Kateus vie kalatkin järvestä

Kyllähän se nyt hieman kliseeltä tuntuu, mutta kun aina oli kotona opetettu, että ”jokainen on oman onnensa seppä”, niin oikein koskaan osannut olla kateellinen. En ainakaan siitä maallisesta hyvästä, jota joillekin näytti siunaantuvan. Kai he ovat takoneet sen verran, että ovat sen ansainneet - niin ajattelin.

Olen asunut monella paikkakunnalla, niin kuin olen usein kertonut. Elämä on pitänyt sisällään sekä ylämäkiä että joltisenkin jyrkkiä myötäleitä. Ehkä se onkin jonkinlainen kateuden aihe, että en itse ole osannut asettua asumaan jollekin paikkakunnalle, elää siellä ja kasvattaa lapseni yhden ja alkuperäisen vaimoni kanssa. Tuo muuttamisen tarve näyttää olevan sukuvika, mutta ainakaan veljeni eivät ole vaimojaan vaihtaneet. Kyllä minä uskon, että meillä kaikilla asiat ovat nyt kohtalaisen hyvin, enkä usko kenelläkään olevan aihetta kateuteen.

Koskaan ei mieleenikään tullut, että joku voisi olla minulle kateellinen, sillä en minä itseäni mitenkään erikoisena pitänyt, enkä ainakaan erityisen varakas ollut. Elämä opetti kuitenkin näkemään myös sen ihmisten pimeän puolen.

Oulussa asuessani minulla oli Nikke-niminen ystävä, joka oikeasti oli vilpitön ystävä, ja jos meistä jommankumman olisi pitänyt olla kateellinen, niin varmaan minun tälle Nikelle. En kuitenkaan ollut. Nikke oli jokseenkin kivasti menestynyt liikemies ja tästä syystä myös kohtuullisen varakas. Siksipä olikin minulle yllätys, että hän kerran tunnusti olevansa minulle kateellinen. Kun hämmästyneenä kysyin, että miksi, vastasi hän, että olisi halunnut olla niin kuin minä. Nikke on nyt jo kuollut, mutta olen monesti miettinyt tätä ihmisten erityispiirrettä. Ollaan kateellisia siitä, missä ei ole mitään kadehtimista.

Menestyin aikoinani kohtalaisesti urheilussa. En ollut mikään tähti, mutta sen verran olin asian eteen tehnyt työtä, että olin päässyt jonkin riman yli. En oikeasti tiedä, oliko vähäisestä urheilumenestyksestäni kukaan kateellinen, mutta sen johtaminen myöhemmin liittotason johtopaikoille herätti kyllä jo hieman kiukun purkauksia. Olen itsekin sitä mieltä, että ei hyvän urheilujohtajan tarvitse olla hyvä urheilija, mutta jotain sentään täytyy lajista tietää. No en toki ketään pätevämpää syrjäyttänyt, enkä olisi siihen suostunutkaan.

En suostunut siihen politiikassakaan, johon minut syystä tai toisesta pyydettiin mukaan melko nuorena. Etupäässä olin apupoikana, sillä yksinkertaisesti ei kiinnostukseni ja aikani muuhun olisi riittänyt. Rovaniemellä olin SMP:n kunnallisvaaliehdokkaana motiivinani, että olisin ehkä päässyt urheilulautakuntaan, johon varmaankin olisin ollut pätevä ja halukaskin. SMP:n menestys ei siihen riittänyt, ja pian puolue sitten kaatuikin. No sillä kertaa ei kai kukaan ollut kateellinen, ei minulle eikä puolueelle.

 

Vakavasti törmäsin seuraavan kerran politiikkaan Kalajoella, vaikka olin jo eläkkeellä. Olin ollut ”persujen” jäsen puolueen perustamisesta lähtien, vaikka olin systemaattisesti kieltäytynyt kaikista julkisista tehtävistä, kuten kunnallisista lautakunnista ja vaaliehdokkuuksista. Muutettuani Kalajoelle, sain kuitenkin Helsingistä puhelinsoiton, jossa minua pyydettiin herättämään henkiin Kalajoen Perussuomalaiset ry. En ottanut tehtävää vastaan, mutta lupauduin auttamaan. Se auttaminen johtikin sitten varsin uskomattomiin tapauksiin, joiden ainut käyttövoima oli oletettavasti vain kateus.

En nyt näitä tapauksia rupea kertoilemaan, koska niistä saisi kokonaisen kirjan, mutta uskomattomiahan ne minun mielestäni ovat ja johtivat lopulta paikallisjärjestön tuhoon. Paikallisjärjestön uusi nousu on lähes kokonaan vaimoni Pirjon ansiota, josta kiitos lankeaa siis hänelle.

Uskokaa tai älkää, mutta peräti tämä, historiallista alkuperää oleva blogini nimi, on herättänyt joissakin pahaa verta. Se on todellakin vain blogin nimi, niin kuin myös Pitkärannan paroni, joka on toisen blogin nimi. Oikeasti minulla ei ole Kallan kanssa mitään tekemistä ja Pitkärannassakin olen vain syntynyt, joka nyt siis tosikoille tiedoksi saatettakoon.

Näinhän se menee. En siis todellakaan tunne kateutta, mutta kyllä minä mieleni pahoitan, typeryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.