Hallituksen päämäärät

En usko pääseväni Ivaloon, jos en päätä mennä Ivaloon. Kuka tahansa täysjärkinen ihminen ymmärtää, että minnekään ei pääse, eikä mitään saa valmiiksi, jos ei ole sitä päämääräkseen edes asettanut. Toiset vievät aloittamansa homman loppuun hammasta purren, toiset taas siksi, että se on viisasta. Suomen viimeaikainen hallituskin on oman agendansa saanut loppuun viedyksi, tosin vain hammasta purren. Se, että oikeasti ei mitään tapahtunut, ei suinkaan johdu siitä, että ministerit olivat kokemattomia, kykenemättömiä ja ammattitaidottomia. Näin kyllä suurelta osin oli, mutta pahinta oli, että hallituksen ainoa päämäärä oli se että hallitus pysyy pystyssä koko vaalikauden. Näin myös kävi, tosin ontuen, nilkuttaen ja hammasta purren.

  

Meidän paikallaan jauhava poliittinen kulttuurimme ei ole juurikaan uudistunut minun elinaikanani. Siis koko sodan jälkeisenä aikana, ja ainoat merkittävät muutokset näyttävät olleen huonompaan suuntaan. Tämä vain pitäisi yksinkertaisesti huomata ja perua typerät päätökset. Ehkä niin radikaaleja uudistuksia kuin Suomessa tarvittaisiin ei pystytä viemään läpi ihan kerralla, mutta niitä kohden voitaisiin edetä askel kerrallaan.

Ensimmäinen vaihe voisi olla vaikkapa siihen vanhaan käytäntöön palaminen, että presidentti nimeää hallitustunnustelijan ihan parhaaksi katsomastaan puolueesta. Ei nimittäin ole mitenkään varmaa, että suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja on myös paras mahdollinen pääministeri. Viimeistään nyt tämä pitäisi jo ymmärtää. Kyllähän se vastuullisuutta presidentiltä vaatii, mutta vastuullinenhan tuon tehtävän pitääkin olla.

Tämän jälkeen voitaisiinkin vielä ministeriltä äänioikeus silloin, kun heidän omaa asiaa käsitellään. Edes minä en esittäisi itselleni epäluottamuslausetta, vaikka pidänkin itseäni melko oikeudenmukaisena miehenä. Olisikohan se muutoinkaan ihan mahdotonta, että hallituksen pystyssä pysyminen nojaisi pikemminkin järkeviin, kansan edun mukaisiin päätöksiin kuin esimerkiksi perustuslain vastaiseen puoluekuriin ja enemmistöhallituksen.

Jos vielä uskaltaisimme säätää lain, joka määrittelisi hallituksen maksimimääräksi vaikkapa tuon Sipilän hehkuttaman 12 ministeriä. Ehkä niitä sen verran tarvittaisiin, vaikka paras tulos on todettu syntyvän alle 7 hengen ryhmissä. Näin pienet ryhmät eivät kuitenkaan ole aina mahdollisia.

Poliitikkojen pätevyyttä olen aina ihmetellyt ja nyt olen saanut hieman sivustatukeakin. Yksityiset yritykset vaativat henkilökunnaltaan pätevyyttä. Yhteiskunnalliset toimijat muodollista pätevyyttä. Niiltä toimijoilta, siis poliitikoilta, jotka tekevät suurimmat päätökset, ei kuitenkaan vaadita minkäänlaista pätevyyttä.

Kun suomalainen kuvittelee äänestävänsä Matti Meikäläistä, ei hän tosiasiassa äänestä Mattia. Hän äänestää ensisijaisesti puoluetta, ja hänen äänensä saattaa vallan hyvin hyödyntää Taavi Typerän valtapyrkimyksiä. Tämä tekee äänestämisestä niin vaikean, että jopa minäkin olen harkinnut äänestämättä jättämistä siitäkin huolimatta, että minulla on selvä suosikki. Nykyinen vaalijärjestelmä ei siis turvaa minun äänioikeuttani.