Tanssin taikaa

Joskus nuorena kävin paljonkin tansseissa, ehkä liiankin paljon. Avioliitto ja monet muut syyt sitten myöhemmin hillitsi näitä ”himoja”, vaikka kyllä me joskus Pirjon kanssa käytiin pyörähtelemässä, silloin kun minä vielä jaksoin.

Eräs ystäväni täytti vuosia ja hänen syntymäpäivillään oli oikein varsinaiset ”kisatanssit”. Vaimonsa kanssa hän esitti tanssinäytöksen ja kertoi tarinan omasta ”surkeasta” vielä muutama vuosi sitten olleesta kunnostaan. Naulassa roikkuva kävelykeppi symbolisoi tuota aikaa. ”Ihmeparantumisen” taustalla oli tanssi. Hän oli aloittanut ahkeran tanssiharrastuksen ja oli sen seurauksena nyt melkein urheilijan kunnossa.

Minä, joka taas olen oikeasti entinen urheilija, olen läpikäynyt valtavan määrän erilaisia leikkauksia, joista suurin taitaa olla ohitusleikkaus, jonka jälkeiset pallolaajennuksen ovat pikkujuttuja. Minunhan se pitäisi olla urheilijan kunnossa, mutta kaukana siitä. Toki olo on paljonkin parantunut tuulimyllyjen vaikutuspiiristä paettuamme, mutta eihän ne vuosia vaivanneet verenkiertohäiriöt mihinkään ole kadonneet. Nyt minulla sitten on sellainen hopeapäinen kävelykeppi, josta en todellakaan voi olla ylpeä, vaikka se onkin hopeapäinen.

Muutettuani tänne Jyväskylään päätin sitten ottaa käyttöön nuo kaverini lääkkeet. Ihan tanssikursseille ei tarvinnut lähteä, mutta ei se varmaan pahaa olisi tehnyt. Kun vaimollani Pirjolla ei ollut mitään sitä vastaan, että menisin päivätansseihin silloin kun hän on töissä, niin siitä se sitten alkoi. En todellakaan ollut mikään parkettien partaveitsi, mutta ensimmäisellä kerralla onnistuin laahustamaan parit hitaat ihan loppuun asti. Toisella kertaa sitten onnistuin jo peräti viiden kappaleen verran ja joukkoon mahtui joku humppakin. En siis vieläkään ole mikään naisten hurmuri, mutta varmaan kuitenkin naisten naurattaja. Kukapa tuota taaperrusta nauramatta katsoisi, mutta sitkeästi aion seurata kaverini esimerkkiä.

 

Kun nyt palasin tanssilattialle, muistin samalla, mikä minua aikanani tansseissa ärsytti. Se oli minun ongelmani, enkä siitä koskaan valittanut, kun en kuullut naistenkaan valittavan. Yleensä naiset olivat laittaneet itsensä kauniiksi, mutta miehet eivät edes housuja viitsineet vaihtaa. Parketille tultiin farmareissa tai muissa työvaatteissa. Liekö käyneet edes pesulla, mutta niin vaan partaveitsiä oltiin. Venäjällä sanottiin, että mies saa haista hielle, tupakalle ja viinalle. Minkäpä hikoilulle mahtaa, mutta tupakka ja viina… vetelisin ympäri korvia jos olisin nainen. Toinen ärsyttävä piirre muodostui tanssikurssilaisista. Totta vie olivat hyviä tanssijoita, mutta kun tanssivat vain keskenään ja valtasivat parketilta neljän, jopa viidenkin parin tilan. Mikään ei näytä muuttuneen, joten olenpahan edelleen hieman ylipukeutunut ja koetan jotenkin sekaan sopia. Ihana katsella kauniita naisia.

Tanssin taikaa se on tuo kunnon nousu, kyllä minä siihen uskon. Tänään panin jo kävelykepin naulaan, sillä paras se on aloittaa helpommasta päästä. Innolla odotan jo kolmatta tanssikertaani ja uskon vakaasti, että ainakin kuusi kappaletta tanssin. Täytyy vain toivoa, että tanssikavereiden kärsivällisyys riittää.

Kyllä tavoitteeni on kuntoutua Juhannustansseihin, älkääkä suotta odottako minua sinnekkään farkut jalassa, vaikka varmaan hieman löysäänkin kesän kunniaksi.

Tuskinpa minä enää maratonia juoksen vaikka mistäpä sitäkään tietää. Suomalainen urheilu alkaa olla jo sillä tasolla, että kaikkia reservejä tarvitaan. ”Anteeks vaan opettaja että vähän myöhästyin.”

Tästä se sitten saa luvan alkaa tämä uusi parempi elämä. Kovasti odotan sitä aikaa että noita asioita voidaan harrastaa vaimoni kanssa yhdessä. Ei tunnu olevan vähääkään huolissaan, että joku ”doris” nappaisi minut. Ihankohan tässä pitäis masentua kun charmi ei enää pure. Eivät edes entiset tyttökaverit ole yhteyttä ottaneet, vaikka olen valmistellut jo puolenkymmentä selitystä sille, miksi olen mennyt naimisiin jonkun ”vieraan” kanssa. Liekö kiusallaan vaihtaneet sukunimeäkin J