perjantai 1. heinäkuuta 2011

Persu(uksilleen)

Ei sitä ihmetellä tarvitse... että Perussuomalaiset on nyt Suomen suosituin puolue. Paitsi että se oli vaalien ainut voittaja, se on myös ainut puolue, joka seisoi vallilupaustensa takana.

Eihän se oikein ole, että luvataan yhtä ja tehdään toista. Ei siitä kansa pidä, enkä pidä minäkään. Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Joku ministeri... olikohan se Vapaavuori... muisti perustuslainkin ihan väärin todetessaan, että persut eivät vaiuta asioihin, kun ovat oppisitiossa. Suomen perustuslaki ninittäin sanoo, että valta kuuluu kansalle ja sitä käyttää vaaleilla valittu eduskunta. Ei siellä ole hallitukselle valtaa annettu, eikä sanota, että asoita hoidetaan vain hallituksessa.

Eduskunnan tehtävä on valvoa hallituksen toinmintaa. Miten sitä valvotaan, kun lähes kaikki ministerit ovat myös kansanedustajia. Nämä kahdella jakkaralla istujat sitten äänestävät omasta luottamuksestaan! Melkoisen varmaa on, että jos istuvat ministerit jäävättiisiin omassa asiassaan, ei hallitus eläisi päivääkään.

On se muuten kumma, että puolueet eivät löydä päteviä ministereitä eduskunnan ulkopuolelta. Tällöin voitaisiin ministerille asettaa myös tiettyjä pätevyysvaatimuksia. Olisihan se mukava, jos eduskunta todella valvoisi hallitusta ja sopivien tilalle tulisikin päteviä. Voitaisiin toivoa, että liikenneministerillä olisi ajokortti, työministeri olisi joskus tehnyt muutakin työtä kuin politioinut, puolistusministeri olisi käynyt armeijan jne...

Voinhan minä olla väärässä, mutta siltä se vaan tuntuu, että ministerin virka on ihan tarpeeton niin kauan, kun hän ei hallitse oman ministeriönsä alaa.

Millähän veneellä minä sinne Kallaan lähtisin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti