Työsuhdeavioliitto

Mikä se sellainen on? Siis työsuhdeavioliitto. Eihän sellaista oikeasti ollut, mutta kovasti minulle sellaista ehdoteltiin, kun aikoinani poikamiehenä pyöritin yhden miehen firmaa. Palkkasin rohkeasti osa-aikaisen konttoristin, koska en ole oikein parhaimmillani paperien pyörittelyssä. Heti kaverit kyselemään: ”Miksi sinä sellaisen teit? Ethän sinä nyt siitä koskaan pääse eroon. Työntekijän erottamisesta on tehty niin vaikea prosessi, että kuolleetkin on tarkastettava kahteen kertaan, onko varmasti kuollut. ”Oisit menny sen kanssa naimisiin, niin pelkällä ilmoituksella pääsisit eroon.”

  

Tällaiseksi se maailma on todella muuttunut. Byrokratialla sotketaan selvätkin asiat. Jos joku opiskelija tarvitsee työssäoppimista, ei häntä voi yrittäjä palkata, jos ei pysty maksamaan ammattiliiton sopimaa palkkaa. Voisi hyvinkin olla niin, että tämä opiskelija sopisi muuten porukkaan, mutta ei vain voi tulla, vakka ei itse edes rahaa haluaisi. Haluaisi vain oppia asioita ja hankkia opiskelussa vaadittavaa työkokemusta. Ei voi myöskään yhdistys myydä makkaroita, kun ei ole hygianiapassia, vaikka makkarat grillataan tulella ja niitä käsitellään yleensä pihdeillä. Eivät ole vielä keksineet, että tulityökorttihan siinä tarvitaan. Kun olin nuori, kelpasin hyvin rakennukselle naulapojaksi, mutta kelpaisinkohan enää! Onneksi naulapoikia ei enää tarvita, sillä eihän minun työturvallisuuskorttinikaan ole enää voimassa. Suoritin sen silloin, kun olin kouluttajana aikuiskoulutuskeskuksessa. Ei se homma tosin kauhean vaarallista ollut, sillä opetus tapahtui luokkahuoneissa. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä, jos vaikka katto olisi romahtanut. Kortti kuitenkin vaadittiin, sillä luultavasti ei vakuutusyhtiö olisi korvannut henkilövahinkoja, jos vainajalla ei olisi korttia ollut. Tulityökorttikin minulla oli samasta syystä ja luultavasti sekin vanhentunut. Luultavasti kohta on ajokorttikin vanhentunut, kun en millään saa aikaa lääkärille. Sitä minä vain odotan, että myös verokortti vanhenisi ja vapautuisin veron maksusta.

Jos on yrittämisen aloittaminen tehty tässä maassa erittäin vaikeaksi kaikkine lupineen ja kortteineen, niin ei lopettaminen ole juurikaan sen helpompaa. Se on vissiin uskottavuuskysymys, sillä kaiken paperisodan jälkeen sain neljä vuotta myöhemmin kirjeen, jossa moitittiin, että en ollut tehnyt veroilmoitusta siltä ja siltä vuodelta. Oma sotansa oli senkin asian selvittämisessä, että kyllä minä palkansaajana olin veroilmoitukseni jättänyt. Selvisihän se asia lopulta, mutta kovasti paljon oli hikeä valunut senkin asian takia. Koko sotkun alkusyy oli siinä, että liikkuvana ihmisenä olin vaihtanut ”veropiiriä”. Sellaista ei kai sitten ole Suomessa suotavaa tehdä.

Suomessa ei ole suotavaa tehdä juuri mitään, mikä ei ole erikseen sallittu. Ainakin siihen pitää suhtautua erityisen varovasti, sillä se saattaa olla ihan virallisesti kielletty. Yleinen olettamus tuntuu olevan, että jokainen kansalainen tuntee lain ja rikkomus on ilman muuta tuomittava.

Paljon ulkomailla olleena olen ollut huomaavinani, että useimmissa maissa kaikki se, mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Oletus on, että lakia eivät tunne tavalliset tossun kuluttajat, joten tätä pidetään hyvänä systeeminä.