lauantai 7. toukokuuta 2016

Totuus Talvivaarasta

Jos on totta, että Talvivaaran kaivoksen kannattavuus on kiinni ainoastaan yhdestä ELY-keskuksen ympäristöluvasta, on todella harkittava, kumpi olisi suljettava… ELY-keskus vai Talvivaaran kaivos.

Jos on todella oletettava, että kaivoksesta voidaan saada taloudellisesti kannattava tai edes lievällä tappiolla toimiva, niin ei pitäisi olla epäilystäkään, että siihen kannattaisi sijoittaa. Ratkaisevin kysymys onkin, onko esiintymä riittävän rikas, että se voisi millään tekniikalla tulla tuottavaksi. Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä, että malmia on riittävästi, niin ei muuta kun tulta päin.

Tällä hetkellä vastakkain ovat veronmaksajien sijoitukset ja 1500 työpaikkaa. Myös nuo 1500 ovat veronmaksajia ja heidän maksamansa verot olisi lisättävä talvivaaran tulopuoleen, kun arvioidaan sen kustannuksia valtiolle.

Ihan oikeasti olin kuulevina jonkun poliitikon sanovan, että tuo samainen 1500 työpaikkaa olisi helppo järjestää kyseiselle alueelle ilman Talvivaaraakin. Kuulinhan väärin...eihän kukaan sanonut niin. En nyt muista herran nimeä, mutta pahaa pelkään, että se löytyy YLE:n arkistosta.

Pelkään niin siitäkin huolimatta, että en haluaisi uskoa, että suomalaiset poliitikot ovat niin heikolla moraalilla varustettuja. Pahimmalla työttömyysalueella on ihan vaan huvin vuoksi pidetty ihmisiä vuosikausia työttömänä, vaikka 1500 työpaikkaa olisi helppo järjestää.

Oliko niin, että ei vain viitsitty järjestää? Varmaa ainakin on, että 1500 työtöntä lisää on helppo järjestää sulkemalla Talvivaaran kaivos.

Päättäjät töissä. Kuvakaappaus: http://www.pollitasta.fi/2014/10/tyhma-kuin-tyoton-tohtori/


Suomalainen kaivosteollisuus ei juuri koskaan ole onnistunut liikemiesälyllä loistamaan, sillä kertoohan siitä jo kaivosteollisuutemme heikko jalostusaste. Maassamme on puolensataa kaivosta ja niistä suurin osa ulkolaisten omistuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maamme malmivarat viedään veloituksetta ulkomaille, ja käteen jää vain työllistämisen osuus alkutuotannossa. Hyvä tietysti sekin, mutta paljon parempaankin meillä olisi edellytykset. Näyttää vain olevan niin, että kyvyt puuttuvat.

Tiesittekö muuten, miksi Sveitsi on eräs maailman rikkaimmista maista?

Me olemme varsin rikas maa luonnonvarojen suhteen, mutta kun... Meidän maaperämme pitää sisällään suunnattomia rikkauksia, vaikka öljy tiettävästi puutuukin. Karjalan malmivarat menetettiin Neuvostoliitolle, mutta paljonhan meille myös jäi.

Olen sanonut ääneen, että osa Karjalaa menetettiin "munattomien" rajaneuvottelijoiden seurauksena. Nyt meidän malmivarat viedään kykenemättömien kauppamiesten takia.

Miettikääpä nyt tätä yhtälöä: Suomen kallioperä on jykevää graniittia, jota on aikoinaan viety rakennusmateriaaliksi Venäjälle, jossa monet monumentaaliset rakennukset ovat nousseet suomalaisesta graniitista. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja suomalaisesta työmiehestä on tullut arvonsa tunteva hidalgo. Se nyt on kerta kaikkiaan niin, että kenenkään arvolle ei sovi kiven louhinta, sahaus eikä hionta. Porukkaa kyllä olisi, kiveä vielä enemmän, mutta kaikessa hiljaisuudessa katukivetkin tuodaan Kiinasta.

En tosiaankaan tiedä, millä hinnalla laivat suostuvat tavaran tuomaan tänne Suomeen, mutta sen verran painavasta tavarasta on kyse, että en minä ainakaan kovin halvalla lähtisi näitä paasia tänne uittamaan.

Tuskinpa saisin mitään innovaatiopalkintoa, jos jossakin keksijöiden messuilla esittäisin mullistavan keksinnön. Perustetaan valtion kivihiomo, jossa työllistetään muutama tuhat työtöntä ja hakataan kaikki katukivet kotimassa.

Varmaan se olisi ennennäkemätön keksintö, mutta epäilen, että melko pian kivenhakkaajien ammattijärjestö tekisi tästäkin työstä kannattamattoman ja taas jatkuisi kivien uitto Suomeen. Tulisivat mukavuuslippulaivojen kyydissä, koska merimiesunioni onnistui ajamaan meidänkin pienen laivastomme vieraiden maiden lippujen alle. ATK yrittää nyt saada satamatkin kiinni. Mitäpä me niillä, kun niissä käy vain ulkomaalaisia laivoja.

Onkohan minusta tullut jo niin huono kirjoittaja, että ei kaikesta tahdo oikein selvää saada. Vitsi on huono silloin, kun joutuu sen idean selittämään. Sama pätee myös kirjoituksiin. Sanon nyt kuitenkin, että me suomalaiset olemme ihan itse syyllisiä siihen, että me olemme Euroopan kallein maa ja että meidän talouskasvumme on Euroopan hitainta. Ostamme ulkomailta tuotteita, joita meillä on kotimaassakin. Emme halua tukea kotimaista työllisyyttä, jos suinkin voimme saada jotain näennäisesti halvemmalla ulkomailta.

Tidän, että käpyjen kerääminen ei ole erikoisen tuottoisa ammatti, mutta niillä rahoilla tein ensimmäisen ulkomaanmatkani 11-vuotiaana. Laivan nimi oli Vellamo, ja ainakin silloin se kulki Turusta Tukholmaan ja oli Suomen lipun alla.

Olikohan vuosi silloin jotain 1955? Kauhean tyytyväinen oli silloin elämääni, enkä ollenkaan tuntenut, että minua oli kohdeltu väärin. Kaverit olivat kateellisia minulle siitä, että minä olin kerännyt käpyjä.

Sellaista se on! ”Kateus täytyy ansaita".

Ei Suomi nouse suosta, jos ei itse sitä sieltä nosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti