Millä ansioilla kansanedustajaksi?

Kovin tulevat köykäisin eväin nämä kansanedustajat kansanedustajiksi. Tätä on puolusteltu sanomalla, että eduskunta on läpileikkaus Suomen kansasta. Oikeasti se ei ole näin, sillä keskimääräinen suomalainen on paremmin koulutettu ja enemmän oikeaa työtä tehnyt kuin keskimääräinen kansanedustaja. Tämä ei tosin ole faktatietoa, vaan sitä paljon puhuttua mutua, joka perustuu siihen, minkä verran juuri minä tunnen ihmisiä. Kansanedustajia en kovin montaa tunne, muutamien kanssa vain keskustellut, joten olen joutunut käsitykseni heistä luomaan pelkkien töppäysten perusteella. Niitä kyllä sen verran riittää, että en usko keskivertokansalaisen samaan pystyvän.

 

Toki kansanedustajissa on monia hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka ovat vähän niin kuin minä. Hyvin koulutettuja, mutta työtä vieroksuvia. Koska en kuitenkaan ole kansanedustaja, olen joutunut tekemään myös työtä elääkseni ja sossun luukku on tuntunut jotenkin vieraalta. Toki myönnän, että kansanedustajissakin on joukko hyvin työteliäitä ja ahkeria ihmisiä, mutta kyllä joukkoon mahtuu myös lähes täydellisiä loisijoita. Tämä ei toki ole ”persujen” yksinoikeus, vaikka siitä porukasta on kenties helpoin löytää tästäkin esimerkkejä.

Kun aikoinani ajauduin politiikkaan, päätin jo silloin, että en sentään tee siitä itselleni ammattia, koska se ei mielestäni ole oikea ammatti. Roikuin kyllä vuosikausia mukana samalla, kun hankin itselleni kunnollisen ammatin, ja tein oikeita töitä. Joidenkin kykenemättömien ajatuksiin tämä ei oikein soveltunut, sillä oli sopivampaa ajaa jotakin aatetta kuin tietää oikeita asioita. Minusta ei kuitenkaan tullut kommunistia, ei fasistia tai rasistia, eikä herra paratkoon vihervasemmistolaista. Kokemukseni ja koulutukseni puhuivat kaikkea tätä vastaan. Sen sijaan, että olisin ryhtynyt poliittiseksi kiipijäksi, aloin tarkastella hieman kriittisesti edustajiemme pätevyyttä. Mielestäni ei riittänyt se, että olisi läpileikkaus Suomen kansasta. Oletan, että kansanedustajan täytyy olla kokenut ja osaava ihminen, joka todellakin haluaa ajaa kansan etua, silloinkin, kun se uhkaa omaa menestystä.

En malttanut kuitenkaan olla ihan vailla esimerkkiä, vaikka en nyt nimeä halua mainita. Pienellä vaivannäöllä jokainen löytää kyseisen edustajan. Ihan samanlaisia esimerkkejä ei kai ole kovin montaa, mutta samantasoisia useitakin. Useimmilla toki on jokin koulutus, mutta kokemusta ei juuri kellään. Kun lähes puolella edustajista on myös rikosrekisteri, en ihmettele, että hyvämaineisuuden vaatimuksesta on luovuttu.

Esimerkkihenkilöllä ei oikeastaan ole mitään koulutusta tai kokemusta yhtään mistään. Huhut kertovat, että lukio tuli kyllä kontattua läpi, mutta ylioppilaskirjoitukset nostivat jo riman niin korkealle, että tuli rimakauhu ja kirjoitukset jäivät kirjoittamatta. Seurauksena tästä oli, että mikään oppilaitos ei avannut oviaan tälle nuorukaiselle, vaan oli pakko tyytyä lyhyehköön ammattikurssiin, joita luojan kiitos yhä vielä järjestetään. Ne eivät toki kouluta kansanedustajiksi, mutta niiden tarkoitus on saada ihmisiä elinkeinoelämän palvelukseen. Tähänkin porukkaan onnistui kuitenkin soluttautumaan täysin työtä vieroksuva ihminen, joten hän ei työskennellyt montakaan päivää valitsemallaan alalla. Ei myöskään katsonut velvollisuudekseen suorittaa asepalvelusta, jota ”vanhoina hyvinä aikoina” pidettiin kansalaisvelvollisuutena. Myöhemmin tämä herra esiintyi kyllä suurena isänmaan puolustajana vastustaen kaikkea, mikä olisi hyödyllistä tälle maalle.

Mennäkö ”sossun” luukulle vai millä elää? Kas siinä vasta kysymys. Onni onnettomuudessa oli, että maailmassa oli edelleen sotia ja pakolaisia riitti kaikkiin maihin. Niinpä miehemme alkoikin pitää pakolaisia vastustavia ja maahanmuuton vastaisia puheita, joita tuskin voidaan katsoa muiksi kuin rasistisiksi. Koska rasisteja tässä maassa riittää, aukesi siitä miehellemme uusi maailma. Vähitellen hänestä tuli jopa kansanedustaja. Se oli ammatti, jossa ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään, jos ei halunnut. Yleensä ahkerimmat huolehtivat asioiden hoidosta ja typerimmät painoivat nappia. Se ei edes hävettänyt, että elämässä ainut kärkisijoille sijoittuminen tapahtui eduskunnan poissaolotilastoissa.

Kuten Jari Tervo kirjoituksessaan totesi: maahanmuuttoa ja pakolaisia vastustavat ne ihmiset, jotka pelkäävät, että maahan tulee ihmisiä, jotka hyvin pian ajavat heistä ohi sekä ammatillisesti että sosiaalisesti ja taas he jäävät yhteiskunnan pohjasakaksi.

Sellaista se elämä on. Kun seuraavan kerran menen vaaliuurnille, ainakin yritän saada selville, mitä ehdokkaani on saanut aikaan, vai onko niin, että hänen suurimmat ansionsa ovat kaiken vastustaminen ja suunsoitto. Edelleen olen sitä mieltä, että kansanedustajille pitäisi määritellä jotkut pätevyysvaatimukset.

Tuskin se mitään haittaisi, jos ihminen jotain osaisikin.