lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kuka haluaa hukkuvan laivan kapteeniksi


Vaikuttaa siltä, että Perussuomalaiset rp on kuin karikkoisella merellä ajelehtiva laiva, jossa perämiehet väittelevät siitä, mihin rantaan olisi paras ajautua. Kukaan ei halua kapteeniksi, koska haveri vaikuttaa todennäköiseltä. Paitsi tietysti ne, joista siihen ei ole, mutta eivät oikein itsekään tunnu ymmärtävän, että näinhän se oikeasti on.

On varmasti totta, että Timo Soini teki ison työn rakentaessaan perussuomalaisen puolueen vanhan SMP:n raunioille, mutta ei malttanut pitää puoluetta oikeassa kurssissa, joten tämä ”laiva” ajautui hieman vaarallisille vesille. Timo Soini oli kyllä hallitsija, mutta ei johtaja. Hallitsija on vähän kuin vanginvartija: pitää porukan kasaa, mutta ei tiedä miksi. Meidän parlamentaarisessa järjestelmässä pääluku antaa valtaa, ei asiaosaaminen. Perussuomalaisten suurin virhe oli se, että päitä kerättiin ihan mistä vain satuttiin saamaan ja todellakin kävi niin, että seinät levisivät ja katto nousi korkealle. Samanaikaisesti kun räksytys oppositiossa toi äänestäjiä, se vei puolueelta arvostusta, sillä asiaosaamista ei ollut.

Huhutaan, että europarlamentaarikko Jussi Halla-aho pyrkisi puolueen puheenjohtajaksi ja sahuri Hakkarainen varapuheenjohtajaksi. Ehkäpä se on vain huhu, sillä tämä rasistinen kaksikko tuhoaisi puolueen lopullisesti. Tätä katastrofia ennakoi kuitenkin puolueen poukkoileva erottamispolitiikka, jossa ei kerta kaikkiaan ollut mitään johdonmukaisuutta. 

  Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaat Jussi Halla-aho ja Sampo Terho puolueen europarlamenttivaalien vaalivalvojaisissa. Kuvakaappaus: yle.fi
 
Niiden, jotka vielä ovat puolueen jäseniä, tulisi nyt ottaa ohjat tiiviisti käsiinsä. Pitäisi tajuta, että Jussi Halla-aho on rikoksesta tuomittu rasistinen populisti, josta ei ole johtajaksi. Hänen valintansa merkitsisi puolueen lopullista tuhoa. Nyt esillä olevista ehdokkaista Sampo Terho näyttää ainoalta vaihtoehdolta, mutta hänenkin tulisi irtisanoutua halla-aholaisesta rotuopista. Edelleen olen sitä mieltä, että ”persuilla” olisi paljonkin annettavaa suomalaisessa politiikassa, mutta nuo likaiset rönsyt pitäisi ehdottomasti karsia. Pääluvun kasvattamisen asettaminen ensisijaiseksi tavoitteeksi on nimenomaan tuonut noita rönsyjä mukanaan ja samalla murentanut puolueen arvostusta. Ei puolue tarvitse mitään ”jytkyjä”, vaan järkevää kansan parhaaksi olevaa politiikkaa, tai koko puoluetta ei tarvita.

Tulevissa kunnallisvaaleissa en todellakaan osaa päättää ketä äänestäisin, niin että mahdollista on, että elämäni ensimmäisen kerran jätän vaalit väliin ja toivon vain, että eduskuntavaaleihin mennessä tämä poliittinen tilanne on hieman selkeytynyt. Olen usein hehkuttanut, että älä sotke asioita äänestämällä, jos et edes tiedä mistä äänestetään. Nyt aion toimia niin kuin olen opettanut. Päämäärä ei saa olla äänestysprosentin kasvattaminen, vaan hyvien ja osaavien poliitikkojen saaminen päättäjiksi, olkoon äänestysprosentti sitten vaikka alle 20.

Varmaa on, että poliitikkojen osaamisen taso ei ole suoraan verrannollinen äänestysprosenttiin. Näyttää jopa siltä, että vaikutus on päinvastainen. Asioista kiinnostuneet ja politiikkaa ymmärtävät äänestävät joka tapauksessa. Miksi ihmeessä meidän pitäisi kuskata vaaliuurnille nekin tollerot, jotka eivät oikein mistään mitään ymmärrä. Sotkevat vain pakkaa kaiken maailman hiihtäjillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti