perjantai 19. joulukuuta 2014

Rasismi ja kristillisyys



Ja tapahtui näinä päivinä, että Jeesus piirsi Suomen rajat, sulki ne ja julisti: ”Tämän maan minä annan teille oi puhdasrotuinen Suomen kansa. Älkää ikinä päästäkö tänne ketään mutakuonoja, sillä se sotkisi teidän jalon arjalaisen rotunne.”

Näinkö se meni, vai olisiko toinenkin vaihtoehto? Kun olen tuota uskonnollista kirjallisuutta lukenut moneltakin kantilta, niin jotenkin uskottavammalta tuntuu Jeesuksen opetukseksi väitetty sanonta: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Kyllä minä itseäni pidän varsin kristittynä ihmisenä, ja osittain juuri tästä syystä olen ottanut selville asioita, jotka monelle muulle ovat edelleen salattuja. Näihin asioihin kuuluu mm. Raamatun synty. Näiden asioiden tunteminen saa minut väkisinkin ajattelemaan, että tuon pyhän kirjan syntyyn ovat sotkeutuneen monet ihan raadolliset ihmiset. Itse asiassa kaikki ne, jotka osallistuivat Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325. En epäile, etteikö Jumalan sana välittynyt opetuslasten kirjoituksissa, mutta totta on myöskin, että sekaan sotkettiin hyvin paljon pappien ja kirjanoppineiden lausahduksia. Kristillisyydestäni huolimatta en voi pitää koko Raamattua Jumalan sanana enkä leimaa myöskään paholaisen kirjoituksiksi niitä satoja kirjoituksia, jotka ihan ihmisten päätöksillä jätettiin Raamatusta pois.

”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi” on se toinen kohta, jota minä pidän Jumalan sanana, vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo nyt on itsestään selvä asia, joka pitäisi jokaisen tajuta ilman että sosiaaliviranomaisten pitää noita lausuntoja oikoa.

Kun meillä puhutaan ulkomaalaisten maahanmuutosta, niin suuri joukko isänmaan ystäviksi julistautuneita raisteja rikkoo noita molempia käskyjä. Osa kansastamme väittää, että ”kaikki maahanmuuttaneet” ovat rikollisia. Toinen osa kertoo, kuinka nämä käyttävät hyväkseen meidän sosiaalijärjestelmäämme, ja kolmas pelkää heidän vievän meidän työpaikkamme.

Tosiasiahan on, että kaikki nämä maahanmuuttaneet ovat ihmisiä, aivan kuten me kaikki suomalaisetkin, hyvine ja huonoine puolineen. Tämän asian todistavat myös tilastot, jotka eivät tue mitään noista käsityksistä. Tilastot sen sijaan kertovat, että ”mamut” ovat keskimääräistä ahkerampia ja yritteliäämpiä ihmisiä. Suur-Helsingin alueella peräti joka kolmas uusi yritys on ulkomaalaistaustaisen ihmisen perustama.

Maailmanlaajuisesti tilastot kertovat myös, että ne maat, joissa maahanmuuttajien määrä on suurin, ovat myös taloudellisesti parhaiten menestyneitä.

On täysin totta, että kaikessa voidaan nähdä myös ongelmia. Siitä huolimatta meidän tulisi toimia niin kuin oikeaksi näemme. Minä yksinkertaisesti tiedän, että Jeesus ei piirtänyt näitä valtioiden rajoja eikä luovuttanut tätä arktista mutta kaunista maapalaa erikseen millekään kansalle.
Yksinkertaisesti asia on niin, että kristitty ei voi olla rasisti. Näin varmasti ajatteli Jeesuskin sillin kun hän tarjoutui menemään sadanpäämiehen kotiin auttaakseen tätä ja tämän palvelijaa.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti