En minä politiikasta tykkää. En siksi, että nimenomaan puoluepolitiikka on hyvin likaista ja siksi myös aika inhottavaa. En halua olla myöskään minkään puolueen jäsen. Kannatan vain asioita, joiden uskon olevan kansalaisten parhaaksi.
Politiikan paradoksi on siinä, että vaikka sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, niin siihen hakeutuvat ja valikoituvat ne, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. Oikeastaan kansanedustaja vain ani harvoin edustaa kansaa. Parhaimmillaankin hän ajaa puolueen etua. Yleensä vain omaa etuaan. On siis sellainen ”valekansanedustaja”.
Kun Vasemmistoliitto erotti ryhmästään kaksi kansanedustajaa, syyllistyi puolue rikokseen. Rikosnimikkeitä löytyisi vaikka kuina paljon. Aloitetaan rankimmasta päästä. Kiristyksen yritys, uhkailu, työpaikkakiusaaminen, petokseen yllytys ja tietysti sitten painostus toimia ”kansanedustajan etiikan” vastaisesti. Eikö kansanedustaja saakaan toimia parhaan taitonsa ymmärryksensä mukaan?
Onko ehdottoman uskollisesti noudatettava puoluejohtajan ymmärrystä tai ymmärtämättömyyttä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti