keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pelon ilmapiiri

Täältä Kalajoelta on Raudaskylän opistolle matkaa vain noin 40 km, joten voisi olla hyvinkin mahdollista, että pelon ilmapiiri, joka on syntynyt Ylivieskaan, voisi pian tarttua tännekin.

Onneksi ei ole tarttunut, vaikka täälläkin on melko suuri "mamujoukko” Joukossa on kristittyjä, toisuskovaisia jopa muslimeja. Onpa seassa muutamia ateistejakin.

Raudaskylän opistolle on majoitettu joukko nuoria pakolaisia, jotka opiskelevat siellä. Tiettävästi nämä nuoret eivät ole aiheuttaneet vähäisimmässäkään määrin ongelmia, niin kuin eivät ulkomaalaiset yleensäkään. Ei Ylivieskassa, niin kuin ei missään päin Suomea. Meillä Kalajoella on ulkomaalaisia enemmän kuin monilla muilla Suomen paikkakunnilla, mutta kun he ovat tulleet vähitellen, ei mitään massakiihottumista ole tapahtunut. Lähes kaikki ulkomaalaiset ovat töissä ja maksavat veronsa tänne Suomeen.

Kaikkialla maailmassa on havaittu tuo sama ilmiö: kun suuri joukko ulkomaalaisia tulee maahan kerralla, aletaan pelätä jotakin. Yleensä jotain sellaista, joka on meille entuudestaan vierasta. Ulkomaalaisten tekemiä rikoksia liioitellaan, ja jos niitä ei ole tarpeeksi, keksitään helposti lisää.

Kaikissa suurissa ihmisjoukoissa on myös rikollisia, ihan riippumatta siitä, mistä nämä ihmiset ovat lähtöisin. Suomi on väkivaltatilastojen kärkisijoilla oleva maa. Oli sitä ennen kuin maassa oli yhtään pakolaista, eikä tilanne ole miksikään muuttunut senkään jälkeen, kun tänne on alkanut tihkua pakolaisia. Voidaan siis ihan tilastollisesti todeta, että pakolaiset eivät ole lisänneet rikollisten määrää täällä Suomessa. Meidän on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että emme me voi vaatia, että nämä ulkomaalaiset olisivat suomalaisia parempia ihmisiä, vaikka monet heistä ovatkin. 

 ©Ville Ranta



Ylivieskan ilmapiiri on ollut erityisesti pelon sävyttämä. Tämä voi johtua noista pakolaisnuorista, mutta ei ole suinkaan heidän syytään. Syy on pelkästään ja ainoastaan suomalaisten rasistien, joita ei kuulemma saa sanoa rasisteiksi. No kyllä minä sanon. Minun mielestäni rasisti on rasisti, nimittäköön hän itseään miksi tykkää.

Tosiasia on, että tuon mainitsemani pelon ilmapiirin ovat nimenomaan kaduilla partioivat rasistit ja riidankylväjät saaneet aikaan. Polttopulloattentaatit lähes kaikkialla ovat joidenkin "huppupäiden" aikaansaannoksia.

Kun Ylivieskan kirkko pääsiäisyönä poltettiin, kerettiin siitäkin syyttämään pakolaisia. Kenenkään mieleenkään ei edes tullut kysyä, että miksi. Miksi pakolaiset polttaisivat jonkun sellaisen yhteisön kappelin, joka on aina tarvittaessa tarjonnut turvapaikan sekä rasisteja että yli-innokkaita Suomen viranomaisia vastaan.

Huhuilta katkesivat siivet, vasta kun kirkonpolttaja pidätettiin ja hän tunnusti tekonsa.

Polttopullojen heittelijöillä ja kirkonpolttajilla tuntuu kautta Suomen olevan yksi yhteinen piirre: he ovat suomalaisia. Joku isänmaalliseksi julistautunut aseistakieltäytyjä voi kyllä sanoa tekoja isänmaallisiksi, mutta hyvin huonosti minä löydän niitä välejä, joihin isänmaallisuus sopisi. Eiköhän kyse ole pelkästään rikollisuudesta, olkoonpa uhri sitten mistä maasta tahansa.

Tulee päivä, jolloin joku polttopullo aiheuttaa useammankin ihmisen kuoleman... eiköhän silloin voida puhua jo joukkomurhasta!

Suomalaisten viranomaisten ensisijainen tehtävä olisi nyt taluttaa kaduilla partioivat "Odinin enkelit"- vai millä nimellä he itseään kutsuvat - aluksi putkaan rauhoittumaan ja sitten velvoittaa toistaiseksi pysymään kotona. Tuskin on kaukana sekään hetki, kun nämä joukkiot aiheuttavat jonkun pahoinpitelyn. Ei taitaisi monellekaan olla edes ensimmäinen kerta.

Tähän loppuun nyt sitten lehdissä ollut linkki Ylivieskan pelon ilmapiiristä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti