Digitalisaatio ja kilpailukyky

Olin tuossa hiljattain seuraamassa professori Timo Honkelan esitelmää digitalisaatiosta täällä Kalajoen kirjastossa. Eipä kai se minulle aivan uutta asiaa ollut, sillä olinhan aikoinani aloittanut insinööriopintoni Raahen ”tietotekulla”, mutta jo suhteellisen vanhana miehenä oivalsin melko pian, että eihän tämä minun järkeäni läpäise. Ei tuo Honkelan esitelmä nyt aivan outo ollut, ja digitalosoinnin historia oli peräti hyvinkin tuttu.

Pääosin olin professorin kanssa samaa mieltä, mitä tekniikan kehitykseen tulee. Olin jopa siitäkin yhtä mieltä, että Suomen kilpailukykyä voidaan oleellisesti parantaa juuri tekniikan avulla ja että nykyhallituksen päätökset eivät aivan parhaita mahdollisia ole. En kuitenkaan allekirjoita sitä väitettä, että hallitus ei olisi ymmärtänyt digitalisoinnin tarjoamia mahdollisuuksia. Tokihan kollegani Juha Sipilä asian ymmärtää, ja varmaan oli hallituksessa muitakin tolkun ihmisiä.

Päätöksenteon suurin ongelma on se, että kaikki päätökset ovat jossakin määrin demokraattisia. Ei siis riitä, että hallitus ymmärtää asian. Päätös pitää saada tavalla tai toisella kansan hyväksyttäväksi. On valitettavaa, että Suomessa demokratia on ajanut asiantuntijuuden edelle. Hyvin harvoin voidaan tehdä teknisesti ja taloudellisesti parhaita mahdollisia päätöksiä, koska kansa ja kansanedustajat eivät niitä ymmärrä. Uskon, että Sipilän hallitus on täysin tietoisesti pyrkinyt saamaan toiseksi parhaan ajatuksensa läpi. Vaikuttaa siltä, että ei vättuotakaan ole ihan kaikki ymmärtäneet.

Paikalla tuntui olevan myös joukko ”kaikkitietäviä” peruskoulun opettajia, jotka yrittivät saada aikaan mielipiteenvaihtoa. Sellaista ei juurikaan syntynyt, sillä minäkin pidin suuni kiinni. Luultavasti olisin kuitenkin sanonut jotain sellaista, joka se olisi närkästyttänyt joitakin läsnäolijoita, joten sanon sen vasta nyt.

Ensinnäkin väitän, että Suomen talous kohentuu varmimmin rankalla työllä kuin digitalisoinnilla, vaikka kieltämättä tietotekniikka on hyvä apuväline. Myös laskutikku oli aikoinaan hyvä apuväline, mutta kun katsoin ympärilläni olevaa joukkoa, tuli sellainen vaikutelma, että olin paikallaolijoista ainut, joka moista tekniikan ihmettä osasi käyttää. Nykyinen tietotekniikan historia on kuitenkin kulkenut pitkän tien helmitauluista laskutikun kautta pieniin ja isompiin laskukoneisiin sekä sitä kautta vähän kerrassaan nykyisiin laitteisiin.

Koulutuksen säästöjäkin joku arvosteli. Saahan niitä arvostella, mutta minä olen voimakkaasti niiden puolestapuhuja. Tosin minäkin olen sitä mieltä, että ne ovat, ainakin osittain, väärin kohdistettuja. Perusopetusta ja ammatillista koulusta tulisi tehostaa, mutta akateemisten ihmisten kouluttaminen ulkomaiden tarpeisiin tulisi lopettaa. Kyllähän tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että yliopistoja pitäisi supistaa, eikä missään nimessä sallia ulkomaalaisten maksutonta opetusta millään peruskoulun jälkeisellä tasolla. Opintotuen leikkaukset eivät ole leikkauksia koulutuksesta, vaan ne ovat leikkauksia sosiaalietuisuuksista. Jos opintotuki korvattaisiin valtion takaamalla opintolainalla, syntyisi huomattavasti vastuullisempi opiskelijajoukko, eikä koulujen keskeyttäminen olisi enää niin jokapäiväistä leipää.

On muistettava, että yhä edelleen suurin osa yrityksistä on perus- tai ammattikoulun käyneiden ihmisten perustamia. Ne ovat Suomen talouselämän selkäranka, väittäköön yliopistot mitä haluavat. Useimmat yliopiston läpikäyneet ihmiset eivät suin surminkaan ota yrittämisen riskiä.