perjantai 13. kesäkuuta 2014

Suomi maailman poliisina

Olen tässä blogissani aina pyrkinyt puolustamaan maahanmuuttaneita ulkomaalaisia ja vaatinut ehdottomasti, että heidän tulee noudattaa Suomen lakia ja suomalaisia normeja. Niin kuin on syntyperäisillä suomalaisilla on myös uussuomalaisilla oikeuksia ja velvollisuuksia, eikä tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Vielä kerran sanon, että me emme elä missään meille luvatussa maassa, minne pääsyn me voisimme sulkea muilta tämän maapallon asukkailta. Vain laki ja järjestys ovat ne asiat, joita heillä on velvollisuus noudattaa aivan kuin kaikilla muillakin tämän maan asukkailla.

Joidenkin ihmisten rasistista asennetta olen ihmetellyt sekä tässä blogissa että blogin ulkopuolella. Yhtä paljon olen ihmetellyt ammattiyhdistysliikkeen häiriköintiä silloin, kun kyse on täysin ulkomaalaisten omasta asiasta. Sellainen oma asia on esimerkiksi EU:n kilpailusäännösten mukaan jonkun tarjouskilpailun voittaneen ulkomaalaisen firman palkkapolitiikka. Voihan se olla, että olemme hieman katkeria, kun nuo ulkomaalaiset ovat voittaneet jonkun urakkakilpailun, mutta minkäs me sille enää voimme, kun olemme kerran kilpailuttaneet hankkeen. Ei meillä yksinkertaisesti ole mitään oikeutta puuttua tuon voittaneen firman palkkapolitiikkaan. EU:ta minäkin vastustan ja pidän suomalaisia kovin lammasmaisina, kun jokaiseen Brysselissä tapahtuvaan risun rapsaukseen reagoidaan. Kyllä sitä järkeä voisi olla hieman omassakin päässä.

Yhtä paljon minä ihmettelen näitä boikotoinnilla uhattuja ulkomaalaisia laivoja, joita aiotaan sulkea satamiin milloin mistäkin syystä. Meidän ainut oikeutemme on valvoa, että paatin turvallisuusasiat ovat siinä kunnossa, että se voidaan päästää heidät suomalaiseen satamaan ja valvoa, että laivan partaan yli ei maahan tule salakuljetettua tavaraa. Olipa henkilökunta yli- tai alipalkattua, se on kokonaan kyseisen maan ja laivanvarustajan asia. Mikään ulkopuolineen maa ei ole oikeutettu häiriköimään siinä välissä.

 
Yleensä palkkatasossa ei olekaan mitään vikaa. Se on kunkin maan oman palkkatason mukaisesti sovittu ja on yleensä keskimääräistä parempi. Ei sitä saa eikä pidä verrata suomalaisiin palkkoihin, sillä he eivät elä Suomessa. Yleensä he, ja heidän perheensä elävät jossakin Indonesiassa tai vastaavassa valtiossa. Täällä he ovat lähes ministerin tasoisia ihmisiä, jos tasoa mitataan rahassa. Merenkulkukin on ala, jolta suomalaiset vähän kerrassaan ovat liputtamassa itseään ulos.

Tämä kirjoitukseni ei koske siis Suomessa vakituisesti asuvia ulkomaalaisia, joihin tietysti tulee kohdistaa suomalaisia normeja. Missään tapauksessa heitä ei saa käyttää ”orjatyövoimana”. Tähänkin me suomalaiset joskus olemme sortuneet, ja varmasti osa yrittäjistä sortuu siihen yhä edelleen. Se ei kuitenkaan ole näiden uussuomalaisten vika, vaan se on sitä osaa maahanmuuttopolitiikastamme, johon olen myös puuttunut, ja johon todella pitäisi puuttua. Siis meidät suomalaiset pitäisi saada kuriin.

Viimeisin ATK:n aiheuttama älytön selkkaus tulee maksamaan Suomelle yli 100 miljoonaa euroa, ja tämä vain siksi, että joku torniolainen pääluottamusmies on pahoittanut mielensä kirjeestä, jonka sisältöä hän ei täysin ymmärtänyt. Näitä mielensä pahoittajia on tosi paljon, mutta kysymys kuuluukin, että onko meillä varaa näihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti