Kansalliset suomalaiset

Kansallisuusaate on täällä Suomessa ollut vahvimmillaan joskus 1800-luvulla, jolloin Suomessa vallitsi varsin eriskummallinen tilanne. Kansa alkoi suurimmaksi osaksi olla suomenkielistä, mutta virka- ja asiointikielenä oli ruotsin kieli. Tämä teki asioimisen virastoissa hyvin vaikeaksi, mutta samalla se nostatti kansalaisten vihaa vallanpitäjiä kohtaan ja loi myös rahvaassa tiettyä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tätä tunnetta me suomalaiset nimitämme kansallisuustunteeksi.

”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme milloinkaan voi tulla, olkaamme siis suomalaisia.”  Tämä lausahdus on sovitettu jonkun suomalaisen suurmiehen suuhun, mutta tuskinpa sitä oikeasti on kukaan koskaan lausunut. Tämäntapaisia legendoja on paljon; ne tuskin ovat totta, mutta kuvastavat hyvin kunkin ajan tuntemuksia.

Mauno Koivisto yritti aikoinaan suitsia tätä ”yltiöisänmaallisuutta” ehdottamalla mm. kansallislaulujen kieltämisen olympialaisten palkintojen jaon yhteydessä. Ei tietenkään tähän suostuttu, mutta jotenkin kai presidenttimme pyrki asiaa perustelemaan. Varsinkin vasemmiston piirissä ylenmääräistä kansallisuuskiihkoa oli alettu vieroksua. Koivisto kosketteli kuitenkin kansalaisille pyhiä arvoja, joten tuonkaltaiset aloitteet eivät saaneet kovin laajaa kannatusta.

Tiettyä ylpeyttä tunsin minäkin aikoinani, kun sain kuunnella Maamme-laulun kehässä seisten ja lippu rinnassa, mutta en silti koskaan ollut kiihkokansallinen.  Ihan nuoruuteni alkuaikoina kansallisiin nuoriin kyllä kuuluin, mutta se oli enemmän ymmärtämättömyyttä kuin poliittinen kannanotto.

Hitlerin natsipuolue oli kai nimeltään Kansallissosialistinen puolue, Hitlerin hirmuteoista lukeneena olin saanut lievän ”allergian” koko ”kansallisuus”-sanaa kohtaan. Kansallisuus Saksassa merkitsi sitä, että vain kuviteltu ”arjalainen” rotu oli elämisen arvoinen ja kaikki muut rodut ja ihmiset piti hävittää maan päältä. Kansallissosialistinen puolue oli todella rasistinen puolue.

Joku ihmeellinen vaisto ajaa meitä yhä edelleen luokittelemaan puolueita milloin mihinkin lohkoon, ja puolueeseen lyödään leima jonkin yksilön henkilökohtaisen näkemyksen mukaan. Jokaisessa puolueessa on rasisteja, ilman että rasismi kuuluisi yhdenkään suomalaisen puolueen ohjelmaan. Suomessa ei kerta kaikkiaan ole yhtään rasistista eduskuntapuoluetta. En tosin tunne puolueiden ohjelmia kovin tarkoin, mutta kun tiedän, että ainakaan Perussuomalaiset rp:n ohjelmassa ei ole mitään rasismiin viittaavaa, en usko myöskään muista puolueista sellaista löytyvän.

Itse olin ollut Perussuomalaiset rp:n jäsen lähes sen perustamisesta lähtien, eikä mieleeni ole koskaan tullut, että ulkomaalaiset ovat suomalaisia huonompia tai jotenkin epäpyhempiä. En myöskään ole koskaan nähnyt valtioiden rajoja meidän Herramme piirtäminä. Viimeksi niitä taisi piirrellä Stalin, kun Suomesta puhutaan.  Kyllä minä aina olen ollut sitä mieltä, että kaikki ihmiset, jotka haluavat olla suomalaisia, saavat sitä olla.  Ainoa edellytys on tietysti sääntöihin ja määräyksiin sopeutuminen. Se koskee niin Suomeen syntyneitä kuin tänne muualta muuttaneita.

Olen edelleen sitä mieltä, että tiukkapipoinen kansallisaate johtaa lopulta samanlaisiin hirmutekoihin kun Hitlerin Saksassa.