Urheilutyrannia

En ole siinä asemassa, että sanani kovinkaan paljon järkyttäisivät urheiluelämää, mutta olen hyvin tietoinen siitä, että kokemukseni itse urheilusta on huomattavasti suurempi kuin monien urheilujohtajien, jotka ovatkin kannuksensa hankkineet kuka missäkin. Joku politiikassa, joku liike-elämässä, joskus joku myös urheilussa. Ei tarvitse olla entinen urheilija tullakseen hyväksi urheilujohtajaksi, mutta luulen, ettei siitä pahemmin haittaakaan olisi.

Kaksi yhteistä tekijää näillä napamiehillä on. Toinen on ehdoton itsevaltius, jonka he itse ovat itselleen antaneet. Toinen on hieman lajikohtaisempi, mutta pääsääntöisesti on kysymys rahasta tai paremminkin sen puutteesta. Ainaisten rahasta marisijoiden mieleenkään ei tule, että ei Suomessa ole koskaan voitettu mitaleja rahan voimalla. Ne mitalit, joita on saatu, on saatu ihan muilla ansioilla. Voisin luetella joukon olympiamitalisteja, jotka olisivat olleet olympiamitalisteja ilman penninkään avustuksia. Onhan urheilu sen verran kovaa työtä, että ei palkitseminen ehkä pahaksi ole, mutta ei siitä kovin suurta hyötyäkään ole ollut.

Olen Jorma Kinnusen aikalainen ja tunsin miehen ja hänen uransa oikein hyvin. Oltiin samaan aikaan ammattikoulussa Jyväskylässä. Jorma oli kirvesmieslinjalla ja minä sähköasentaja. Satuttiin yhdessä samalle rakennustyömaalle, ja sain katsella, miten Jorma veisteli ruokatunnilla keihäitä, kun ei - oletettavasti köyhällä - pojalla ollut varaa niitä hankkia. Jorma harjoitteli näillä itse veistämillään keihäillä. Jo ammattikouluaikoina Jorma ylitti ensimmäisen kerran, virallisella keihäällä, rajan 70 metriä, jonka jälkeen miestä yleensä alettiin pitää keihäänheittäjänä. Taisin olla ensimmäinen, jolle Jorma tuli tuota uutista kertomaan. Korjatkaa, jos muistan väärin, mutta oli heittänyt Pihtiputaalla 77,07 metriä, eikä sen jälkeen juurikaan alle 70 metrin heittänyt. Kesti vielä pari kolme vuotta ennen kuin mies heitti maailmanennätyksen, joka oli voimassa kauan. Meidän tiet olivat eronneet, enkä tuota tapausta enää tarkemmin muista, mutta tiedän niin tapahtuneen.

 

Olen aina nähnyt punaista, kun lähes joka alalla epäonnistumisen syy on aina rahan puute. Väitän, että suomalaisessa urheiluelämässä lähes yhtä suuri haitta ovat urheiludiktaattorit.

En heitä kaikkia tunne, mutta monia myös tunnen. Kalervo Kummolan ainakin tietävät kaikki, ja lähes jokaiselle on tullut aika selkeäksi, että Kummolan päätös on jokseenkin sama kuin liiton päätös. Ei siinä ole nokan koputtamista. Epäilen, että samantapainen mutta huomattavasti lahjattomampi mies on lentopalloliigan nykyinen puheenjohtaja. Kalajokiset eivät saa seurata mestaruusliigan lentopalloa, koska liigan pomo niin päätti. Uskon, että liigan pomo oli jo niin päättänyt ennen liigan karsintapelejä, joissa eli se oljenkorsi, että Liigasärkät putoaisi pois. Kun ei pudonnutkaan, vaan voiti koko ”kapinan”, oli ryhdyttävä tutkimaan muita keinoja seuran pudottamiseksi. Ainoa jäljellä oleva keino oli kabinettipäätös. 

 Kuva: Hannu Tilus

Salitilanne oli toki edelleen surkea, mutta sali oli jo kerran katsastettu ja hyväksytty. Se ei oikein vaikuttanut vahvalta perustelulta liigalisenssin eväämiseen. Ei ollut Liigasärkkien talouskaan erityisen vahva, mutta edellinenkin kausi oli selvitty ja myös talous oli selvästi nousussaan. Selvää oli, että myös tässä suhteessa olisi selvitty edellistä kautta paremmin, mutta kun liigan talousviisaat eivät uskoneet jo olemassa olevia sponsorisopimuksia, eivätkä edes seuran kirjanpitoa. Verottaja kyllä kirjanpidon ymmärsi, eivätkä velkojatkaan ovelle kolkutelleet. Ulkomaalaispelaajien määrä olikin seuraava asia, johon tartuttiin. Siihenkään ei olisi pitänyt puuttua, sillä Liiga itse oli juuri tehnyt päätöksen, jonka mukaan ulkomaalaispelaajien määrää ei rajoiteta.

Tottahan on, että ei kai se joukkue kaljokinen olisi ollut, mutta jos seura olisi saanut elää ja varttua, niin pikkuhiljaa olisi omia poikia kasvatettu sisään, ja jonakin päivänä täällä olisi saatu katsella kalajokisin voimin pelattavaa liigatason lentopalloa. Kyllä lentopalloliiga nyt katkaisi siivet joukkueelta, joka pelaamalla säilytti sarjapaikkansa. Toki ulkomaalaisia pelaajia oli paljon ja siihen on hyvin yksinkertainen syy. He ovat huomattavasti halvempia kuin samantasoiset kotimaiset pelimiehet.

Valitettavaa on, että nykyisenä rahan vallan aikakautena eivät urheilulliset saavutukset paljon paina. Lajissa kun lajissa pelaajia ostetaan ja myydään kuin maitopurkkeja. Totta on, etteivät LiigaSärkkien lähtökohdat tulevaan kauteen olleet parhaat mahdolliset, mutta oletan, että kausi olisi mennyt paremmin kuin edellinen, mitattiinpa sitä millä mittarilla tahansa, ja uskon, että ihan jo runkosarjan aikana olisi sarjapaikka säilytetty.

Toivon, että takaiskusta huolimatta kaupunki jatkaa lentopallolle kelvollisen hallin suunnittelua. Onhan lentopallo kuitenkin ainut, aidosti suuri palloilulaji, jossa Suomella on ollut kansainvälistä menestystä. Toivon myös, että Shailen Ramdoo jaksaa tehdä sitä työtä, jonka hän aloitti saadakseen lajin nousuun täällä Kalajoella. Ehkä vuoden parin päästä uudessa palloiluhallissa pelaa aidosti kalajokinen joukkue jollakin sarjatasolla.