Palloilu vai pulloilu

Politiikan, uskonnon ja urheilun olen rajannut tämän blogin aiheiksi, ja ihan kohtuudella olen myös näissä asioissa pysynyt. Suurella yleisöllä on kai käsitys, että kaikki entiset nyrkkeilijät ovat suurin piirtein sekopäisiksi hakattuja ”huru-ukkoja”. No, minä en tunne ketään, mutta se voi tietysti johtua siitä, että en ole itse huomannut kuuluvani tuohon joukkoon. Harva kai tietää, että samaan kastiin on sitten laskettava myös kaupunkimme liikuntatoimen johtaja Jouko Moilanen, jolla on useampi kuin yksi SM-mitali nyrkkeilyssä. Erkin blogi sai minut hieman nousemaan takajaloilleni. Blogissa Käsiteltiin hyvän ystäväni Reima Virtasen nyrkkeilyuraa toki aivan kunnioittavaan sävyyn, mutta jotenkin särähti kun Reiman yksityiselämää ja AA:n kuulumista siinä kommentoitiin. Ottamatta asiaan sen enempää kantaa totean vain, että vaikka AA ei olekaan mikään salaseura, ei ole hyvän tavan mukaista leimata ketään siihen kuuluvaksi. Se on todellakin jokaisen yksityinen asia, jota ei tulisi julkisuudessa riepotella. Sen luulisi jokaisen sivistyneen ihmisen ymmärtävän.

Seuraavat lauseet pitänevät sisällään koko totuuden Reima Virtasesta: Olen tuntenut kyseisen herran henkilökohtaisesti noin 50 vuotta. Olemme tänä aikana tavanneet useita kertoja, josta viimeisin aivan muutama viikko sitten. Tänä aikana en kertaakaan ole nähnyt miestä juovuksissa. Muutaman ulkomaan reissunkin olemme tehneet yhdessä, ehkä lievässä iskuhumalassa, mutta muutoin selvin päin. Tuosta saa sitten itse kukin vetää oman johtopäätöksensä.

Varsinainen aiheeni onkin tällä kertaa suomalainen palloilukulttuuri. Sain sunnuntaina taas tilaisuuden seurata lentopalloa täällä Kalajoella. Eihän se ihan nappiin mennyt, kun Suomen mestari ja cup-voittaja Kokkolan Tiikerit riepotti LiigaSärkkiä, mutta silti olen sitä mieltä, että meidän tulisi olla todella ylpeitä joukkueestamme.

Suomi on pieni maa, mutta urheiluhuuman läpilyömä. Pääasiassa tämä huuma rajoittuu kuitenkin yksilölajeihin ja jääkiekkoon. Mikään varsinainen palloilumaahan me emme ole, sillä nekin palloilulajit, joissa Suomi on menestynyt, ovat kansainvälisesti melko pieniä lajeja. Jääpalloa tuskin edes tunnetaan maailmalla, ja jääkiekkoakin harrastetaan suhteellisen vähän, jos sitä verrataan todella isoihin lajeihin. Lentopallo on tällainen iso laji. Jos Suomi sijoittuu maailmanmestaruuslentopallossa kymmenen parhaan joukkoon, pidän minä sitä urheilullisesti suurempana saavutuksena kuin jääkiekon maailman mestaruutta. Maailmassa on lähes 200 maata, jossa pelataan lentopalloa. Pelataankohan jääkiekkoa edes kahdessa kymmenessäkään!

 
Lähde: http://www.kihu.fi/faktapankki/faktaalueet/tulostus.php?id=183&otsikko=Muut

En minä mitään lajia pidä toistaan parempana tai arvokkaampana, silloin kun puhutaan urheilusta yleensä. Kaikki urheilu on yksilölle arvokasta ja jokaisella lajilla on oikeus tasavertaiseen kohteluun. Sitä minä vain ihmettelen, ettei näinkin kansainvälinen ja viihdyttävä laji kuin lentopallo on herätä nykyistä suurempaa kiinnostusta täällä Kalajoella. Pitäisikö sanoa että hyvä niin, sillä eihän tuonne Merenojan koululle enempää yleisöä sovikaan. Henkilökohtaisesti kuitenkin uskon, että vaikka Liigasärkät pelaa nyt mestaruusliigassa ensimmäistä vuottaan, ei se jää viimeiseksi.

Tottahan se tietysti on, että jokaisella maalla on omat vahvat urheilulajinsa ja jokainen kilpailee tasollaan. Kaiken kaikkiaan urheilun seuraaminen on varsin viihdyttävää ja kilpaurheilusta löytyy se vetonaula, joka saa myös nuorison tämän hyvän ja terveellisen harrastuksen pariin. Kaikista ei tule mestareita, mutta useimmista kuitenkin kunnon ihmisiä. Toistaiseksi täällä Kalajoella ei kai hevospooloa harrasteta, vaikka Intiassa uskotaan, että koko maailman tulevaisuus riippuu hevospoolojoukkueesta.

Olipa kyse lentopallosta, koripallosta, jalkapallosta, jääpallosta, jääkiekosta tai vaikkapa hevospoolosta, on yleensä kyse myös kasvattavasta harrastuksesta, johon meidän kaikkien pitäisi suhtautua vähintäänkin suopeasti. Ihan kaikkea emme toki voi tukea, mutta tuskin se on tarpeellistakaan.