Ortodoksinen pääsiäinen

Monet lukijoistani varmasti tietävät, että minä olen ortodoksi, enkä maallistumisestani huolimatta osaa sivuuttaa pääsiäistä aivan pelkällä olankohautuksella.  Maallistutumiseni ei tarkoita suinkaan sitä, että vähääkään olisin luopunut uskostani tai vähättelisin palvelun eri muotoja - enhän vähättele muitakaan uskontoja. Kristinuskon tärkein perusta lienee siinä, että on olemassa meitä korkeampi voima, joka on luonut tämän maailman. Tätä voimaa minä nimitän Jumalaksi, niin kuin tuntuvat tekevän myös useimmat muut uskovat ihmiset. Sana Allah on arabiaa ja tarkoittaa myös Jumalaa, joten islamin usko ei liene kovinkaan kaukana kristinuskosta. Ei ainakaan niin kaukana, että se antaisi meille toisinajatteleville oikeuden tuomita muslimeja.

Ortodoksinen kirkko on se suurempi kirkkokunta meidän kahdesta valtion kirkosta, vaikka Suomessa luterilaisella kirkolla lienee yliote, jos sellaista sanaa edes voidaan käyttää. Ruotsin kuningas määräsi aikoinaan Suomen luterilaiseksi, ja sen määräyksen kanssa me ollaan eletty, aivan samoin kun myönnämme Kallan saarelle kuuluvan autonomian. Onhan sekin Ruotsin kuninkaan Kallalle luovuttama oikeus.

Kirkkovuotemme suurin juhlapyhä on pääsiäinen, jota edeltää piinaviikko ja paasto, joka valmistaa ortodokseja pääsiäisen viettoon. Kun kakk ortodoksia tervehtii toisiaan, tuolloin sanonta kuuluu: ”Kristus nousi kuolleista”, johon toinen vastaa: ”Totisesti nousi.”

 

Toki tunnustan, että en minäkään näitä kaikkia ”rituaaleja” aina noudata, mutta teen sentään ristinmerkin mihinkä tahansa uskonnolliseen rakennukseen mennessäni.  Se on mielestäni kaunis tapa ja onnistuu ihan luontevasti. 

Tämä on varmasti edellisiä lyhyempi blogikirjoitukseni, mutta halusin vain kertoa pääsiäisen arvosta ortodoksisessa perinteessä. Toki tästä aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta siihen minun kykyni eivät riitä.