Urheilusankarit

 

Suomessa on aina pidetty huippu-urheilijoita jonkinlaisina kansallissankareina, niin että Suomen eduskuntakin tuntuu olevan niitä täynnä. En minä väitä, etteivätkö monet heistä täytä myös näitä napinpainajien tuoleja ihan hyvin, mutta pääasiallisesti yhteisten asioiden hoitoon tarvitaan hieman muutakin kuin kehittynyttä vartaloa. 

 

On totta, että jonkinlaisena puolustuksena näillä urheilijoilla on se, että he ovat kiertäneet muutakin kuin tahkoa, joten jonkinlainen näkemys siitä, että muuallakin maailmassa on ihmisiä, heille on kyllä syntynyt. Kyllähän sitäkin puolta asiasta on hyvä päättäjillemme valottaa, sillä joskus tuntuu siltä. että Nilsiää kauempana ei ole tullut koskaan käytyä.

Itsekin olen joskus urheilussa mukana ollut ja maailmaa nähnyt siltäkin puolelta. Olen aina ihmetellyt, että ”mitähän noistakin joskus tulee”. Toki monista on tullut ihan hyviä ihmisiä, mutta monista taas ”ei yhtään mitään” täysin riippuen siitä, millaiset eväät he ovat urheilu-urallaan saaneet.

Opiskelu- ja urheilu-urani jälkeen palasin Ouluun joskus 80-luvulla. Koskaan en pitänyt itseäni minään huippu-urheilijana, vaikka toki minunkin uraani joku SM-tason mitalikin sopi. Kyllä minua joskus harmitti se, että olin aina asettanut opiskelun mahdollisen urheilumenestyksen edelle, mutta tajusin, että näennäinen kunnia alkaa haihtua jo 30- ikävuoden tienoilla, ja sitten ollaan tyhjän päällä.

Harrastin nyrkkeilyurheilua, jonka ei muutenkaan ihan sieltä jaloimmasta päästä lajeja oletettu olevan, siitäkään huolimatta, että laji oli peräisin Englannista, jossa se kuului herrasmiehen kasvatukseen. Oulussa toimi noihin aikoihin vain yksi seura, jonka kasvatusmetodit eivät juurikaan muuhun tähdänneet kuin menestykseen juuri huippu-urheilussa. Hyvä päämäärä sinänsä, mutta minä näin tämän lajin kasvattavan merkityksen aivan muualla. Niinpä perustin Ouluun nyrkkeilyn erikoisseuran, jonka tehtäväksi asetin kokonaisvaltaisen kasvatuksen. Periaate oli, että kaveria ei jätetä urheilu-uran jälkeenkään ja että sinusta ei tarvitse tulla nyrkkeilymestaria, vaan tärkeintä on, että sinusta tulee hyvä ihminen.

Aina tämä ei onnistunut, mutta kyllä seuran ensimmäisestä nyrkkeilykoulussa kasvatettiin myös ihmisiä, joista todella voin olla ylpeä. Heistä tuli maistereita, tohtoreita ja varsin menestyviä lakimiehiä. Toki myös kunningas alkoholi vei joitakin, mutta sellaista elämä on. Aina ei voi voittaa. Näistä elämän kilpailussa voittajiksi selvinneistä olen kuitenkin ylpeämpi kuin olympiamitalisteista, joita en koskaan onnistunut kasvattamaan.

  Matti Lantto

Eräs kasvattamani nyrkkeilijä oli Matti Lantto. Ei tullut Matistakaan suurta mestaria kehässä, mutta kehän ulkopuolella hän jatkaa sitä linjaa, johon eväät luulen antaneeni. Hän kasvattaa ihmisiä.

Ei ruvennut Matti yhteiskunnan apua kerjäämään, vaan ihan omin avuin pani pystyyn nyrkkeilysalin, keräsi seuralle sponsoreita ja tekee nyt todella arvokasta nuorisotyötä. ”Nyrkkeily – reilu peli” on eräs Matin tunnuslauseista ja se, että kaikille annetaan mahdollisimman hyvät eväät elämässä. Ehkä toisista tulee olympiamitalisteja ja toisista tohtoreita. Ihan sen mukaan, mitä kukakin tärkeänä pitää.

Tämän blogin kuvissa esitellään yhtä Suomen parhaista yksityisistä nyrkkeilysaleista.

 Oulu Boxin Teamin kausijulkaisun 2013-2014 kansikuva.

  

Kirjoittaja muistelee

Toki meillä on monia urheilulegendoja, joilla on merkittävä arvo myös ihmisenä, mutta ihan kaikki eivät tähän kastiin yllä. Kyllä minä pidän Matti Lanttoa yhtenä Suomen merkittävimmistä nyrkkeilymiehistä, vaikka varmasti kehässä monikin ylti mittavampiin saavutuksiin. Se nyt vaan on niin, että ei ihmisen arvoa mitata ihan nyrkkeilykintaat kädessä.