perjantai 21. maaliskuuta 2014

Rakennustyömaa


On poliittiisesti erittäin hankalaa, jopa hieman epäkorrektiakin, että joku puolue tekee päätöksen, jonka mukaan puolue ei tee yhteistyötä jonkun puolueen kanssa, jos se ja se henkilö on puolueessa mukana.  Ihan virallisesti en voi väittää, että tällainen päätös olisi tehty, mutta olen antanut itselleni kertoa, että sellaista on ollut liikkeellä.

Turhia on isotkin ”jytkyt” silloin kun joukossa on yksikin riida kylväjä. Kunnallispolitiikassa tämä tarkoittaa sitä, että ellei puolueella ole ehdotonta ylivaltaa esimerkiksi valtuustossa, on puolue pakotettu yhteistyöhön jonku, tai joidenkin muiden puolueiden kanssa. Olepa kuinka oikeassa tahansa, asiat eivät etene, jos et saa rinnallesi yhtään tukijaa.  Yksikään tukija ei seiso rinnallasi, jos riitelet kaikkien kanssa ja olet muuten käytökseltäsi arvaamaton.

Perussuomalaiset rp on nopeasti kasvanut puolue, ja puolueeseen on tullut mukaan sekä poliittisia untuvikkoja että myös muista puolueista erotettuja ihmisiä. Monet ihan kunnon kansalaisia, mutta poliittiseen toimintaan jotenkin sopimattomia. ”Hyvämaineisuuspykälä” on useimpien puolueiden ohjelmassa, ehkä juuri näiden riidankylväjien pois kitkemisen vuoksi.

Miksi näitä politiikan jarrumiehiä ei sitten ole poistettu päätöksiä tekevistä elimistä, tai peräti puolueista?

Siihen on kaksi syytä.  Puolueet suhtautuvat hyvin arkaillen näiden ”riitelijöiden” erottamiseen, koska on mahdollista, jopa todennäköistä, että nämä nostavat asiasta julkisen älämölön tai jopa oikeusjutun. Päättyipä prosessi miten tahansa, se ei ole hyväksi puolueen maineelle.  Useimmilta puolueilta siis puuttuu siviilirohkeus erottamispäätösten tekemisiin.

Kun Perussuomalaiset rp erotti James Hirvisaaren, tällä toimenpiteellä ilmeisesti tavoiteltiin puolueen imagon kirkastamista. Todennäköisesti näin ei käynyt, mutta toimenpide vei mennessään suuren joukon muitakin puolueen jäseniä, jotka erosivat vapaaehtoisesti liittyäkseen johonkin poliittisesti merkityksettömään porukkaan. Ehkä Hirvisaaren perustama Muutos2011-eduskuntaryhmä antoi sysäyksen tähän suuntaan. Onhan tuo sirpalepuolue suurelta osin kopioinut ”persujen” ohjelman, vaikka ajaa myös joitakin hyvin epärealistisia asioita.

Puolueen kannalta merkityksellistä olisi myös Jussi Halla-ahon erottaminen. Mutta kynnys tähän taitaa olla liian korkea, siitäkin huolimatta, että Halla-ahon rasistiset kirjoitukset lyövät selkeän leiman myös puolueeseen. Meidän maahanmuuttomyönteisten ihmisten on aika vaikea vakuutella, että kyseessä on Jussin henkilökohtainen kanta, ei puolueen kanta.

Perussuomalaiset rp ei ole rasistinen puolue, vaikka siihen on hakeutunut pieni joukko rasisteja. Tämä johtuu ilmeisesti median toitotuksesta, jonka mukaan puolue olisi maahanmuuttovastainen.


Henkilökohtaisesti sanoudun irti kaikesta siitä negatiivisuudesta, jota puolue on saanut osakseen.  Useimmat kalajokiset ovat kai sen oivaltaneetkin, sillä olemme vaimoni kanssa saaneet pelkästään kannustavia kommentteja täällä tekemisistämme.

Olin kunnallisvaaleissa ”persujen” ehdokkaana. Ehkä siksi eräs kannustavimmista lauseista olikin melko vaikutusvaltaiselta taholta kuultuna: ” …jos olisit ollut jonkun muun puolueen listoilla, olisit mennyt läpi että heilahtaa”.   Luultavasti uskovat, että voisin hoitaa muitakin rakennustyömaita kuin vain tsasounan rakentamista, joka nyt seisoo Särkillä. Ei mennyt ihan ilman vastustusta tämäkään asia , mutta niinhän se varmaan on, että pahat voimat hankalaittavat asioita aina kun Herran huonetta rakennat.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti