Työttömyyden juuret

Olen syvästi tietoinen, että kaikki näkemykseni eivät saa yleistä hyväksyntää. Eivät saa, mutta eivät tarvitsekaan, kunhan herättävät ajatuksia ja keskustelua.

Katselin televisiosta amerikkalaista ohjelmaa, jossa seurattiin muutamien ihmisten elämää ja heidän tapaa hankkia elantonsa. En tunne amerikkalaisten työttömyysturvaa enkä sosiaalista järjestelmää, mutta totesinpahan vain, että tuohon ei suomalaisista olisi.  Osa porukasta keräsi sieniä, joista olivat hankkineet ravintoloilta ennakkotilaukset, osa keräsi simpukoita ja osa pyydysti ankeriaita. Löytyi jopa matojen kerääjiä.

Totta on, että ihan kaikkeen tuohon ei Suomessa ole mahdollisuutta, mutta totta on myös se, että Suomen luonto on rikas ja monipuolinen.  Kun kerran meidän sieni- ja marjasadosta suurin osa jää metsään ja sen pelastetun osankin pelastavat ulkomaalaiset, ei ehkä työttömyydestä pitäisi puhua.  Onko se niin, että suomalaiset kyllä kehuvat olevansa ahkeria, mutta antavat thaimaalaisten hyötyä metsiemme saaliista?

 Ville Ranta: Aktiivinen työtön

Maailma on muuttunut ja vissiin me sen mukana. Paperikeräys on tehostunut, joten se ei kai enää voi olla yksityisten ihmisten bisnes. Sama pätenee myös käpyjen keräämiseen, joka homma takasi aikoinaan kivat taskurahat minullekin. Sienet ja marjat kasvavat kuitenkin edelleen ja antavat ihan kivat tulot niille, jotka haluavat tehdä jotain oman elantonsa eteen.

Mutta mitä tekee suomalainen?  Tekee pilkkalaulun niistä, jotka pyrkivät hyödyntämään tätä kansallisrikkauttamme.  Olettehan kuulleet: ”..osa kansaa metsikössä puolukoita poimii”.  Se nyt vain on liian pieni osa, joten joudumme tuomaan vuosittain satoja marjanpoimijoita ulkomailta, samanaikaisesti kun suomalaiset jonottavat ”saataviaan” työttömyyskassalla. Silti 90% metsiemme antimista jää pilaantumaan metsään.

En mielelläni korostaisi itseäni, mutta kun itse olen tiettävästi lähin esimerkki, niin joudun mainitsemaan oman osuuteni tästä maailman menosta. Kuulun niin sanotuihin ”suuriin ikäluokkiin” ja synnyin sodan aikoihin luovutetussa Karjalassa. Siis potentiaalisesti helposti työttömyysuhan alainen. Toisin kuitenkin on käynyt.

Oikeasti en muista olleeni kovinkaan monta päivää työttömänä.  Toki olen kerännyt elämäni aikana käpyjä, paperia, marjoja ja sieniä. Kitkin kaalimaita ja kaivoin pylväskuoppia.  Vieläpä DI-tutkinnon suoritettuanikin osallistuin ihan ”tavallisena duunarina” Oulu-yhtiön vuosihuoltoon. Kyllä siinä kädet likaantuivat, mutta oppihan siinäkin jotain. Suurimman huolen kannoin siitä, että osasinkohan minä.

Viisi vuosikymmentä sitten julistin saman, mitä julistan edelleenkin. Ei Suomi vieläkään ole niin valmis maa, että täällä ei olisi töitä.  Ei meillä puutetta ole työstä, vaan työntekijöistä.

Kun hallitus esitti työllisyystilanteen parantamiseksi mallin, se sai osan kansasta heti vastarintaan.  Varmaa on, että tuossa mallissa voi pientä viilaamista olla, mutta periaatteessa se on juuri oikean suuntainen. Ei todellakaan voi olla oikein, että ne, jotka ovat valmiita muuttamaan työn perässä ja joille kelpaa työ kun työ, joutuvat maksamaan niiden elämän, joilla tähän ei ole halua ja valmiutta.