Suomen poliittinen kartta

Olen joskus kirjoittanut aiheesta ”yhdistysten luvattu maa”. Kun suomalainen on tyytymätön jonkun yhdistyksen toimintaan, hän hyvin pian nousee takajaloilleen ja perustaa uuden yhdistyksen. Tämä on suomalaisten erityispiirre, joka heijastuu myös politiikkaan ja uskontoon.

Kun katselen suomalaista poliittista karttaa, en voi olla hämmästelemättä sitä lukuisien pikkupuolueiden ja yhden asian liikkeiden määrää, joka avautuu eteeni. Voiko todella olla niin, että talvisodan henki on kokonaan kuollut. Suomalaiset eivät kerta kaikkiaan pysty sopimaan pienimpiäkään erimielisyyksiään, puhumattakaan, että hyväksyttäisi enemmistön päätökset. Pääsääntö on, että otetaan omat leikkikalut pois hiekkalaatikosta ja aletaan etsiä uusia leikkikavereita. Näin se menee. Vika ei siis ole järjestelmässä, vaan se on jotenkin perusteellisesti tapahtunut nyrjähdys suomalaisessa luonteessa.

Parhaana esimerkkinä nykyisistä isoista puolueista pidän perussuomalaisia. Puolue ei sinänsä ole hajonnut, mutta se on sinkoillut ympärilleen lukuisia ”toisinajattelijoita”, jotka sitten ovat perustaneen kuka mitäkin ryhmittymiä. Poispotkittujen kaatopaikaksi nimittämäni Muutos 2011 on tyypillinen esimerkki tästä. Samanhenkisiä ovat myös tämän puolueen muut sirpaleet. Kalajoella kun olen, niin mainitsen naapurikunnan yksinäisen suden Erkki Surakan perustaman Suomalaisen puolueen. Perussuomalaisten kantapuolue oli SMP, jonka oma historia polveutuu Veikko Vennamon riitautumiseen silloisen Maalaisliiton kanssa.

Eivät tältä hajoamiselta ole välttyneet muutkaan puolueet. Ehkä pienimpiin paloihin on murskautunut SKDL, jonka hajoamiseen ja yhdistymiseen liittyy niin paljon dramatiikkaa, että on jo melko vaikea sanoa mitä oikeastaan on tapahtunut. Ensin yhdistyttiin, mutta samalla myös pienennyttiin, kannatuksen vähentyessä ja erimielisten erottua. Taistolaisuus on tragedia, josta vasemmisto ei ole vieläkään toipunut, vaikka liike sinänsä on hajonnut, ja useimmat taistolaiset häpeävät menneisyyttään. Nykyisestä puoluerekisteristä löytyy vasemmistoliiton lisäksi seuraavat puolueet, jotka tavalla tai toisella ovat SKDL:n jälkeläisiä: Suomen kommunistinen puolue (SKP), Kommunistinen työväenpuolue – Rauhan ja sosialismin puolesta (KTP) ja Suomen työväen puolue (STP).

 Aarne Saarinen

Taisto Sinisalo

Työväenpuolueena itseään markkinoiva Sosiaalidemokraattinen Puolue (SDP) on myöskin kokenut historiansa aikana useitakin hajoamisia, joita ehkä merkittävin tapahtui 50-luvulla, vasemmistosiiven perustettua Työväen ja pienviljelijöiden sosiaalidemokraattisen liiton (TPSL), joka kuitenkin yhdistyi emäpuolueeseen 70-luvulla. Päätöstä vastustanut vähemmistä perusti Sosialistisen työväenpuolueen, joka toimi SKP-vähemmistön vaalipuolueekseen 80-luvulla perustamassa Demokraattisessa vaihtoehdossa.

Minun käsitykseni äärioikeistosta pitää runkonaan nykyistä Kokoomusta, josta vuosien saatossa on irtoillut lukuisia sirpaleita niin vasemmalle kuin oikeallekin. Kaiken lähtökohtana lienee Isänmaallinen kansanliike (IKL), joka pyrki kokoamaan suomalaisia yhteen suureen oikeistoon. Myös maalaisliitto oli aikoinaan selvästi oikeistopuolue.

Sekä oikeistolla että keskustalla ja vasemmistolla on oma melko mutkikas historiansa, eikä aina voida välttyä keskinäisiltä kytköksiltä. Tämän kirjoituksen lähtökohtana ei kuitenkaan ole puolueiden historia, vaan suomalaisten kykenemättömyys järjestöjen sisäiseen toimintaan.

Yhden asian liikkeet kuten RKP, Vihreät ja KD ovat oman agendansa kanssa enemmän haitaksi kuin hyödyksi suomalaiselle politiikalle. Tosiasiassa kyse ei edes ole poliittisesta puolueesta.

Mitä minä nyt oikeasti pyrin sanomaan?

Jos todella pyritte vaikuttamaa muutokseen jossakin puolueessa, äkää nyt heti hypätkö pois kelkasta. Pyrkikää vaikuttamaan kehitykseen puolueen sisällä, sillä vain sitä kautta voitte aikaansaada laajemmallekin ulottuvia parannuksia. Eri asia on, jos ette luota itseenne. Jos kyseessä on todella hyvä ja järkevä parannus, jonka myös pystytte perustelemaan, se menee läpi. Uuteen puolueeseen hyppääminen, tai vielä enemmän, uuden perustaminen, saa teidät enemmän tai vähemmän vaikuttamaan pelleltä. Vain pelkuri pakenee paikalta. Rohkea uskaltaa katsoa peiliin ja kääntää takkinsa tarvittaessa. Takin kääntäminen ei ole häpeä, jos huomaat olevasi väärässä, niin kuin väistämättä välillä olet.