Yhteinen menestys

Jonkinasteisia menestyksen metsästäjiähän poliittiset puolueet ovat, ja meidän media tukee tätä kilpajuoksua julkaisemalla erilaisia gallupeja puolueiden kannatuksesta aika ajoin. Puolueiden pääasiallinen tarkoitus onkin kerätä mahdollisimman paljon poliittista valtaa. Kansan yhteisellä menestyksellä on vain toissijainen merkitys, jos edes sitä.

 "Saisimme paljon enemmän aikaiseksi, jos meidän ei tarvitsisi antaa kansan puuttua asioihin niin paljon..."

Puolueet käyvät siis omaa kilpajuoksuaan kannatuslukemista, joka mitataan sitten vaaleissa, ja jo tässä vaiheessa julistetaan sitten voittajat ja häviäjät. Tosiasiassa tilanne voi olla se, että kun joku puolue voittaa vaalit, niin kansa häviää. Minä luulen, että Kreikassa on käynyt juuri näin, mutta kun en paremmin tunne maan sisäistä tilannetta, niin en ole enempää puolesta kuin vastaankaan. Luultavaa on, että Kreikan sisäistä tilannetta ei paranna yhtään mikään, elleivät ulkovallat puutu asiaan. Sinänsä säälittää kunnon kreikkalaisia kohtaan, mutta samalla tuo olkoon varoitus meille suomalaisille, sillä kyllä tuo paljon puhuttu velkakello tikittää aika armotonta vauhtia.

Kyllä minä rohkenen väittää, että tämä velkakello ei Suomessakaan pysähdy, elleivät puolueet hieman hellitä keskinäisestä kilpajuoksustaan ja ala arvostaa eri alojen asiantuntijoita. Puolueiden välinen kilpajuoksu vie huomion pois todellisista ongelmista, joita eivät hiihtäjät, juoksijat ja laulajat kykene ratkaisemaan. Selvää on, että jos puolueet asettaisivatkin päämääräkseen yhteisen menestyksen, he kiinnittäisivät jo ehdokasvalinnoissaan enemmän huomiota asiantuntemukseen kuin tunnettavuuteen.

Totta on, että Suomen kanssa äänestää mieluummin jotakin urheilusankaria kuin ammattimaista talousgurua, joka ei ole julkkis. Tästä syystä siis koko kansan elintasoon liittyviä ratkaisuja saavatkin puida jotkut hiihtäjät ja laulajat. Vaikka talousgurut olisivatkin kansan kannalta parempi ratkaisu, on hiihtäjä sentään ääniharava ja auttaa puoluetta pääsemään valtaan. Kaikkien puolueiden päämääränä on päästä valtaan ja vielä mahdollisimman pian.

Minun käsitykseni on, ettei Suomen kansa niin tyhmää ole, etteikö se huomaa aikaa myöten, mikä puolue oikeasti pyrkii ajamaan kansan etua ja mikä taas etupäässä puolueen etua. Kyllä minä väitän, että juuri tällä hetkellä ei Suomessa ole yhtään puoluetta, joka vilpittömästi ajattelisi vain kansan parasta. Kaikkien ensisijainen tavoite on päästä mahdollisimman korkealle vallan jakkaralla.

Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat ne ihmiset, jotka puolueiden sisällä käyvät omaa kilpailuaan pääsääntöisesti keinoista välittämättä. Ehdokkaina on niin laulajia kuin urheilijoitakin, joiden pääasiallinen tarkoitus on keksiä jokin tulonlähde sen jälkeen, kun juuri nyt pinnalla oleva ura joskus sammuu. He eivät kuitenkaan ole se varsinainen ongelmaryhmä, sillä kokemus on osoittanut, että heistä voi tulla myös hyviä poliitikkoja, jos he itse niin tahtovat. Ehkäpä Marjo Matikainen-Kallström on hyvä esimerkki tästä. Ongelmana ennemminkin ovat tyhjänpäiväiset joutomiehet, jotka saattavat ottaa vaalivaltikseen vaikkapa rikollisen menneisyytensä. Tämän laidan esimerkki on sitten taas tämä surullisen kuuluisa Volvo Markkanen, jonka ainoana ansiona olivat pankkiryöstöt, autovarkaudet ja vankilapaot.

Ihan reilulta ei vaikuta myöskään se, että jonkin korkean tittelin turvin julistaudutaan jonkin ihan toisen asian asiantuntijaksi kuin mitä tuo tutkinto todellisuudessa pitää sisällään. Selvästi näyttää siltä, että esimerkiksi Jussi Halla-aho ei kovinkaan paljon ole perillä maahanmuuton seurauksista ja hyödyistä. Sanallakaan hän ei kuitenkaan ole kertonut, että hän on ollut joku muinaiskielten tutkija, mikä ei anna minkäänlaista asiantuntemusta juuri maahanmuuttoon. Kyse on jostakin minulle tuntemattomasta antipatiasta tai juuri siitä, että hän on keksinyt sen keinoksi menestyä tuossa kilpajuoksussa. Onhan totta, että Suomi on täynnä rasisteja. Toisenlaisuus on kammottava asia.