Erilainen ihminen

Sellaiseksi tunnen itseni, kun seuraan nykyistä poliittista keskustelua. Siis erilaiseksi ihmiseksi, sillä en mitenkään voi käsittää, miten oppositio vastustaa omien virheittensä korjausta. Mutta ilmeisesti se on välttämätöntä, koska äkillinen suunnan muutos parempaan antaisi hallitukselle mahdollisuuden todeta, että vika talouden alamäkeen olikin edellisen hallituksen vika. Niinhän se luultavasti olikin, mutta ei sitä saa ääneen sanoa, ja ilmeisesti oppositio haluaa, että ainakin vielä tämän hallituskauden kansa saisi kipristellä taloudellisessa alamäessä. Onni onnettomuudessa on, että samaan aikaan heikon taloustilanteen kanssa sattui pakolaisten ryntäys. Se oli maailmanlaajuisesti niin massiivinen, että kaikki vauraat maat pääsivät siitä osalliseksi, muiden mukana Suomi, joka edelleen onkin kansainvälisesti verrattuna varsin hyvin toimeentuleva valtio. 

  

Suomeen tulevalla pakolaistulvalla ei kokonaistaloudellisesti ole kovinkaan suurta merkitystä vielä, mutta antaahan se niin rasistisille kuin muuten vain kaikkeen negatiivisesti suhtautuville ihmisille mahdollisuuden vedota siihen, ettei meillä muka olisi varaa auttaa sodan jaloista paenneita ja oikeasti köyhiä ihmisiä. Ainakin minä olen niin sinisilmäinen, että uskon heidän sijoittaneen lähes koko suvun rahat tähän kokonaisuudessaan varsin epävarmaan yritykseen oman ja perheen pelastamiseksi.

Jonkinasteiseen kokemukseen ja kylmään matematiikkaan perustuu se tosiasia, että tulevaisuudessa nämä pääosin hyvin ahkerat ihmiset tulevat omalta osaltaan auttamaan meitä paljon puhutun kansantulon nostamisessa. Tosiasiassa he luovat myös uusia työpaikkoja, minkä asian kokemus on osoittanut kaikkialla maailmassa. Kun sanon ”kaikkialla maailmassa”, en suinkaan tarkoita vain Rautiota, Himankaa ja Pyhäjokea. Menkää huviksenne käymään vaikka Lontoossa, Hampurissa, Amsterdamissa tai Kööpenhaminassa.

No joo… olkoon nyt. En minä tätä pakolaiskeskustelua halunnut enää herättää henkiin, en vain meinaa saada sitä loppumaan, kun suomalaisten rasistisuus ja tyhmyys saa minut kiehahtelemaan. Johtuneeko siitä, että paitsi että olen asunut kolmessa maassa, olen myös nähnyt nuo kaikki luettelemani kaupungit ja voin vakuuttaa, että yhdessäkään ei ”mamut” ole ainakaan ongelmia aiheuttaneet. Jos ongelmia on ollut, ne on kyllä ihan oman porukan aikaan saamia. Aivan kuten Lahden ja Kouvolan mellakat nyt Suomessa.

Eräs erittäin suuri työttömyyden aiheuttaja ja kansantulon kasvun este on SAK, joka on rajoittanut suomalaista sopimusvapautta. En vaan millään jaksa uskoa, että suomalaiset työntekijät ovat niin typeriä, että eivät osaa päättää, millä hinnalla he tekevät työtä. Ei siihen tarvita minkäänasteista ammattijärjestöä, joka toki on hyvä olemassa silloin, kun jonkinlaisia välinselvittelyjä tarvitaan. En usko, että niitä edes kovin paljon tarvitaan silloin, kun ihmiset saavat itse päättää omat asiansa.

Jos myyn auton, saan ihan vapaasti sopia sen hinnan ostajan kanssa. Kun myymme omaa työvoimaamme, miksi emme saa tehdä sitä vapaasti? Varmasti joku sanoo, että se on eri asia. Sanokoon vaan, mutta minä en siinä näe mitään eroa. Tiedän jopa tapauksia, että eräs yrittäjä olisi maksanut pienestä hommasta muutamalle halukkaalle työntekijälle ihan siedettävän summan ja työllistänyt heidät ainakin hetkeksi. No säästyipähän yrittäjältä nekin rahat, kun ammattiyhdistysliike puuttui asiaan ja homma jouduttiin hoitamaan jo olemassa olevalla työvoimalla ilman lisäkuluja. Kun myöhemmin keskustelin tämän yrittäjän kanssa, mainitsi hän motiivikseen tälle toiminnalle vain halun auttaa työttömiä. Jos joku ei satu tietämään, että työttömyys ei ole kenenkään etu, ei myöskään työnantajien.

Uskon, että nykyisessä tilanteessa työnantajajärjestöt pyrkivät kaikin keinoin edesauttamaan Suomea paljon puhutulle kasvu-uralle. Suomen suurin työnantajaryhmä ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Laman uhatessa suurin hätä on tietysti työnantajilla, jotka ensimmäisenä kärsivät taloudellisen vahingon eivätkä pääse ”ansiosidonnaiselle”.

Näin ajattelen ja ehkä siten olen erilainen ihminen. Kyllä kuitenkin uskon, että jos olisi olemassa työttömien ammattijärjestö, niin moni yhtyisi näkemyksiini. Työ on muutakin kuin rahanansaitsemiskeino, eikä palkka ole aina setelinippu. Ei työnantajakaan ole aina ”riistäjä”, vaan hän saattaa olla vilpitön auttaja.