Direktiivit ja mallioppilaat

Sellaistahan se on, että osa suomalaisista hurraa EU:n puolesta ja varsinkin talousviisaat liputtavat yhteisvaluutan puolesta. En todellakaan voi pitää itseäni oikein minkään alueen asiantuntijana, vaikka paljon olenkin kokenut enkä vallan oppimatonkaan ole. Ehkäpä juuri tästä syystä olen kuitenkin onnistunut muodostamaan jonkinlaisen käsityksen yhteiskunnallisista asioista ja siinä ohessa luomaan omia mielipiteitä. Joskus melkein tuntuu siltä, että nämä minun mielipiteeni ovat lähempänä oikeaa kuin muutamien ammatikseen politikoivien ja meidän verorahoilla leipänsä tienaavien ihmisten toimenpiteet.

Sitä minä en koskaan ole oppinut ymmärtämään, että miksi meidän aina tulee pyrkiä olemaan mallioppilaita, vaikka meillä ei aina olisi siihen edes varaa. Olisikohan tässäkin kapinoinnin syynä vain se, että en itsekkään aina mallioppilas ollut. Euroopan unionia sinänsä en minäkään vastusta, mutta Suomen uhrautuvaa suhtautumista kylläkin. 

Vanha totuus tuntuu olevan, että vain köyhä auttaa köyhää. Niinpä Suomikin on ollut ensimmäisten joukossa työntämässä rahaa tuohon molokin kitaan, jota Kreikaksi nimitetään. Hyvänä bisneksenä pitivät jotkut noita Saksan lanseeraamia tukipaketteja, joita Kreikkalaiset käsittelivät kuin tuhlaajapoika isänsä perintöjä: ei pienintään ajatusta systeemin todellisesta parantamisesta. Urpilainenkin saa ihan vapaasti hehkuttaa, että meillä on vakuudet - hehkutelkoon vaan, kunhan kukaan ei kuvittele niitä todella olevan.

Olisi hauska nähdä se pankki, joka antaisi lainaa sillä, että vaakuutena olisi se, että noin kymmenen prosenttia lainasummasta pantaisiin velallisen toiseen taskuun, josta se sitten otettaisiin, jos vealllinen ei maksaisi velkaansa. Tuskinpa pankki niitä vakuuksiksi nimittäisi! En nimitä minäkään rahasummaa, joka on jätetty kreikkalaisten haltuun ja joka jää saamatta ihan yhtä varmasti kuin kaikki muutkin rahat, jos Kreikka todella sortuu maksukriisiin. Olkoonkin raha vaikkapa riihikuivaa tai läpimärkää, ei se paljon meidän mieltä lämmitä.

EU:n direktiivit on sitten se toinen minun mieltäni kismittävä asia. Ei siksi, että ne ovat olemassa, vaan siksi, että me suomalaiset luulemme direktiivin olevan sama asia kuin laki. Saamani opin mukaan direktiivi on kuitenkin vain ehdotus kansallisen lainsäädäntömme yhtenäistämiseksi muiden EU maiden kanssa jossakin tietyssä tapauksessa. Tarkoitus ei todellakaan ole heittäytyä mahan ja kieriskellä tuhkassa, jos vaikuttaa siltä, että ehdotus on kovasti etujemme vastainen. Oikea reaktio kai olisi kohtelias vastaus: ”Kiitos ehdotuksestanne, mutta se on siinä määrin kansallisen etumme vastainen, että emme tällä kertaa suostu ehdotukseenne.” Kyllähän tuossa mallioppilaan maine hieman rypistyisi, mutta rahat säästyisivät. Kyllä EU:kin hyvin pian tottuisi siihen, että emme me sentään mikään liittovaltio ole.

Merkitsisikö se sitten suuren Saksan sylistä hyppäämistä toisen suuren, siis Englannin syliin, jää itse kunkin arvioitavaksi. Englanti ja Italia eivät ole koskaan silmät ummessa hyväksyneet yhtään direktiiviä tai EU:n yksipuolista määräystä, silti ei kukaan ole ollut potkimassa näitä maita pois yhteisöstä.

Kieltämättä EU on tuonut mukanaan paljon hyvääkin, mutta sen olemus on käsitetty kokonaan väärin. Ehdottomasti sen pitäisi olla kaikkien jäsenmaiden etua valvova yhteistyöelin, eikä mitään muuta.

USA on liittovaltio, mutta siitä huolimatta osavaltiot saavat noudattaa omaa lainsäädäntöään melkeinpä enemmän kuin EU valtiot.