Valta turmelee

On kaksi fraasia, joiden alkuperää en oikein tunne, mutta jotka ovat vaikuttaneet minuun lähes uskonnon tavoin.  Mitä enemmän tätä maailmaa seuraan, sitä vakuuttuneemmaksi tulen niiden totuudellisuudesta. Ensimmäinen on tämä: ”Mitä enemmän tietää, sen paremmin tietää, kuinka vähän tietää” ja toinen kuuluu: ”Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti.”

Ensin mainitun lauseen jätän tällä kertaa käsittelemättä, mutta totean vain että se pätee myös minuun.  Siksi yritänkin aina tarkistaa faktat kirjoittaessani jotakin, ja jos en jotain asiaa saa varmistettua, niin puhun vain omista mielipiteistäni ja käsityksistäni.

Mielipiteitä ja käsityksiä on myös väitteeni siitä, että monien suurvaltojen poliittinen järjestelmä on sellainen, että vallan turmeleva vaikutus pääsee yltämään ylimpään valtionjohtoon saakka.  Ennen jotenkin luotettavat suurvallat ovat suoranainen uhka maailman rauhalle.  Venäjän, USA:n ja Pohjois-Korean johtajat tekevät melkein mitä tahtovat ja YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsee, tai on tuomitsematta näiden suurvaltojen toimet.  Tästähän maat viis veisaavat.

Kaipa se alkoi Pohjois-Korean ohjuskokeista. Nyt sitten Venäjä on päättänyt näyttää, että he pystyvät tarvittaessa hävittämään koko maapallon. Tuskinpa USA jää syrjästäkatsojaksi, kun nämä kansainvälisistä sopimuksista piittaamattomat ”terroristivaltiot” aluksi pullistelevat.  Kolmas maailmansota on lähempänä kuin arvaatkaan, sillä jokaista näistä maista johtaa häikäilemätön tyyppi.  Jokaisella näistä herroista on ydinasenappi, jota he ennemmin tai myöhemmin tulevat painamaan. Sen jälkeen ei sitten paljon muuta tarvitakaan. Pienemmät ydinasevallat juoksevat oman nappinsa perään. jos vain ennättävät.  Jokseenkin varmaa on, että tänne ei oikeasti jää kiveä kiven päälle. 

No meillä ei vielä ole sotaa, ja toivon tietysti, että ei tulisikaan, mutta ei tämä hyvältä näytä.  On tämä pahempaa kuin koulukiusaus tai ilmastonmuutos. 

Ei tämä Suomenkaan tilanne niin hääppöinen ole.  Onhan meillä toki varsin rajalliset oikeudet presidentillämme, mutta kyllä minä hieman järkyttynyt olen viime aikojen poliittisista uutisista.  Jotenkin uhkaavalta tuntuu, että SDP on nousut Suomen suorituimmaksi puolueeksi, mutta vielä pahempaa on se, että vasemmistoliiton perusräksyttäjä on julistettu suosituimmaksi pääministeriehdokkaaksi.  Ei kai nyt sentään! 

Eiväthän nuo mainitsemani porukat aivan ohjuskriisiä saa aikaan, mutta varmasti paljon muuta pahaa. Vielä kun tuohon soppaan sotkettaisiin Laura Huhtasaari ja Jussi Halla-aho, niin siitä ei sitten kukaan saisi enää mitään tolkkua.

Enhän nyt toki ihan ruudinkeksijänä ole pitänyt vihreiden Touko Aaltoakaan, mutta viimeaikainen kannanotto siitä, että puolueet eivät asettaisi samoja ehdokkaita kaikkiin vaaleihin, tuntuu melkein järkevältä.  Paitsi että siitä syntyy jääviysongelmia ja eturistiriitoja, niin kai siinä kyse on myös resursseista.  Ei ole aihetta olettaa, että yksi ihminen pystyy paneutumaan täysipainoisesti kunnan, maakunnan, valtion ja oman puolueensa ongelmiin.  Kyllä tässä nyt olisi myös äänestäjilläkin mietinnän paikka.