Kristillinen viikko

Näyttää tässä vuoden alku muuttuneen kovasti kristilliseksi, sillä melkein väsymykseen asti on saanut laukata kirkosta toiseen. Ei se vastenmielistä ole ollut, sillä itsehän olen roolini valinnut.

Kovin usein en henkilökohtaisista päivän tapahtumista ole kertonut, mutta kun tällaisen ”eläkevaarin” elämässä ei niin ihmeitä tapahdu, saattaa kertomisen aiheeksi nousta lähes kaikki tavallisuudesta poikkeava. Maaliskuun ensimmäinen viikko oli minulle melkein juhlaa, sillä uuden uutukaisella tsasounallakin saimme kokea peräti kolme hyvin erilaista tapahtumaa.

Ortodoksisessa rukoushuoneessa kuullaan aika harvoin yhteislaulua ja vieläkin harvemmin siellä on oikein julkisia yhteislauluiltoja. Kun asiaa minulta kysyttiin, harkitsin tietysti pariinkin kertaan, miten suhtautuisin asiaan. Kun en mitään kieltoa mistään löytänyt, annoin luvan tietyin varauksin. Kun tiesin, että Pirjo Keronen, joka oli lupautunut tilaisuuden juontajaksi ja esilaulajaksi, ei sallisi mitään sopimatonta siellä esitettävän, tulin mukaan myös laulamaan. Enhän minä mikään laulaja ole, mutta eivät ehkä kaikki muutkaan. Ohjelmassa oli muutamia kansanlauluja ja jonkin verran hengellistä musiikkia. Ehkä juuri tavallista juhlavammat puitteet tekivät myös tilaisuudesta tavallistakin juhlavamman. Melkein kaikki osanottajat ylistivät tilaisuuden lämminhenkisyyttä ja toivoivat, että tällä linjalla jatkettaisiin. Mikäli asia on minusta kiinni, niin varmasti myös näin tapahtuu.

 

Ehkä poliittisessa toiminnassani olen leimautunut hieman kriittisesti asioihin suhtautuvana, niin tosiasiassa olen sitä myös uskontojen suhteen. Olen kuitenkin syvästi vakuuttunut siitä,. että olen esittänyt kritiikkiä vain silloin, kun siihen on ollut aihetta. Toki asia niin on, että ympäristöhän meistä kaikista määrittelee sen, millaisia oikeasti olemme, mutta kovasti lojaalina olen itseäni aina pitänyt. Ehkäpä harmittomiin pikku lapsuksiin ei ole syytä tarttua.

Torstaina rukoushuoneella järjestettiin sitten lähetyshiippakunnan raamattupiiri. Jos olivat laulajat kovin sekalaista seurakuntaa, niin parisenkymmentä raamattupiiriläistä oli sitten pääasiallisesti hartaita luterilaisia, jotka minä vakaumuksellinen ortodoksi toivotin sydämellisesti tervetulleiksi. Tilaisuus eteni luterilaisen papin johdolla ja minäkin, toisuskoinen, sain esittämiini kysymyksiin hyvin asiallisia vastauksia. Minulle henkilökohtaisesti selvisi myös se, että lapsikasteen ja aikuisena kastamisen välillä ei ole mitään ristiriitaa. Raamattu kertoo tapauksesta, jossa kokonainen perhekunta kastettiin samanaikaisesti. Myös tämä kyseinen pappi kertoi kastaneensa samaan aikaan tyttären ja isän.

  Lähde: Pertti Jaarla, Fingerpori - Heräämisopas

Lauantaina oli sitten viikon huipentuma, kun saimme osallistua liturgiaan ihan omassa tsasounassa. Kirjaimellisesti ottaenhan se ei ole sen enenpää Pirjon kuin minunkaan oma, vaan on kaikkien niiden kalajokisten oma, jotka sen omakseen haluavat kokea. Ne jotka tuntevat ortodoksisen liturgian muodon, tietävät varmasti mitä tapahtui. Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra toimitti palveluksen ja jakoi ehtoollista. 

 

Kaikkien tilaisuuksien jälkeen tarjottiin suuhunpantavaa ja haudutettua teetä, kuten meillä Kalajoella tapana on. Erityisesti minun mieltäni lämmitti niiden ihmisten kommentit, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole käyneet ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. ”Tämä oli lämminhenkinen tilaisuus, tänne haluan tulla uudelleenkin”, oli useimmin kuin kerran kuultu kommentti. En yhtään pahana pitäisi, jos kaikki kristityt löytäisivät tiensä tähän kappeliin. Kalajoen suomalaisten ortodoksinen yhteisö on tosi pieni, ja slaavilaiset eivät aina tunnu löytävän tietoja tapahtumista.

Kristilliseksi viikoksi nimesin tuon viikon siksi, että samanaikaisesti noiden tapausten kanssa ”kaatui päällemme” myös luterilaisen seurakunnan ylläpitämän Kalajoen satamakirkon päivystysvuorot. Mikäpäs siinä, pystyihän meidän kaksihenkinen perhe helposti kahtia jakautumaan, mutta poliittisiin tilaisuuksiin osallistuminen ei oikein enää onnistunut.

Ihan viikon viimeisillä hetkillä kiirehdittiin sitten tervehtimään kansanedustaja Pirkko Mattilaa, joka piti omaa palaveriaan paikallisella huoltoasemalla. Kiva oli että mentiin, sillä kyllä Pirkko vilpittömästi näytti ilahtuneen. 

 Kyllä minä vastaisuudessakin aion kirjoittaa niin urheilusta, politiikasta kuin uskonnostakin. Vaikka kirjoitusteni painopiste onkin ehkä politiikassa, on sittenkin todettava, että ensisijaisesti olen kristitty ja vasta sen jälkeen suomalainen. Poliitikko en ole ollenkaan, koska harrastuksesta huolimatta en sitä oikein ammattina pidä.