maanantai 16. toukokuuta 2016

Tuulivoima ja televisio


 
Ei se nyt ihan pikkujuttu ole, jos televisio ei näy. Monet ottavat näkyvyyden omaan piikkiinsä, kun eivät oikein ketään osaa syyttää... ehkä ajattelevat, että "sehän on vain televisio." Ei TV mikään pikkujuttu ole. Monelle se on tuhansien investointi, jota ei kenelläkään ole oikeutta mitätöidä.

En toki minäkään ole ihan kaikkien alojen ammattilainen, vaikka energiataloudesta puhuttaessa olenkin julistautunut alan asiantuntijaksi. Tässä suhteellisen pitkän opintourani sekä 20-vuotisen työkokemuksen aikana on tullut hankittua kaikenlaisia pätevyyksiä ja myös todistuksia niistä.

Kun valitin tuulivoimayhtiölle, että televisioni ei sitten enää näy kunnolla sen jälkeen, kun tuulimyllyt ovat alkaneet pyöriä, sain varsin ylimielisen vastauksen. "Ota yhteys antenniurakoitsijaan." Ei minun tarvinnut, kun ihan itseltä löytyy tuo yhteisantenniurakoitsijan pätevyystodistus. Ei se kuitenkaan auttanut näkyvyyden paranemiseen, mutta auttoipa kuitenkin häiriön määrittelyyn. Häiriön lähteet ovat kiistatta myllyt, ja mielestäni en ole velvollinen kustantamaan itse niiden aiheuttaman häiriön poistoa. 




Jos Tuuliwatti vastaisuudessakin aikoo päästä kuin koira veräjästä lähettämällä ei kenenkään allekirjoittamia kirjeitä, vien asian oikeuden ratkaistavaksi. Näillä näkymin ole epäilystäkään kuka on oikeassa. Kyllä minä rohkenen väittää, että asiantuntemus on kokonaan minun puolellani ja näkemystäni tukevat monet kollegani.

Olen kyllä usein korostanut sekä koulutustani että kokemustani. En siksi, että haluaisin korostaa itseäni, sillä usein olen sanonut, että suurin arvo on ihmisarvo, täysin koulutuksesta riippumatta. Jos kuitenkin haluat saada ihmiset jostakin asiasta vakuuttuneiksi, on aivan eri asia, puhuuko asiasta asiaan perehtynyt ihminen vaiko joku täysin maallikko.

Ilmeisesti tuulivoimayhtiö on kuvitellut, että täällä Kalajoen Pitkäsenkylällä asuu vain perunanviljelijöitä, joille voidaan syöttää mitä puppua tahansa, mutta ei se ihan niin ole. Kyllä me ihan itse perunat ostamme.

Minä olen pitkän tien kulkenut diplomi-insinööri. Aloitin käymällä 3-vuotisen sähköalan ammattikoulun, sen jälkeen voimalaitostekniikan teknikon opinnot ja muutaman vuoden työskenneltyäni alalla jatkoin insinööriopintoihin, ja kun alkuun olin päässyt, niin sitten vielä teknilliseen korkeakouluun, josta sain nuo DI-paperit. Tähänkään en olisi lopettanut, sillä aloitin kyllä tohtorinopinnot Vaasan yliopistossa, mutta siinä vaiheessa sydän sanoi, että "kyllä se nyt riittää".

Tulihan siinä kuitenkin kaikenlaista asiantuntemusta ja jo teknikkona ollessa A-ryhmän sähköurakointitodistus samoin kun tuo yhteisantenniurakoitsijan pätevyystodistus.

Voimalaitosalalla en kovin paljon työskennellyt. Hetken vesivoimalassa Pohjolan voiman Iijoen ryhmässä ja se ura toppasikin siihen, sillä Loviisan ydinvoimala ei palveluksiani tarvinnut. Oli siis pakko hankkia nuo pätevyystodistukset, jotta sain leipäni revittyä edes sähköalalla yleensä.

Ei ollut silloin vielä tuulivoimasta muuta tietoa kuin että isot pojat sillä leikkivät. Edelleen näyttävät leikkivän, mutta älkää nyt ihmeessä kuvitelko, että minua voitte pomputella.

Jos tuulimyllyjä en tunnekaan, tunnen sähköntuotannon lainalaisuudet ja fysiikan. Tuulivoiman tuotannossa on molemmista kysymys, ja täysin vakuuttunut olen, että jos asia olisi puhtaasti ammattimiesten päätettävissä, ei Suomessa töröttäisi yhtään tuollaista tehotonta tötteröä.

Kiitäköön Tuuliwatti nyt sitten sitä, että päätöksiä tuulivoimatuesta yms. tekevät poliitikot, eivätkä ammattimiehet.


1 kommentti:

  1. Kah, Tuuliwatti käyttäytyy kuin suomalainen poliitikko, ei ota vastuuta mistään.

    VastaaPoista