistyessä se tarkoittaa, että pelkkinä verotuloina porukka maksaa muutamassa vuodessa tuon 100 miljoonaa ja kansantuloa kertyy noin 500 miljoonaa.

Ei yksinkertaisesti kannata jättää heitä heitteille, sillä silloin voi todella käydä niin kuin rastisissa ennusteissa on uhkakuvia luotu. He syrjäytyvät ja ehkä radikalisoituvatkin.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VATT) on todennut vuoden 2014 raporteissaan, että onnistunut kotoutus nosti "mamujen" tulot lähes kaksinkertaiseksi ja vähensi heihin kohdentuvia sosiaalimenoja merkittävästi.

Näiden faktojen perusteella on edesvastuutonta jättää tuo porukka heitteille. Se tulee meille todella kalliiksi, jos ajatellaan, kuinka pienellä panostuksella voitaisiin auttaa sekä heitä että itseämme.

Lähes kaikki taloustieteilijät ovat laskeneet, että me tarvitsemme maahanmuuttajia vuosittain lähes saman verran kuin nyt on vuoden 2015 aikana tullut pakolaisia. Vain tämä voisi pelastaa kestävyysvajeemme romahtamisen. Merkit ovat kuitenkin olemassa, sillä luotettavasta lähteestä olen kuullut, että monikaan pakolainen ei olisi halunnut tulla Suomeen, ellei oman hengenvaaran takia olisi ollut pakko tehdä niin.

Nämä pakolaiset kertovat aika kammottavia tarinoita siitä, mikä on ajanut heidät tänne kylmään ja kolkkoon pohjolaan. Suurin osa sanoo kaipaavansa kotiin, mutta useimmille paluu ei koskaan ole mahdollista.

Mikään vetovoimatekijä ei heitä ole vetänyt tänne, ellei vetovoimatekijänä pidetä sitä, että Suomi on toiseksi tai kolmanneksi huonoin vaihtoehto ja ainut paikka, johon pääsivät.

Kysyin kerran eräältä palestiinalaiselta maahanmuuttajalta, mikä on parasta Suomessa. Tämä nuori mies mietti vain hetken kun vastasi:”Ei yhtään israelilaista sotilasta."

Vetovoimatekijä ei tämänkään vakinaisessa työsuhteessa olevan "mamun" mielestä ensimmäisenä ollut "sossun" antamat lastenvaunut.

Vaimoni kouluttaa maahanmuuttajia, ja hänen kauttaan olen saanut kuulla näitä tarinoita. Suurin osa porukasta yrittää sopeutua tähän maahan ja päästä työelämään käsiksi.

Minäkin olen saanut tutustua heistä moniin, ja täytyy vain sanoa, että mitä enemmän heihin tutustuu, sitä enemmän heitä arvostaa. Kaipa siinäkin joukossa mätiä omenia on, niin kuin kaikissa ihmismassoissa, mutta keskimäärin he ovat huomattavasti fiksumpia, älykkäämpiä ja jopa paremmin koulutettuja kuin keskimäärin suomalaiset rasistit.

Joku sanoi minulle kerran, että suomalaisten pitäisi katsoa useammin peiliin. Niin pitäisi minunkin mielestäni. Siksiköhän rasismi ei ole läheskään niin yleistä naisten keskuudessa kun miesten joukossa. Naiset nimitäin viihtyvät peilin edessä huomattavasti tiiviimmin kuin miehet.