Poliittista koulukiusaamista

Katselin tässä aamuna muutamana ohjelmaa, jossa puhuttiin koulukiusaamisesta. Asia kiinnosti minua, koska olen itsekin opettanut lähes kaikilla tasoilla ja yllättäen huomasin, että tätä kiusaamista on esiintynyt myös kaikilla tasoilla. Se ei ole pelkästään peruskoulun tai ala-asteen ongelma. Viimeiset 10 vuotta ennen eläköitymistäni toimin aikuiskouluttajana ja kovasti tutulta tuntuivat nuo ala-asteen tarinat. On ehkä totta, että ongelmat korostuvat kun kyse on lapsista, jotka kokevat kaiken voimakkaammin ja kiusaajat ovat ehkä vielä hieman ymmärtämättömiä.

Ehkä ammattikoulussa oppilaat olivat jo asteen verran vanhempia, joten ehkä opettajana en tullut huomanneeksi kaikkia niitä tapauksia, jotka nykymaailmassa tunnistaisin kyllä kiusaukseksi. Siksi kai olin sitä mieltä, että ei meillä sellaista tapahtunut. Jos samaa asiaa kysyttäisiin nyt, vastaisin: ”Kyllä tapahtui, mutta en huomannut sitä silloin.”

Tuosta suuresta harhaluulosta johtuen olin yllättynyt, kun törmäsin ilmiselvään tapaukseen aikuiskouluttajakaudellani. Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä oli ulkomaalainen opiskelija, joten tulkitsin sen aluksi rasismiksi ja puutuin asiaan juuri siksi. Keskusteltuani kaikkien oppilaiden kanssa, kuulin että samankaltaisia tapahtumia on myös suomalaisten keskuudessa. Aikoinaan ne asiat selvitettiin, mutta kuten sanoin, kovasti tuntuivat tutulta nuo Aamu-TV-keskustelijoiden jutut. Se sai minut ajattelemaan näitä asioita.

Ehkä ”ryssän lapsena” olin lievempimuotoiseen kiusaamiseen niin turtunut, että en oikeastaan kokenut ongelmaa koskaan henkilökohtaisena, vaikka saattoihan se niin olla, että minunkin lapsuudessani sitä tapahtui. Luultavaa kuitenkin on, että nuo asiat ovat nykyaikana voimistuneet niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa.

 

Yllättäen rupesin vertailemaan noita tapauksia erilaisiin aikuisten yhteisöihin ja yllätys, yllätys! Kun ihminen vanhenee, niin periaatteessa mikään ei muutu. Vain motiivit vaihtuvat, mutta ilkeät ovat ilkeitä ja kiltit kilttejä. Olin vuosikymmeniä ollut politiikassa mukana, mutta onnistunut ilmeisesti olemaan ryhmissä, joissa olin säästynyt noilta ilmiöiltä. Saattoihan se olla niinkin, että kansaihmiset olivat onnistuneet käyttäytymään ammattikoululaisten tavoin, sillä niin olin sinisilmäinen, etten mitään tällaista ollut taaskaan huomannut.

Siihen tulokseen olen taivastelussani tullut, että aikuisten muodostamissa yhteisöissä motiivina on yleensä pyrkyryys. Ihmisiä ei moitita rumiksi tai läskeiksi, mutta jotain muuta negatiivista koetetaan keksiä saadaksemme mollattua heitä. Jopa suoranaisiin valheisiin olen joutunut törmäämään. Minun täytyy myöntää, että hieman mieleni pahoitin, sillä mihinkään tällaiseen en ollut koskaan tottunut. Huonona lohdutuksena toimi se, että muutamat vanhat kalajokiset sanoivat ihan suoraan: ”Me tunnemme kyseisen …. lähteen ja tiedämme miten nämä asiat ovat.”

Totta on, että omakohtaiset kokemukset otin nyt kirjoituksen pohjaksi, sillä minä kuitenkin luulen olevani se lähde, josta totuus näissä Kalajoen hiekkalaatikoissa löytyy. Tämän sanoin myös eräälle toimittajalle aikoinaan, kun hän tietyssä asiassa minulle soitti. Sanatarkasti kai sanoin: ”Minulla ei ole samaa asetta käytössäni kuin joillakin muilla. En nimittäin valehtele tietoisesti.”

Kyllä minä edelleenkin uskon tuohon usein käyttämääni sanontaan ” Totuus ei pala tulessakaan”. Aikaa myöten totuudella on taipumus nousta pintaan, olkoon se painettu kuinka syvälle tahansa tuohon valheen suohon. Siltähän se nyt sitten vaikuttaa.

Lähimmäistemme kiusaaminen on aina ruma tapa, mutta etenkin lapset ovat hyvin haavoittuvia ja meidän aikuisten pitäisi pyrkiä suojelemaan heitä. Myös aikuisten kiusaaminen on äärettömän rumaa, mutta ehkä siitäkin päästään eroon, jos onnistumme kasvattamaan kiusaamattoman sukupolven.