Hetkessä heränneitä

Kun tässä nyt vaaleihinkin on aikaa ja urheiluakin tulee tuutin täydeltä, niin ajattelin nyt käsitellä asiaa, joka on aina minua askarruttanut. Tietenkin tässä on nyt kyse niistä sadoista uskonlahkoista ja uskonnoista, joista suurin osa tuntuu ottaneen omakseen tuon sanoman levittämisen mahtikäskyn.

Menneinä aikoina systeemi oli aika yksinkertainen. Jos et uskonut niin kuin minä, niin pää poikki. Ei siinä usko tietenkään vahvistunut, mutta loppuipahan pohdiskelu siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä uskonsotureilla kauloja katkottaviksi riitti. Vähän kerrassaan tämä myös tuotti tulosta, joskaan ihminen sinänsä ei muuttunut. Aina vaan on tarve uskoa, että juuri minä olen oikeassa ja kaikki toiset väärässä. Tämä onkin se seikka, joka yhdistää politiikan ja uskonnon toisiinsa. Molemmissa on joukko ihmisiä, jotka ihan varmasti tuntevat olevansa oikeassa ja katsovat velvollisuudekseen levittää omaa ilosanomaansa. 

Aika paljon olen miettinyt, mitä termiä minä käyttäisin omasta uskonnostani. Jotenkin sana ”harras” tuntuu aivan liian hartaalta, koska elän normaali-ihmisten normaalisäännöillä ilman erityisiä rukoushetkiä tai aggressiivista ihmisten ahdistelua väittämällä että helvettiin joudutte, jos ette ole niin kuin minä.

”Elä ja anna elää” on kai tuo minun mottoni, jonka olen tietenkin lainannut ihan muualta, mutta onneksi olkoon vaan kaikille muille, jotka ihan tästä syystä ovat saaneet olla rauhassa minun oviin potkimisiltani. Jos Jumala katsoo, että olen tehnyt suuren synnin, kun en ole pakottanut ihmisiä uskomaan niin kuin minä uskon, niin olisiko jonkinlainen synninpäästön syy se, että olen ainakin pyrkinyt lisääntymään ja täyttämään tätä maata?

Ehkä oma määritelmäni on sitten tämä: olen vakaumuksellinen ortodoksi. Vakaumuksellinen olen siksi, että alun alkaen olen sanonut kaikille käännyttäjille: ”Mikäpä siinä. mutta käännyttämisyritykset ovat turhia.” Voi olla, että olen pikkuisen tyhmä, mutta en minä tällaista itseeni kohdistunutta käännytystä ole havainnut. Ystäväpiirissäni on moneenkin eri lahkoon kuuluvia ihmisiä, eikä se mitenkään ole minua häirinnyt.

Kai minäkin jonkin herätyksen olen kokenut, mutta kyllä se on lähtenyt ihan minun sisältäni ja sen seurauksena olen hakeutunut omaan seurakuntaani. Joidenkin mielestä se kai on väärä järjestys. Olisi ensin pitänyt mennä jonkin lahkon kokoontumisiin tai telttajuhliin ja saada siellä se herätys, jonka jälkeen olisi sitten kastettu seurakunnan jäseneksi ja olisi kovasti ruvettu elämään kristillisten tai muiden arvojen mukaisesti.

Edelleen minä olen sitä mieltä, että se Jumala, jota minä arvostan, on kuin hyvä työnjohtaja, jota ei aivan aina tarvitse kehua ja ylistää, vaan hänelle riittää, että minä kuokin oman palstani mahdollisimman hyvin.

Olen syvästi vakuuttunut, että taivas on täynnä hyvin erilaisia ihmisiä, lähes kaikista uskontokunnista. Saattaa hyvinkin olla, että itseään varmoina tapauksina pitäneet ovatkin joutuneet menettämään paikkansa jollekin muslimille.