Me oikeat uskovaiset?

Ensimmäiseksi minä uskon siihen, että nuo ”paholaisen häkkyrät” valvottavat minua yöllä ja aiheuttavat matkapahoinvoinnin kaltaisen huonon olon. Ei siitä kuitenkaan ole pelkkää pahaa sanottavaa, sillä se tarjoaa minulle tilaisuuden mietiskelyyn - ikään kuin sitä en ennättäisi päivällä tekemään.

Olipa sitten päivä tai yö, niin ihmettelen satoja eri uskontokuntia, jotka käyttävät samaa Raamattua oppikirjanaan, mutta saattavat tulkita samaa raamatunkohtaa täysin vastakkaisilla tavoilla. Pidän kyllä itseäni kristittynä, mutta jos sattuu käymään niin, että olen tulkinnut väärin Raamattua, niin kyllä minä surullinen olen. Varmasti järkytyn, jos ei maailmanloppu tulekaan juuri sinä päivänä kuin sen jonkun opin mukaisesti pitäisi tulla, mutta ainahan on mahdollista vaihtaa toisen lahkoon ja merkata almanakkaan uusi päivä, jolloin taas saadaan tuota ”iloista” tapahtumaa odottaa. Iloinenhan tuon tapahtuman täytyy olla, sillä ei kai sitä muutoin niin kovasti hehkutettaisi.

Luultavaa on, että maailmanloppu aikanaan koittaa, sillä maailmankaikkeudessa on nyt ja on luultavasti aina ollut prosessi, jossa osa tähdistä sammuu ja ehkä joitakin myös syttyy. Luulen kuitenkin, että henkilökohtainen maailmanloppuni tulee ennen planeettamme tuhoutumista, joten ei muuta kuin valmistautumaan siihen. Ongelma onkin se, että en tiedä, mitä kuolemani jälkeen tapahtuu, joten kovin suuria eväitä en voi mukaani ottaa. Luulen, että teen voitavani siten, että koetan kuokkia oman osani täällä maanpäällä siten, että aiheutan mahdollisimman vähän harmia kanssaihmisille. En pelottele enkä uhkaile heitä ja pyrin noudattamaan Raamatussakin mainittuja käskyjä, olkoonpa niiden alkuperä mikä tahansa. Vältettäviä asioita ovat varmasti myös kuolemansynnit, joita kristillisessä kirjallisuudessa on lueteltu. Näistä löytyy ainakin minun kristillisyyteni, ja jos joku pitää minua syntisenä sen takia, että huoliteltua tyylikkäästi pukeutunutta naista pidän silmän ilona, niin siitä vaan.

Tekemättömiä asioita ei kukaan saa tekemättömäksi, mutta vilpittömän katumuksen vesittämistä on mielestäni se väite, että Kristuksen ristikuolema on sovittanut kaikki syntimme ja meidän ei tarvitse hyvittää kenellekään mitään eikä anteeksi pyydellä tekojamme.

Valitettavasti olen sitä mieltä, että ainoastaan tekemiemme tekojen vilpitön katuminen antaa sen lujan kalliopohjan, jolle uusi mielekäs elämä voi rakentua. Kun en ihan synnittömänä ole tätä elämääni onnistunut elämään, on minulla kyllä riittänyt anteeksi pyydettävää ja hyvitettävääkin. Toivottavasti aika riittää siihen kaikkeen, sillä minä en usko sellaiseen ”uudestisyntymiseen”, joita jotkut lahkot koettavat syöttää. Eihän tietysti jäsenkeräys tahdo onnistua, jos mahdollisesti potentiaalisille jäsenille asetetaan kovin suuria velvoitteita. Nämä säännöt pätevätkin vain minun yhdenhengen lahkooni, johon saa kyllä liittyä tai olla liittymättä. Toivottavasti nämä minun kerettiläiset käsitykseni kelpaavat myös ortodoksiselle viiteryhmälleni, jossa varmasti on myös poikkeavia käsityksiä. Se minua onkin tässä kirkkokunnassa viehättänyt, että siellä on tilaa myös meille kerettiläisille.

Minä en siis ole se, joka määrittää, kuka on oikea uskovainen ja kuka taas ei. Jos se on synti, että pidän myös islaminuskoisia arvokkaina ihmisinä, niin en edelleenkään ole päässyt synneistäni vapaaksi. En usko, että ihmisryhmä ”omat” on jotenkin parempi ja enemmän apua ansaitseva kuin ihmisryhmä muslimit. Jotenkin minulle on päässyt pesiytymään sellainen käsitys, että sanoessaan ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” ei meidän Herramme tarkoittanut vain suomalaisia köyhiä, joille alun alkaen on annettu hieman paremmat eväät kuin tuhansilla pakolaisilla nyt on.

Kun me Karjalan pakolaiset aikoinamme tulimme tänne Kanta-Suomeen, ei suomalaisten auttamishalua silloinkaan ihan huipussaan ollut. Eiköhän se suurin apu tullut silloinkin ulkomailta, jonne monet meistä myös matkaansa jatkoivat. Mehän emme vissiin kuulunetkaan ”omat” rotuun, vaikka silloin kai auttamisvelvoitetta oli vaikeampi kiertää.

”Omat”-rotuun en kuulunut sodan jälkeenkään täällä Suomessa - miksi liittyisin siihen nytkään. Olen Karjalan pakolainen, ja minun ”omiani” ovat nyt muualta tulleet pakolaiset, rotuun ja uskontoon katsomatta.

Karjalan pakolaisten ”rotuun” kuului myös perussuomalaisen puolueen ”kantaisä” Veikko Vennamo, joka möyhentää nyt maata kääntyillessään haudassaan, kun katselee, kuinka puolueen rasistisiipi kohtelee hädänalaisia ihmisiä.