Kulttuurien monet kasvot

Olen usein kuullut puhuttavan kulttuuri-ihmisistä, ikään kuin sen vastakohtana olisi joku epäkulttuuri-ihminen. Luultavaa on kuitenkin, että on hyvin vähän niitä soffaperunoita, joita mikään kulttuuri ei kiinnosta. Pääsääntöisesti kyse on siitä, mihin itse kukin kulttuurin rajan vetää ja miten hän asian kokee.

Joku saattaa olla innokas elokuvissa kävijä, toinen taas penkkiurheilija. Luultavaa on, että kumpikaan heistä ei tunnustaudu kulttuuri-ihmiseksi. Ehkä se ei niin olekaan, mutta he ovat jonkinasteisia kulttuurin seuraajia, vaikkakin varsin yksipuolisesti. Joku juoppo voi saada ”synninpäästön” ilmoittautumalla ”olutkulttuurin” harrastajaksi, vaikka kyse on yksinkertaisesti juoppoudesta. Meitä on moneksi ja mielipiteitä vielä enemmän. Siksi on vaikeaa määritellä se, milloin kyse on oikeasta kulttuuri-ihmisestä. Useimmiten sellaiseksi vain julistaudutaan tai leimaudutaan jonkin hieman harvinaisemman kulttuurimuodon harrastamisen myötä.

Katson muutaman elokuvan vuodessa. Olen myös nähnyt lähes kaikki paikallisen lentopallojoukkueen kotipelit. Ikonimaalausta ja taidemaalausta olen hieman harrastanut ja omistan muutaman kymmenen taulun taidekokoelman. Kun tuohon vielä lisään, että lukuisilla ulkomaanmatkoillani olen ollut erityisen kiinnostunut museoista ja kunkin maan paikallisista tavoista, voinen kai pitää itseäni jonkinasteisena kulttuuri-ihmisenä.

 

 Taulun on maalannut Tuomas Mäntynen.

Toki olutkulttuuriakin voidaan kutsua kulttuuriksi silloin, kun se keskittyy oluen valmistuksen historiaan ja eri tapoihin nykyaikana. Varmaan tähän kuuluvat myös ne tilaisuudet, missä ja milloin olutta on nautittu. Sen verran siitäkin ymmärrän, että todelliset olut- ja viinikulttuurin ihmiset eivät koskaan juo itseään känniin. Saattavat jopa sylkeä nauttimansa ryypyn pois, joka ei suinkaan ole mielenosoitus eikä ele siitä että aine ei miellyttänyt.

Tähän kirjoitukseen sain oikeastaan aiheen Kulttuurien museossa kevään aikana olevasta uskontojen näyttelystä, jossa on esillä muutama maailman suurin uskonto, joiden joukossa myös ateismi, joka eräänlaiseksi uskonnoksi noteerataan. Näyttely keskittyy uskontoihin lähinnä niihin liittyvien esineiden kautta, ja näyttelyssä on mukana niin veistoksia kuin ikoneja ja eri uskontojen käyttämiä rituaalivälineitä. Näyttelyyn valittuja teemoja ovat esimerkiksi rukoileminen, juhlat ja kausirituaalit. Sen sijaan näyttely ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa ja mistä kysymyksestä.

Monikulttuurisuus kunniaan, mutta ehkäpä näyttelystä voi vetää senkin johtopäätöksen, että omat kansankirkkomme ovat varsin vähäisiä lastuja tässä uskontojen meressä.

Näyttely on esillä Kansallismuseossa Mannerheimintiellä Helsingissä. Varmasti tulen kommentoimaan tätäkin asiaa, kunhan olen itse matkan tuonne tehnyt. Sen verran uskonnollinen olen, että en voi välttää tuota kiusausta.