maanantai 26. lokakuuta 2015

Saarijärven Paavo


Kerron teille nyt surusanoman: Saarijärven Paavo on kuollut. Tarkkaan en tiedä, milloin tämä tapahtui, mutta luulen, että hän hiipui vähän kerrassaan toisen maailman sodan jälkeen, aikana jolloin hänenlaisiaan olisi tarvittu.

Runon Saarijärven Paavosta opin jo koulun alaluokilla, mutta sen merkitys on avautunut minulle vasta nyt, kun olemme joutuneet tämän suuren, ei ihan ennennäkemättömän, mutta suuren pakolaistulvan keskelle.

Runo Saarijärven Paavosta oli muistaakseni Runebergin kirjoittama. Hän kertoi, kuinka ”Saarijärven salomailla, tilallansa hallaisella asui Paavo”. Runo kuvaa hyvin vuosikausien taistelua hallaa ja rakeita vastaan ja kuinka kerta toisensa jälkeen sato tuhoutui milloin minkin luonnonkatastrofin seurauksena. Lopulta Paavo onnistui saamaan ehjän sadon, jolloin Paavon vaimo virkkoi: ”Nyt leivon rukiisen leivän.” Siihen asti oli syöty pettuleipää, jonka avulla oli sinnitelty vuodesta toiseen.

Mutta runo jatkui: ”Vaimon käteen tarttui Paavo, virkkain: vaimo, vaimo, pannaan leipään puolet petäjäistä, sillä veihän naapurimme viljan halla.”

 
Tuon runon ymmärtäminen herätti minut. Jotenkin tajusin myös sen, miksi eniten kärsineet ovat valmiimpia auttamaan myös toisia kärsineitä ja kärsiviä. Luultavasti meille on sodan jälkeen syntynyt uusi ihmisryhmä, joka kantaa rotumääritelmää ”omat”. Ei monellekaan tule mieleen, että jospa tinkisimme hieman omista vaatimuksistamme, jotta voisimme auttaa pakolaisia, jotka henkensäkin vaarantaen ovat päätyneet tänne tosi koleaan pohjoiseen. Kylmään ja kolkkoon maahan, jossa rasistit ottavat heidät vastaan polttopullojen ja ilotulitteiden kanssa. Pahinta kaikessa on se, että rasisteissa on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät ole halunneet täyttää edes kansalaisvelvollisuuttaan - sotaväkeä.

Ei, eivät kaikki ole sellaisia, mutta eivät myöskään kaikki pakolaiset ole rikollisia. Yleistys on melkein pahinta, mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä. Sanoin melkein, siksi että vieläkin pahempaa on uskoa ja levittää vihapuheita, joita ”some” on tulvillaan. Muistan ajan, jolloin huomattiin, että kaikki, mitä silloinen Neuvostoliitto uutisoi, ei olekaan totta. Sama on huomattu maahanmuuttajia koskevassa uutisoinnissa. Aina on olemassa osa kansaa, joka uskoo noihin uutisiin. Ei siksi, että pitäisi niitä luotettavina, vaan siksi, että haluaa uskoa niihin. Osa ihmisistä halusi uskoa myös Neuvostoliiton aikaiseen uutisointiin. Vaikuttaa siltä, että nykyinen Venäjä on sortunut samantapaiseen uutisointiin.

Enhän minä mikään neuvonantaja ole koskaan yrittänyt olla, vaikka mielelläni olen omia mielipiteitäni esittänytkin. En nytkään siis neuvo, mutta itse olen päättänyt ottaa selvää uutisesta, joka ei vaikuta uskottavalta. On myös uutisia, joista ilman isompaa tarkasteluakin voidaan todeta: ei ole totta. Varmuutta hipovalla todennäköisyydellä voin sanoa, että Kela ei ole koskaan sanonut: ”Ei sinun tarvitse töitä hakea, kyllä me annamme sinulle rahaa”, enkä kovin helposti usko myöskään siihen, että  sosiaalivirasto olisi ostanut jollekin ”mamulle” superkalliit lastenvaunut, autoista puhumattakaan. Sanoin, että en usko, mutta en väitä, etteikö niin olisi voinut tapahtua, mutta siihen on täytynyt olla erityisen pätevä syy, jollaista ei heti tule mieleen.

Uskon, että ”omat”-rotuinen ihmisryhmä onkin läheistä sukua ”minä”-rodulle, joka on kasvanut ja levinnyt tässä maassa Saarijärven Paavon kuoleman jälkeen.

Minulle kaikki ja kuolkoot loput. Älä missään tapauksessa anna ihokasta toiselle, vaikka sinulla olisi niitä puolenkymmentä. Mitähän se Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Jos sinulla on kaksi ihokasta, anna niistä toinen sille jolla ei ole yhtään.” Ei kyse varmaan ihan kirjaimellisesti aluspaidasta ollut.

Jeesus puhuin usein vertauksin, joten oletettavaa on, että lähimmäinen on jokainen ihminen ja ihokas tarkoittaa kaikkea, mitä me omistamme. Ei ihan tuulesta temmattu lausahdus ole tämäkään: ”Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostaankaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti