Ekumeeniset syntymäpäivät

Ainahan minä kristitty olen ollut, vaikka en ehkä aina ole voinut koko elämälläni ylpeillä. Paljonhan siihen toki positiivisia hetkiäkin mahtuu aina urheilussa saavutettuja SM-mitaleja myöden. Kyllä minä sen ymmärrän, että siitä mainitseminen saattaa ärsyttää sellaisia ihmisiä, joilla ei ole näitäkään saavutuksia, mutta minulle ne ovat olleet aikanaan tärkeitä. Toki minäkin sen ymmärrän, ettei sillä kansakunnan kannalta ole mitään merkitystä, kuka missäkin urheilukilpailuissa on pärjännyt. Suurin anti urheilussa onkin ollut näkemyksen laajeneminen omien alushousujen ulkopuolelle, ja kieltämättä ärsyynnyn median lietsomasta ulkomaalaisvihasta. Ihan sumeilematta voin sanoa, että lähes kaikki tuntemani ulkomaalaiset ovat keskimääräistä fiksumpia ja Suomessa hyvin suomalaisia.

Olkoon tämä nyt aasinsilta niihin juhliin, joissa sain itsekin todeta eläneeni ainakin 20 vuotta vanhemmaksi kuin sodankäynyt isäni aikoinaan. Täytin 70 vuotta 9.6. ja samalla kertaa juhlittiin sitten puna-armeijan suurhyökkäyksen alkamista ja sammumista. Kovasti olivat melkein kaikki ne ulkomaalaiset mukana, jotka olin kutsunut. Ihan katsomatta uskontoon ja ihonväriin. Näin äkkiä laskien edustettuna oli kahdeksan kansakuntaa ja viisi uskonnollista ryhmittymää, katollisia ja muslimeja myöten. Ei tuntunut ketään vaivaavan otodoksiset  symboolit eikä paikka, joka oli ortodoksinen rukoushuone. Kaikilla oli yksi yhteinen Jumala, ja kaikki osallistuivat myös luterilaiseen iltahartauteen.

Vielä kerran minä sanon, että on todella epäkristillistä levittää rasismia ympäristöön, varsinkin kun suurin osa esimerkiksi facebookissa levitetyistä tiedoista on täysin vailla totuuspohjaa. Emme me todellakaan ole mikään Jumalan valittu kansa, jolle on varattu tietty alue täältä pohjoiselta pallonpuoliskolta. Toki meillä on oikeus vaatia omien lakiemme noudattamista, olemmehan luoneet tämän yhteiskuntajärjestyksen, mutta siihen meidän oikeutemme sitten loppuvatkin. Tämä on vaatimus, joka koskee niin suomalaisia, kuin ulkomaalaisiakin.

 

Jos minulle annattaisiin oikeus toimittaa kymmenen Suomelle haitallisinta ihmistä pois tästä maasta, en usko, että joukkoon sattuisi yhtään ulkomaalaista. Ehkä muutama kansanedustajakin ennen ensimmäistäkään ulkomaalaista.

Syntymäpäivistänihän minä rupesin kirjoittamaan.

 

Kiitän kaikkia lähes sataa läsnäolijaa ja ennen kaikkea Kalajoen sekakuoroa, joka juhlisti tilaisuutta upeilla lauluillaan. Politiikasta ei tilaisuudessa puhuttu, vaikka joitakin kunnallispolitiikkojakin paikalla oli. Olikohan kaikista muista ryhmistä paitsi ”persuista”, jotka ilmeisesti osoittivat mieltään syystä tai toisesta? No, jos en tietäisi sitä sylttytehdasta mistä moinen johtuu, niin pahoittaisin mieleni. Nyt olen ainoastaan murheellinen, siksi että siviilirohkeus puuttui niiltäkin ihmisiltä, jotka ehkä olisivat halunneet olla paikalla. Vaikkapa kielteinen vastaus kutsuun olisi ollut jonkinlainen kohteliaisuuden perusvaatimus.

Olkoonpa nyt miten tahansa, niin tämä vahvistaa vain päätöstäni luopua politiikasta. Tällaiset epäterveet mielenosoitukset ovat minulle vieraita, enkä voi ymmärtää ihmisiä jotka eivät suostu minkäänlaisiin sovintoneuvotteluihin. Ikuinen riidankylväjä on ikuinen riidankylväjä. Harmi, että tästä kärsii suuri ihmisjoukko.

Yhä edelleen tulen tekemään rasisminvastaista työtä ihan riippumatta siitä, kuinka paljon Hirvisaaren tai Halla-ahon kannattajia Suomessa on. Minun mielipiteeni heistä on yhä edelleen se, että heidän julkiset mielipiteensä ovat häpeäksi koko kansalle. Hyvä se oli, että tohtori Halla-aho pääsi sinne EU-parlamenttiin. Oppii varmaan jotain sielläkin, sillä johan me sen olemme huomanneet, että Siperia opettaa.