sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Iso jytky


”Minä uskon isään Jumalaan, taivaan ja maan luojaan.” Siinä on minun uskontunnustukseni muuttumaton osa. Tämä perustuu yksinkertaisesti siihen tosiasiaan, että maailmankaikkeus, kaikkine hienouksineen on niin fiksu matemaattinen järjestelmä, että se ei ole voinut syntyä sattumalta. Tiedemiehet, jotka puhuvat alkuräjähdyksestä, joka olisi muka synnyttänyt kaiken elollisen, tekevät itsestään pellejä minun silmissäni. Mikä on räjähtänyt ja missä, kun missään ei ollut mitään… Uskokaa nyt sitten mihin tahansa isoon jytkyyn, mutta luultavaa on, ettei sellaista ole koskaan ollut.

  
Minun matemaattispohjainen koulutukseni sekä elämän varrella tapahtuneet varjelukset ja johdatukset ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että on olemassa joku ihmisen käsityskykyä suurempi voima, jota minä nimitän Jumalaksi.

Todistettu myös on, että Jeesus on ollut olemassa ja hänen ihmetekonsa ovat kiistattomia. Vaikka en omin korvin olekaan kuullut hänen julistustaan jumalallisesta alkuperästä, niin myös siihen on syytä uskoa. Jeesuksen aikana, reilut 2000 vuotta sitten, oli jo kehittynyt kirjoitustaito, joten asioita on voitu merkitä muistiin ja tallettaa jälkipolville. Niin monet täysin toisistaan riippumattomat kirjoitukset ovat Jeesuksesta ja hänen ihmeteoistaan kertoneet, että tuskin on perusteltua edes epäillä noiden kertomusten totuudenperäisyyttä.

Kristinusko on siis syntynyt Jeesuksen aikana ja sen jälkeen, kun monet Jeesuksen opetuslapsista ja opetuslasten oppilaista puhuivat Jeesuksesta ja Jumalasta, jonka pojaksi Jeesus itse oli itseään tituleerannut. Kristinuskon lähtökohta on siis maan päällä elänyt Jeesus ja hänen taivaallinen isänsä Jumala.

 
Maan päällä on satoja eri uskontoja ja uskontojen lahkoja, mutta suurin osa pohjautuu näihin todettuihin asioihin. Ensimmäinen erottava tekijä onkin Jeesuksen asema uskonnoissa ja kertomukset hänen kristinkuolemastaan ja ylösnousemuksestaan.

Kristinusko kertoo juuri näin tapahtuneen, ja suurin osa kristitystä maailmasta julistaa tätä totuutena. Löydettyjen kirjoitusten valossa tämä lieneekin totta. On kuitenkin olemassa myös toinen suuri uskonto, islam. Islam tunnustaa kyllä Jumalan (Allah) olemassaolon, mutta asettaa Jeesuksen profeetan asemaan, rinnastaen hänet toiseen suureen profeettaan Muhammediin. Allah ei siis ole mikään erillinen suuri luoja, vaan kyse on arabiankielisestä sanasta, joka tarkoittaa Jumalaa. Islaminuskoisia sanotaan myös muhamettilaisiksi profeetta Muhammedin nimen mukaisesti. Muhamettilaisten pyhä kirja, Koraani, on hyvin suurelta osin kopio Raamatusta.

Totta kai meillä on oikeus olla eri mieltä muslimien kanssa uskonnosta ja sen yksittäisistä kohdista, mutta meillä ei ole oikeutta pilkata niitä asioita, joita he pitävät pyhinä.

Ehkä tämän päivän eurooppalainen ei vallan sotaa julistaisi eikä lähtisi tekemään terroritekoja, jos joku pilkkaisi Jeesusta tai pyhää kirjaamme Raamattua, mutta kyllä me varmasti mielemme siitä pahoittaisimme.

Tällainen tiedemiesten julistama teoria alkuräjähdyksestä eli isosta jytkystä on kyllä nähtävä Jumalan pilkkana, sillä tuo paukku ei perustu minkäänlaisiin tieteellisiin totuuksiin. Toki se ei ole ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa, sillä meille kaikille on yhä edelleen arvoitus se, miten Jumala on kaiken tämän tehnyt. Sen vain todettiin tapahtuneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti