lauantai 28. toukokuuta 2016

Eihän se vitsi ollut


Oliko se Lepomäki, joka hauskaksi heittäytyi? Ajattelin ensin, että hän on puhunut noista syrjäseutulisistä, joita ennen maksettiin. Ne olivat tiettyjä palkankorotuksia, joita maksettiin ihmisille, jotka muuttivat tietylle alueelle maaseudulle, jonne muuten ei tahtonut saada ammattitaitoisia työntekijöitä. 


  
Kun en ole itse asiaa kuullut kyseisen henkilön suusta, olen hieman epävarma edelleen. Olen nimittäin pitänyt ihmistä ihan täyspäisenä, joten hämmästyin, että esitys oli kuulemma aivan päinvastainen.

Saattaa kuitenkin olla, että Kokoomus on ajanut asiansa jo siihen pisteeseen, että täyspäisiä alkaa olla puute, jolloin pikkutytöt ja polvihousupojat ovat joutuneet näitä tuuraamaan. Ajattelin ensin, että se on tietysti kokoomuksen sisäinen asia, mutta kun nyt kuitenkin demokratiassa eletään ja puolue on mukana hallituksessa, niin kyllä se on myös minun asiani, millainen porukka siellä hallituksessa säheltää.

Kokoomus valitsee tietysti itse oman puheenjohtajansa, mutta näin sivullisen mielestä siellä on vain yksi mies, joka voisi tulla kyseeseen. Siis ehdolla on vain yksi varteenotettava mies... sanoin siis mies. Ainakin tähän asti tuo mies on käyttäytynyt miehekkäästi, eikä tietooni ole tullut suurempia munauksia, joka alkaa kokoomuksen porukalta olla jo saavutus sinänsä. Puolue kilpailee jo kovasti perussuomalaisten kanssa "lapsusten" määrässä.

Olen usein sanonut, että sekä kansanedustajille että etenkin ministerille pitäisi asettaa joku pätevyysvaatimus. Olisko oikeesti kohtuullista, että ainakin valtionvarainministerin tulisi osata prosenttilasku. Eihän kukaan sellaista edes ajattele, että ministeri olisi tahallaan valehdellut... siis eihän?

Olisi se ihan hyvä, että palkka nousisi sitä mukaa, mitä kauemmaksi kehä kolmosesta edettäisiin. Näin voitaisiin hieman rajoittaa pääkaupunkiseudulle muuttoa ja samalla kompensoitaisiin sitä, että Helsinki on niin tavattoman kaukana melkein joka paikasta.
 
Sellainen "syrjäseutulisä" kompensoisi kohtuuttoman pitkiä matkoja Helsinkiin, joka kuitenkin on ainut paikka josta tiettyjä palveluja saa.

Ja jos ulkomaille aiot matkustaa, niin kyllä sinun on yleensä matkustettava ensin Helsinkiin.
 
Totta kai Helsingissä asuminen on kallista, ja hyvä niin. Ainakin se vähän karsii muuttotulvaa sinne. Ihan oman kokemukseni mukaan ruoka ei juuri ole sen kalliimpaa kuin muuallakaan ja valinnanvaraa on runsaammin. 

 
Jos tuntuu siltä, että elämä Helsingissä on liian kallista, niin muuttakaa tänne Kalajoelle. Meidänkin talo on myytävänä, ja tuossa vieressä muutama muukin tyhjä mökki. Nykyisenä netti-aikana monia töitä voi tehdä lähes missä vaan, joten sekin on luultua pienempi ongelma. Jos taas tuntuu siltä, että Helsingissä on mukavampi asua, en minä sitäkään kiellä. Se vaan on niin, että kaikesta lystistä pitää maksaa... jopa Helsingissä asumisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti