Joulu satamakirkossa

 

 

Tämä oli nyt kolmas joulu, jonka ajan satamakirkko on ollut kalajoelle pystyssä, ja vaikka alun alkaen olemme Pirjon kanssa olleet kirkon toiminnassa mukana, niin sain ensimmäisen kerran viettää hetken jouluaatosta kirkon suojissa. Ikävää oli, että tällä kertaa ei laivoja ollut satamassa lainkaan, vaikka olimme varautuneet tulkkaamaan ”saarnan” useammallakin kielellä. 

Vietimme siis hetken ihan omassa kirkon vapaaehtoisten piirissä, eikä kukaan läsnä olleista ilmaissut pettymystään tapaukseen.

Niin se vaan ihmeellisesti on ihminen rakennettu, että lievää jännitystä tunsin, kun olin hieman töksäyttäen sanonut, että jos meidän luterilaisella seurakunnalla on niin kovia joulukiireitä, niin pidänhän sen hartauden vaikka minä. Ja pidin tietysti. Ennen aaton hartautta jännitin tietysti sitä, että tuleekohan kukaan kuuntelemaan minun puhettani, sillä ainakin luulen, että minua on pidetty ihan tavallisena ”naapurin poikana” eikä mitenkään erityisen hengellisenä, varsinkin kun on aika tunnettua, että en ihan sellaisena pidä edes Raamattua Jumalan sanana. Hengellinen tai en, ei se miksikään muutu, että Raamattu on käännöskirjallisuutta, josta osan kyllä kirjoittivat Jeesuksen aikalaiset, mutta vasta 300 vuotta myöhemmin siihen tulevat tekstit kanonisoitiin ja Nikean ekumeeninen kirkolliskokous päätti, mitkä tekstit Raamattuun otettiin ja mitä jätettiin pois. Pois jätettyjä tekstejä on huomattavasti enemmän kuin mukaan otettuja tekstejä. Joka muuta väittää, hän ei tunne Raamatun historiaa.

Tämä kai aiheutti sen pelon, että kun laivaakaan ei ole satamassa, eivät ihmiset halua tulla kuuntelemaan minun, kerettiläisen, ”saarnaa”.

Vaikka opetustyössäni olen saanut puhua tuhansille ihmisille, olisi luullut, että tämä kourallinen tuttuja ei juurikaan saa minua jännittämään, mutta totuus oli toisenlainen. En koskaan ole puhunut kirkossa ja Kristuksen sanaakin olen julistanut vain koulujen aamunavauksissa. Nyt oli tilanne hieman toinen. Suurin osa kuulijoistani oli syvästi kristittyjä ja kuuluivat luterilaiseen seurakuntaan. Minä ”kerettiläinen” joka olen lisäksi ortodoksi.

 

 

Enemmän kuin minkään kirkon opinkappaleisiin minun kristillisyyteni perustuukin Jumalan sanaan ja lähimmäisenrakkauteen. Halusin kertoa joulun ajan ahdistuksesta, jonka joskus olin itsekin kokenut ja jota varmasti monet merimiehet kaukana kotoaan kokevat tänäkin päivänä. Lisäksi kerroin ortodoksisesta pyhimysperinteestä ja ennen kaikkea Pyhästä Nikolauksesta, sillä onhan hän myös merimiesten suojeluspyhimys. Kerroin tarinan siitä, kuinka Nikolauksesta tuli joulupukki ja mistä syystä tämä Myran piispa myöhemmin pyhitettiin. Pirjo luki rukoukset ja hengellinen joululaulukin laulettiin.

Tilaisuus oli kaikella tavoin ekumeeninen, johon varmasti olisi voinut osallistua ihan minkä uskontokunnan edustaja tahansa. Laulettiin hengellinen joululaulu ja lopuksi rukoiltiin ahdistuneiden ihmisten puolesta ja luettiin yhteen ääneen isämeidän-rukous.

Kaiken kruunasi Pirjon tarjoama joulupuuro ja joulukahvit. En tiedä muista, mutta ainakin minä olin kokonaisuuteen kovasti tyytyväinen. Paikalle tulleet satamakirkkolaisetkin vaikuttivat siltä, että ei tässä nyt kauheasti aikaa hukkaan heitetty.