Poliittinen totuus

Vanha sanonta, että ”politiikka on yhteisten asioiden hoitamista” pitää tietenkin paikkansa siitäkin huolimatta, että sitä tehdään vähemmistön etuja ajatellen. Matemaattinen laki 20% vastaan 80% pitää tässäkin asiassa paikkansa. Kun oma etu on varmistettu, on sitten vuorossa vähemmistön etu. Kun asian näkee vähemmistön etujen puolustamisella, voi jopa itselleen selittää tekevänsä jotenkin jaloa työtä, jota ei vähennä edes se tosiasia, että saatatkin huomata ajavasi jonkin puolueen tavoitteita. Näinhän nimittäin on, että jokainen puolue muodostaa vähemmistön.

Varsin harvoin me edes tiedämme, miten asiat todellisuudessa ovat nyt puhumattakaan, että tietäisimme, miten ne ovat tulevaisuudessa. Menneisyyden muokkaamisessakin olemme saavuttamassa jo itäeurooppalaisen tason. Pakolaisia ei enää ole, koska sodasta on kulunut jo seitsemän vuosikymmentä, eikä meitä kukaan auttanut, kun auttajat sotivat myöhemmin keskenään. Ruotsia ei yleensä lasketa, kun Ruotsi on perinteisesti lähes yhtä vihamielinen maa kuin oli entinen Neuvostoliittokin, ja molemmille hävittiin jääkiekossa.

Pääsääntö onkin, että poliittisia puolueita ei yleensäkään kiinnosta koko maan etu, vaan ainoastaan tämän pienen vähemmistön etu ja sekin vasta oman edun jälkeen. Tosiasiassa me emme edes halua tietää miten asiat ovat, sillä politiikassa on kyse siitä, miten asiat koetaan tai miltä ne näyttävät.

Meillä Suomessa hehkutellaan kaiken maailman pro-start-yritysten nimissä, ikään kuin ne olisivat jotenkin merkityksellisiä tämän maan hyvinvointia ajatellen. Toki niilläkin oma osuutensa on, mutta se tosiasia unohtuu, että vain harvoin joissakin yliopistojen suojissa syntyy yrityksiä, joilla on kansantaloudellista merkitystä. Työllisyyden kannalta merkittävimpiä ovat yritykset, joita ihan tavalliset ”duunarit” ja ammattimiehet ovat perustaneet. Ei siis niinkään ole merkitystä sillä, annetaanko esimerkiksi yrittäjäkoulutusta yliopistoissa kuin sillä, että sitä annetaan ammattikouluissa.

Nokian loistavaa teknistä osaamista ylistettiin ja ylistetään vieläkin, koska näyttää siltä, että ilman teknisesti korkeatasoista osaamista ei Nokiaa olisi koskaan syntynyt. On totta, että Nokia nousi maailmanmaineeseen hyvin insinöörien ansioista, mutta nämä tulivat Nokian palvelukseen vasta sitten ,kun heidät tuohon tehtävään palkattiin. He eivät siis olleet mitään innovatiivisia yrittäjiä, vaikka niin on annettu ymmärtää. 

 

En tunne Nokian historiaa enkä sitä, kuka tai mitkä tahot ovat aikoinaan perustaneet tuon monitahoisen ja nyt jo moniin osiin jakautuneen yhtiön, mutta jos oikein muistan, niin WC-paperia siellä valmistettiin.

Minkään yhtiön historia ei oikeastaan ole poliittinen asia, mutta hyvänä esimerkkinä se voi toimia silloin, kun aletaan katsella, miltä mikin asia näyttää. Poliittinen totuus on vain harvoin absoluuttinen totuus, ei ainakaan koko totuus. Asia vain näyttää joltakin, ja osa poliitikoista on sitten vakuuttunut siitä, että tässä se totuuden koko sydän on.

Kotimaisessa politiikassa hyvänä esimerkkinä on tuulivoimauskovaisten usko helposti saatavaan saasteettomaan energiaan, sillä siltähän se näyttää. Tosiasia kuitenkin on, että kyseessä on varsin vaikeasti hallittava, teknisesti vaativa tuotantomuoto, joka on paitsi kallista ja tehotonta, niin myös lisäenergiantarpeineen varsin saastuttavaakin. Sellaiselta se ei kuitenkaan näytä, joten ihmisiä on suhteellisen helppo manipuloida sen puolesta puhaltajiksi.

Kansainvälisesti merkittävä katsantovääristymä on Itä-Eruroopan maiden uskomus siitä, että Kreikan ymmärtäväinen kohtelu olisi jotenkin epäoikeudenmukainen, kun sitä verrataan heille asetettuihin tiukkoihin talousehtoihin. Siltähän se näyttää, mutta todellisuudessa kyse on vain kokemuksen tuomasta viisaudesta. Lisää kreikkoja ei enää haluta.

Pahinta politiikassa on, että ne, jotka jotain tietävät, yrittävät tuon ”näyttävyyden” turvin manipuloida tietämättömiä puolelleen, yleensä omien tarkoitusperiensä taakse.