lauantai 10. maaliskuuta 2018

Kohtaanto-ongelma


Olen jo aikaisemmissakin jutuissani maininnut kohtaanto-ongelmasta. Näyttää siltä, että yksin oman pääni sisällä olen päätynyt suunnilleen samaan tulokseen kuin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Jaakko Pehkosen johdolla suorittama tutkimus.  


Kauppakorkeakoulun tutkimusryhmä päätyi tulokseen, että ammatillista liikkuvuutta ja työnetsintää tehostavat toimet tulisi kohdistaa suurimpiin paikkakuntiin. Tutkijaryhmä otti esimerkeiksi Helsingin, Tampereen, Oulun, Turun, Jyväskylän, Kuopion ja Seinäjoen.  Näillä paikkakunnilla avoimien työpaikkojen sekä työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut samanaikaisesti.  No joo… näinhän siinä tietysti käy, jos koulutetaan lääkäreitä ja kirvesmiehiä tarvitaan.  Toki on selvää, että ihan tarkasti ei voida työvoiman tarvetta arvioida, mutta joku tolkkuhan siinä pitäisi olla. Jokseenkin varma olen siitä, että sellaisia meedioita on paljonkin, jotka suunnilleen osaavat arvioida esimerkiksi sen, että Uudenkaupungin autotehtaalla tarvitaan enemmän hitsareita kun filosofeja.
Toki on totta, että on olemassa myöskin seutukuntia, joissa työllisyys on noussut ilman merkittäviä muutoksia. Myös työttömyys on kasvanut peräti 63 seutukunnan kohdalla aivan samoin. Kokonaisvaltaisesti työllisyys tilanne on kyllä parantunut, mutta kokonaan toinen kysymys onm mistä tämä johtuu.

Toistaiseksi vielä ratkaisematon ongelma on työmarkkinoiden jäykkyys.  Saattaa olla, että tuohon ongelmaan tuskin saadaan ratkaisua niin kauaa kuin meidän nykyinen kolmikantajärjestelmämme on voimissaan.

Kun seuraan puolueiden kannatuskäyriä, tuntuu jotenkin siltä, että samaa rataa mennään kun ennenkin.  Mikään ei muutu: oppositio räksyttää niin kuin ennekin ja nostaa kannatustaan. Vaalien jälkeen tulee sitten nykyisistä hallituspuolueista oppositio  joka taas räksyttää aikansa. Seuraavissa vaaleissa osat taas vaihtuvat, eikä kukaan kerkeä tekemään mitään.

Näin meillä Suomessa.  Läänitkään eivät kelvanneet, vaan nyt suunnitellaan samaa systeemiä toisella nimellä.  Pitäisikö sanoa iskelmänikkarin sanoilla: ” Nimet muuttuu vain, vaan ihminen säylyy entisellään, eikä mikään muutu lain.”


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti