lauantai 21. toukokuuta 2016

Älä sano väärää todistusta...


Tuo voisi olla lyhyempi muoto eräästä Kristuksen käskystä, mutta siitä toki puuttuu yksi sana: "lähimmäisestäsi." Lyhensin tuota käskyä ihan tarkoituksellisesti, sillä en oikeastaan hyväksy väärää todistusta ylimalkaan mistään.

Erehdyksiä sattuu, enkä minäkään ole niistä vapaa. Aina ei oma arvailunikaan osu yksiin todellisuuden kanssa, mutta silloin olen kyllä pyrkinyt tekemään selväksi, että kyse on joko minun arvauksesta tai mielipiteestä.

Minun luonani käy usein pari Jehovan todistajaa, ehkä tarkoituksena käännyttää minut, tai sitten ei. En todellakaan tiedä, mikä heidän perimmäinen tahtonsa on, mutta mielelläni keskustelen heidän kanssaan näistä elämän perusarvoista. Minulle he ovat ihmisiä, joilla on jonkin verran erilainen käsitys asioista kuin minulla, mutta päinvastoin kuin politiikassa me emme ole onnistuneet saamaan riitaa aikaan.

Olikohan siitä tunti, kun rouvat taas lähtivät ja minulle jäi oikein hyvä maku suuhun. Kerroin heille omasta ortodoksisuudestani ja siitä, että sain eilen pitää meidän tsasounalla koululaisille ortodoksisuudesta oppitunnin. Saman sanoin nyt näille rouville, minkä olin kertonut oppilaillekin. Jeesus kehotti meitä pysymään seurakunnan yhteydessä. Samoin hänen sanomansa oli: ”Pysy siinä minkä olet hyväksi havainnut." En siis halunnut käännyttää heitä, sillä he ovat varmaan löytäneet oman tapansa palvella Jumalaa ja havainneet sen hyväksi.

Jehovan todistajat kertoivat, että he eivät osallistu politiikkaan. Minä otaksun, että eräs syy siihen on poliitikkojen riitely ja totuudelle vieras puhetyyli. Ei aina suoranaisesti valehdella, mutta ei puhuta myöskään totta. Kerroin heille, että minä olen kyllä ollut mukana politiikassa ja siltä muistilta varajäsenenä vieläkin eräässä lautakunnassa. Totuuden nimissä minä tiedän, että minut tuupattiin tuolle paikalle tarkoituksena päästä eroon minusta, sillä olihan ennen kuulumatonta politiikassa, että joku oikaisi valheellisia tietoja ja yritti puhua totta kaikissa asioissa. Tosiasiassa minun innostukseni politiikkaan hävisi sitä mukaa kun noita valheita pulpahteli pinnalle milloin missäkin.

En suinkaan tarkoita tällä ainoastaan omaa puoluettani, vaan tämä sanonta "väärästä todistuksesta" pätee kaikkiin puolueisiin. Se on suorastaan yleinen tapa politiikassa ja jopa valtionvarainministerikin saattaa mennä prosenttilaskuissa sekaisin. Ei siinä taida ihan kyse olla korkeammasta matematiikasta, joten poliittisella osaamisellakin siitä pitäisi selvitä.


Ehkäpä se viimeinen pisara puolueesta eroamiseen oli, että puolueeni Perussuomalaiset rp hyväksyi sen, että rasistiset järjestöt saivat mellastaa puolueessa lähes mielensä mukaan ja levittää "somessa". nimenomaan valheellista tietoa Minun mielestäni se antoi paitsi huonon kuvan puolueesta, niin asetti kyseenalaiseksi puheenjohtaja Soinin käsityksen kristillisistä arvoista.

Kyllä minun mielestäni Soinin olisi pitänyt erottaa puolueesta juuri nuo "oman" totuutensa kertojat ja suorittaa puolueessa oikeaa puhdistamista. Minun käsittääkseni moni ihminen erotettiin tai joutui eroamaan vain siksi, että ei suostunut valehtelemaan.

Saattoihan olla, että totuuden kertomin joskus olisi vahingoittanut puoluetta, mutta ei se ole kertojan vika, jos puolueessa on mätää.

Jos jonkun paikallisyhdistyksen säännöissä sanotaan, että jäsenen on oltava hyvämaineinen, niin ei kai paikallisyhdistystä voida erottaa sillä perusteella, että se pitää kiinni säännöistä?

Asia ei tietenkään minulle kuulu, mutta ainahan ääneen saa ajatella, vaikka ei puolueen jäsen olisikaan. Ei minulla mitään mainetodistusta ole, mutta eipähän ole myöskään mainintaa rikosrekisterissä.

Minun mielestäni poliitikon velvollisuus on totuudessa pysyminen, ja hyvämaineisuuden vähimmäisvaatimus on rikosrekisterin puhtaus.

Niin että siitä vaan. Heittäkää susille jos kantti kestää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti