Politiikan aallot

Kun määritelmän mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, niin on erittäin epävarmaa, voidaanko tiettyjä ääriliikkeitä edes kutsua poliittisiksi puolueiksi tai liikkeiksi.  Pääsääntöisestihän ne eivät hoida mitään, vaan tyytyvät räksyttämään asioille, joita toiset tekevät.

Saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä eräs historioitsija käsitteli äärioikeiston nousua ja laskua, todeten, että vaikka nämä oikeistopopulistit yleensä nousevat silloin tällöin pinnalle, ei niistä lopullisesti kannata olla huolissaan. Toki on totta, että ne saattavat hetkellisesti häiritä politiikkaa, mutta yleensä kuolevat sisäisiin erimielisyyksiin. Ääriliikkeiden kannattajat kun yleensä ovat ihmisiä, joita enemmistö ja toisten tekemiset aina ärsyttävät. Liikkeillä on siis taipumus luonnolliseen hajoamiseen. Tämä pätee molempien laitojen kulkijoihin.

On olemassa ihmistyyppi, jonka mielestä heidän asiansa ovat aina huonosti,jos toisilla on paremmin, riippumatta siitä, miten hyvin asiat itsellä on.  Esimerkiksi äärivasemmistolaisilla ei ole mitään varallisuutta vastaan, mutta rahat ovat vain väärillä ihmisillä. Lottovoittaja synnyttää aina ympärilleen näin ajattelevia ihmisiä, jotka vähän kerrassaan radikalisoituvat ja alkavat uskoa, että tuo voitto olisi kuulunut heille, vaikka eivät ole edes lotonneet.

On vahinko, että jotkut alun perin täysin kunnialliset puolueet, vetävät puoleensa näitä ääriaineksia, jotka eivät ole löytäneet oikein poliittista kotiaan mistään perinteisestä puolueesta. He uskovat uuden puolueen tarjoavan uuden vaihtoehdon.  Kun he lopulta huomaavat,  ettei politiikka ihan heidän pelisäännöillään toimi, he alkavat perustaa samoin ajattelevien kanssa klikkejä, jotka vähän kerrassaan hajottavat puolueen.  Tämä on ilmiö, joka on havaittavissa myös uskonnossa ja urheilussa.

Alun perin täysin kunniallisin lähtökohdin perustettu puolue voi radikalisoitua tuon ääriaineksen hakeutuessa puolueen piiriin. Kun nuo ”selkään puukottajat” pesiytyvät puolueeseen, on oikeiden poliitikkojen väistyttävä. Hyvänä esimerkkinä meillä Suomessa on ketju, joka alkoi SMP:stä, jatkui Perussuomalaisiin ja nyt Siniseen Tulevaisuuteen, johon alkuperäiset ”persut” joutuivat puukko selässä pakenemaan. Pakenijoiden joukkoon lukeutuivat myös Perussuomalaisten perustajat Timo Soini ja Raimo Vistbacka.  Tuo linja SMP – Perussuomalaiset – Sininen tulevaisuus on se alkuperäinen ” vennamolainen linja”, jonka kanssa puolueen valtaajilla ei liene mitään tekemistä, vaikka onnistuivat viemään myös puolueen nimen.

Nyt kävi niin, että Perussuomalaiset jakautuvat kahtia, mutta on odotettavissa, että pirstoutuminen jatkuu, kunhan päästään seuraaviin vaaleihin. Selvää on. ettei epäinhimmillinen rasistinen linja voi olla niin sitkeä liima, että se pitäisi tuon sekaisen poppoon koossa. Kyllä minä uskon, että myös tuohon porukkaan sopii niitäkin, jotka ajattelevat Suomen etua. Suomen etu ja halla-aholaisuus tuskin ovat helposti yhteen sovitettavissa.

Kaiken kaikkiaan ääriaallot nousevat aina, kun ihmiset haluavat jotain muutosta, mutta kuolevat aina, kun yhteiskuntaa vakaantuu.  Näin on aina ollut ja näin tulee  aina olemaan.