sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kaunis Kalajoki?


Ei minulla ole mitään harhaluuloja siitä, että olisin kaikkien alojen ammattilainen, mutta kaikista asioista minulla on joku mielipide. Uskon muun muassa siihen, että ei kauppaakaan niin tehdä luomalla ensin tarjonta, josta automaattisesti seuraa kysyntä. 

Huumepoliisi maailmalla on ajat sitten todennut, että niin kauan kuin on huumeiden käyttäjiä, on myös huumekauppiaita. Aika groteski esimerkki, mutta hyvin kuvaava, sillä juuri näin tapahtuu kauppa kaikilla aloilla ja kaikkialla maailmassa. Tämä on asia, josta myöskään Kalajoen matkailusta päättävät eivät ole tajunneet. Joskus tuntuu siltä, että eivät ole käyneet Himankaa kauempana ja yrittävät kovasti tehdä kotimaastaan ulkomaan. Mistäpä minäkään voisin kertoa muuta kun omasta kokemuksestani.

Sattuneesta syystä aloitin tämän matkailun jo 9 päivän ikäisenä, ja kun hieman vilkas olin nuorempana, niin kokemukseeni karttuivat hyvinkin monet maat. Joissakin olin jopa asukkaana, mutta useimmissa vain turistina. Kyllä minä monilla matkoillani kävin aina katsomassa kaikkea sitä, mitä en kotimaassani ole nähnyt. Sellaisia ovat tippukiviluolat, tulivuoret ja paikalliset eläimet, joita melkein kaikissa paikoissa oli koottu puistoihin tai eläintarhoihin. Paljon muutakin olen nähnyt, mutta kerrostaloja ja hotelleita en tässä ala luetella. Ne eivät ole nähtävyyksiä, ne ovat välttämättömiä pahoja, joita ei ihan turistikeskuksiin ja niiden läheisyyteen pitäisi rakentaa. Se on eräs keino pilata nähtävyydet.


Meillä käy vuosittain paljon ulkomaalaisia vieraita. Kun yhdestä suusta he kertovat, kuinka hieno luonto Suomessa on ja kuinka ihanasti tilaa ja metsää. Valoisat yöt ovat kesäisin nähtävyyksiä ja revontulistakin he ovat kuulleet ja haluaisivat niitä nähdä. Paikallispäättäjiä nämä tosiasiat eivät tunnu kiinnostavan.

  
Jos minä olisin nyt Kalajoen kuningas ja haluaisin, että tänne saataisiin turisteja oikein todella paljon, niin aloittaisin kyllä siitä helpommasta päästä. Kieltäisin jokaisen kiviaineksesta rakennettavan rakennuksen rakentamisen hiekkasärkille ja yleensäkin kaikenlaisen rakentamisen rannan tuntumaan. Seuraavaksi aloittaisin kotimaisen eläimistön keräämisen Kalajoen eläintarhaan. Lähes kaikkialla maailmassa olen vieraillut eläintarhassa ja samaa olen kuulut muidenkin harrastavan. Monille ulkolaisille olen joutunut kertomaan Suomen eläimistöstä ja enemmän kuin kerran olemme käyneet Yppärissä poroja ihailemassa. Ne eivät kiinnosta ainoastaan ulkomaalaisia, vaan ovat aika eksoottisia otuksia myös helsinkiläisten mielestä. Eivät sudet, ilvekset, karhut ja ahmatkaan ihan aina vastaamme kävele, vaikka kotimaamme eläimistöön kuuluvatkin. Jääkarhua ja leijonia ei tarvitsisi eläintarhaan hommata. Riittäisi, kun todettaisiin, että oikeasti ne eivät kuulu Suomen eläimistöön, vaikka jostakin syystä niin maailmalla uskotaankin. 


Kulttuuri on asia sinänsä. Kalajoella on voimakas liike purkamassa joitakin rakennuksia Kalajoen keskustasta, jotta keskusta ”kaunistuisi.” Kyllä minä jossakin määrin näihin ihmisiin uskon, mutta en ihan kaikkein arvokkaimmista aloittaisi. En tiedä, kertooko Ventelän talojen ”lahottamispäätös” kulttuurin vastaisuudesta vai historian tuntemattomuudesta, mutta kunnostamisella olisi jo todella kiire. Ainakin asiantuntemattomuudesta kertovat ne remontoinnin kustannusaviot, joita olen kuullut muiden kuin todellisten asiantuntijoiden esittävän. Näillä lähes kolminkertaisilla numeroilla on kuitenkin pystytty perustelemaan tuota ”lahottamispäätöstä”. Kyllä kievarimuseo vossikoineen ja majataloineen edelleen kiehtoisi minua, mutta olen kai liiaksi kosmopoliitti, että saisin ääneni kuulumaan. Ehkä kaupunki tukisi perunan kuorimislaitosta, mutta sellaista en nyt aio perustaa.

Ai, että mistäkö alottaisin sen purkamisen täällä Kalajoella? No eiköhän ihan ensimmäiseksi pitäisi hävittää tuo vasta rakennettu PPO:n talo, joka rumuudessaan voittaa jokaisen kalajokisen rakennuksen. Sen kanssa tasaisesti kilpailevat kyllä vanha kirpputori ja helluntailaisten parakki.

Soitelkaa nyt sitten taas ihan vapaasti, että ”ethän sinä ole edes kalajokinen”. Joo, en olekaan. Muualta muuttanut näiden asioiden huomaamiseen on tarvittukin. Kokonaan asia sinänsä on se, halutaanko me Kalajoelle matkailijoita, vai halutaanko elää omassa lintukodossamme. Sen voitte ihan vakaasti uskoa, että yksikään lontoolainen ei tule katsomaan, kuinka hienoja kerrostaloja on pantu pilaamaan Kalajoen merimaisemia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti