sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kommentoikaa ihmeessä


En minä oman blogini kommentoinnista ole koskaan mieltäni pahoittanut… päinvastoin. Täytyy kuitenkin myöntää, että joskus olen tuntenut syvää myötähäpeää, kun joku täysin asioita ymmärtämätön tollero on syyllistynyt henkilökohtaisiin solvauksiin.  En minä sellaisestakaan oikeusjuttua nosta, mutta saattavathan nuo tekeleet roskakoriin päätyä.  Kommentoikaa siis ihmeessä, mutta pysykää asiassa. Minä olen iso ruma mies, älkää minua kommentoiko, mutta varmasti teillä on minun mielipiteistä poikkeavia mielipiteitä.  Tietenkään ne eivät ole vääriä, sillä ne ovat mielipiteitä.

Hyvin usein olen kertonut, että kaikki todeksi väittämäni faktat olen kyllä tarkistanut, enkä usko niistä löytyvän pahoja virheitä. Jos sellaisia löytyy, pyydän korjaamaan, sillä en suinkaan ole kaikkien alojen asiantuntija, enkä sellaisena pyri esiintymään.

Totta tietysti on, että laaja koulutukseni on tuonut tietoa ehkä keskimääräistä enemmän ja kokemukseni muokannut noita tietoja. Tämä blogi ei kuitenkaan ole mikään puuronkeitto-ohje, vaan olen pyrkinyt pysyttelemään kolmessa pääaiheessa. Nämä aiheet ovat uskonto, urheilu ja politiikka.  Tuohon viimemainittuun olen sitten sisällyttänyt myös maahanmuuttopolitiikan, josta näyttää olevan paljon virheellisiä ja - sanon vielä kerran - rasistisia käsityksiä.  Myös tuulivoima on poliittinen kysymys, ja sen vastustamiseen on montakin syytä. Toki perusteeksi tuulivoiman vastustukselle riittäisi sen epätaloudellisuus.

Maahanmuuton edullisuus ja tuulivoiman epätaloudellisuus on helposti laskettavissa, mutta esimerkiksi alkoholipolitiikka on jo pitkälle mielipidekysymys. Minä en kannata tätä uutta alkoholilakia, ja se on minun mielipiteeni.  Niin kauan kuin monet terveydenhuollon ammattilaiset tukevat mielipidettäni, ei minulla ole aihetta kantaani muuttaa.  Toki se senkin jälkeen on luokiteltava mielipiteeksi, sillä minulla ei ole mitään numeroarvoja mielipiteeni tueksi.

Tuulivoiman terveydellisistä haitoista sen sijaan on kansainvälisiä myös näyttöjä, mutta minun vastustukseni ei nyt ihan näihinkään perustu.

Tätä edeltävässä kirjoituksessani taisin hieman pöyhäistä suomalaista urheilupolitiikkaa.  No siitä minulla on hieman kokemusta, vaikka täytyy  myöntää, että mielipiteitähän tämäkin kirjoitus sisältää.  Ihan yksin en näidenkään mielipiteiden kanssa ole, mutta toki mielelläni kuulen toisiakin näkemyksiä.

Ihan omakohtainen kokemus on, että ellen olisi saanut laskea ensin HPU:n mäestä (16m) ja Varaslahden mäestä (24m) en koskaan olisi noussut Taulumäen torniin (56m). 

Ei minusta mäkimiestä tullut, mutta olihan tuokin kokemus.  Sen verran opin, että en usko kenenkään nousevan suoriltaan suomalaisten suurmäkien torniin.

Niin että kerran vielä. Kommentoikaa ihmeessä, mutta tehkää se omalla nimellä. ”Ei nimi miestä pilaa, ellei mies nimeään.”  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti