Kapot, mamut ja mumut

Kohta olisi tullut täyteen vuosikymmen täällä Kalajoella, mutta taitaa jäädä haaveeksi niin kuin juopon loppuelämän raittius. Kyllä minä eläkkeelle päästyäni valitsin ihan vapaehtoisesti asuinpaikakseni tämän Kalajoen, mutta jos nyt olisin saman valinnan edessä, niin melko kaukaa tonttia hakisin.  Olin käynyt Kalajoella joskus 60-luvulla ja silloin katselin kylää hieman sillä silmällä, että jos joskus saisin valita asuinpaikkani, niin täältä sen etsisin. No tulihan se aika, että sain tehdä tuon valinnan ja ehkä nuo vuosikymmenien takaiset muistot mielessäni päädyn tänne hiekkasärkkien maailmaan. Särkistä oli kauniit muistot, maisemat olivat upeat, ja kun kyläkin vaikutti sopivan pieneltä ja rauhalliselta, etsin loppuelämäksi tarkoitetun kotini täältä. 

 

Edelleen olen sitä mieltä, että Kalajoessa on paljon hyvää, mutta on myös paljon sietämätöntä, joka on tullut esiin nyt vuosien varrella. Kapoa (kantaporukka) minusta ei koskaan tullut, sillä sen verran sisäänlämpiävä tämä yhdyskunta on, että voin allekirjoittaa erään täkäläisen ystäväni lausahduksen: ”Kalajokiseksi pääsee vain syntymällä.” Täytyy nyt ystävien kunniaksi sanoa, että myös tosi hyviä ystäviä olen täältä löytänyt, mutta monet ovatkin mumuja (muualta muuttaneita) tai sitten mamuja (maahan muuttaneita).  Toki muutamia kantakalajokisiakin joukkoon mahtuu, mutta vähemmistöön taitavat jäädä.  Kiitos kuitenkin heille, sillä he ovat osittain pelastaneet täkäläisten maineen.

Hyvää Kalajoella on se, että kunnan talous on kohtuullisessa kunnossa ja veroäyri alhainen. On se kuitenkin tullut myös maksamaan. Kauniit maisemat on turmeltu rumilla häkkyröillä, jotka ovat paitsi tarpeettomia niin myös ihmisten ja eläinten terveyttä vaarantavia. Luulen, että kerrostalojen myötä myös särkkien vetovoima on hiipumassa.  En kuitenkaan ymmärrä, mitä muita mittareita mahtaisi eräs nimetön kirjoittaja tarkoittaa kirjoittaessaan ”kaikilla mittareilla mitattuna.” Olisi kai se kiva tietää, näin vuosikymmenen jälkeen, mitä ne mittarit ovat.  Kun olen joutunut tätä maailmaa kiertämään ja lukuisia paikkakuntia nähnyt, en rupea niiden paremmuusjärjestystä edes arvailemaan, mutta näin petulla (perstuntuma) uskallan väittää, että ihan kärkeen ei Kalajoki nouse.

 " Missä ovat alueet, joilla on vain vähän tai ei lainkaan ihmisen toimintoja sekä mitkä ovat vaikutukset näihin alueisiin? " Kalajokisuiston Natura -aluetta. Lähde: http://tripodienaika.blogspot.fi/2016/05/kulttuurista-kerrostumaa.html

Yleissuomalainen piirre näyttää olevan, että kaikkea vierasta pelätään ja myös pyritään syrjimään.  En edes yritä väittää, että eikö se joskus hieman harmittaisi, kun oma koulutus, kokemus ja ammattitaito mitätöidään vain sillä, että olen ”mumu”.   Sainhan minä tästä aikoinani kokemusta jo Oulussa, jolloin eräässä väittelyssä jäin voitolle.  Silloin väärässä ollutta riensi lohduttelemaan eräs kantaoululainen sanomalla ”eihän se ole edes oululainen.”

Suomalainen tapa on siis määritellä pätevyys syntymäpaikan mukaan, ja ulkomaalaiset eli mamut ovat kaikki rikollisia ja raiskaajia. Sitä käsitystä tuskin horjuttaa se tosiasia, että tilastot kertovat, että suomalaiset ovat väkivaltatilastoissa aivan maailman kärkeä.  Eivät ihan hyvää kuvaa maastamme ole antaneet myöskään ulkomailla örveltävät turistit, eivätkä edes Ruotsiin hakeutuneet siirtolaiset.

Liekö minusta tullut tällainen ”nuori kapanallinen” siksi, että maailmalla liikkuessani olen oppinut näkemään, mikä on totta ja mikä vain illuusio.  Kaikki suomalaisturistit eivät ole örveltäjiä, eivätkä kaikki Ruotsin siirtolaiset retkuja ja pummeja.  Ihan pieni vähemmistö antaa kuitenkin sen kuvan.  Minä en edes tunne tällaisia ”mamuja”, mutta en epäile lainkaan, etteikö siitäkin porukasta oma vähemmistö löytyisi.

Meidän kanta-asukkaiden vastuulla on kuitenkin se, että emme sorru yleistämiseen emmekä tuomitse koko joukkoa tuon 1 – 2 % takia.  Olen todennut, että ihmiset kaikkialla maailmassa ovat jokseenkin samanlaisia, niin Kalajoella kuin Beirutissakin.  Kalajoella ehkä hieman suppeakatseisempia.