sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Sotesoppaa


Olen saanut palvella tässä elämässäni yksityisiä ja yhteiskuntia. Kun maailmassa on ollut erilaisia tilanteita ja maailmakin on muuttunut, on myös jonkinlaisia sopeuttamistoimia tarvittu. Yhteiskunnan omistamien ja yksityisten omistamien laitosten erilaisuus on näissä toimissa ollut silmiinpistävä. Vaikka kuinka koettaisin olla jotenkin neutraali näistä puhuttaessa, niin en ihan päätäni pensaaseen ole voinut pistää. Tulee joskus jopa arvosteltua jotakin, ja tässä blogissa erityisesti, sillä sehän se kai on blogin pohjimmaisena ideanakin. Bloggari - tässä tapauksessa minä  - kirjoittaa omia näkemyksiään asioista, jotka häntä kiinnostavat.

Jos jossakin asiassa on ongelmia, niin varsin harvoin yksityisen omistama laitos rupeaa mullistamaan koko yrityksensä saadakseen jonkinlaisen muutoksen aikaan esimerkiksi varastopalveluissaan. Yleensä riittää jonkin pienen asian rukkaaminen tai tehtävänkuvan muuttaminen. Vain harvoin on tarvetta mullistaa koko järjestelmä ja yritys.

Kun yhteiskunta touhuaa veronmaksajien rahoilla eikä taloudellisesta kannattavuudesta tarvitse suuremmin välittää, voidaankin sitten toimia aivan toisella tavalla. Tehdään muutoksia muutoksen itsensä vuoksi ja organisaatiouudistuksia ihan vaan siksi, että halutaan uudistaa organisaatiota, ilman että se oikeasti hyödyttäisi ketään. Yleensä tämä on tullut paitsi kalliiksi, niin siten on saatu koko henkilöstö hieman sekaisin. Parissa viimeisimmässä työpaikassani näin kävi, enkä oikein vieläkään tiedä mihin sillä pyrittiin.

Mielestäni Sote-uudistuksessa on kyse samasta asiasta. Kukaan ei tiedä, mihin sillä pyritään ja mitä uskotaan saatavan aikaan. Minä kuulun siihen ihmisryhmään, joka pelkää palvelujen huononevan, kaiken muuttuvan hieman sekavammaksi ja lopulta tulevan kalliiksi veronmaksajien kukkarolle. 

 
Elänköhän pahankin harhaluulon vallassa, että suurin ongelma oli lääkäriin pääsy? Yksinkertaisesti se samoin kun muutama muukin asia voitaisiin korjata pelkästään pienellä lainmuutoksella. Turha lääkäriliitolta on kysellä, tarvitaanko lisää lääkäreitä, kun tuo kyseinen pulma on koko kansan tiedossa. Ehkäpä myös vanhan kansan terveyssisaret ja sosiaalihoitajatkin olisivat jonkinasteisessa avainasemassa.

Se on kuin Sipilän prosessikaavio, kun suomenkartalle piirretään 12 päivystävää sairaalaa, vaikka jokainen tietää, että kun tapaturma tai sairauskohtaus tullee, on apu saatava mahdollisimman pian.

Kun on rakennettu miljoonien arvoinen sairaala ja sinne hankittu vähintään samanhintainen laitteisto, on sikamaista, jos se ei saa auttaa hätää kärsivää vain siksi, että ei satu olemaan yksi noista kahdestatoista etuoikeutetusta sairaalasta.

Olenpa ruotsin kielestä mitä mieltä tahansa, niin toki on aivan kohtuutonta, että Seinäjoen keskussairaala on jotenkin erilaisessa asemassa kuin Vaasan keskussairaala, jossa ei tiettävästi koskaan ole ollut mitään ongelmia ainakaan osaamisen kanssa. Muistaakseni siellä osattiin myös suomea aivan riittävästi. Toteutuukohan tässä nyt sitten se ruotsinkielisten valinnanvapaus, joka tuntuu melkein tunnussanalta, kun hallitus puhuu sotesta.

Voi olla, että kyseessä on vuosisadan suurin uudistus, mutta se taitaa olla myös vuosisadan tarpeettomin soppa.


1 kommentti:

  1. Oman näkemykseni mukaan markkinaehtoiset palvelut edellyttävät huomattavaa sääntelyä ja valvontaa, ja näin vain lisäävät byrokratiaa koko terveydenhuollossa, jotka veronmaksajat joutuvat maksamaan, mikä jää huomioimatta kun palvelujen hintaa tuotetaan ja verrataan.

    Julkinen terveydenhoitoketju, jossa on myös ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa, on ollut yhteiskunnan hyvinvoinnin peruspilareita, kun palvelut rahoitetaan yhteisesti ja tarpeiden mukaan, tästä on kaikki hyötyneet, ja tämä on tuonut kokonaispääomaan kustannus säästöä, joka ei vältämättä näy tilastoissa.

    Markkinoiden logiikka on toinen, yritykset tuottavat palveluita, joissa ansaitsevat eniten, hoitoketjut sirpaloituu, aletaan rahastamaan ihmisten sairauksilla.

    VastaaPoista